EtusivuCVJulkaisutGalleriaMusiikkinäytteetAjankohtaistaKontaktiHakuLinkitTmi Sointu ja Sivellin
Etusivu
 
 
Etusivu

Hei Smile

Nimeni on Jorma Styng. Olen oululainen sävel- ja kuvataiteilija (=kitarataiteilija/säveltäjä/kuvataiteilija), omasta mielestäni tarpeeksi hyvä ihmiseksi. Tervetuloa tutustumaan maailmaani. Työskentelen päätoimisesti kitaransoiton opettajana Oulun yliopiston kasvatustieteellisen tiedekunnan musiikkikasvatuksen jaoksessa, sekä sivutoimisesti Oulun seudun ammattikorkeakoulussa. Sävel- ja kuvataiteellista toimintaa harjoittavan toiminimeni Sointu ja Sivellin puitteissa voin myös antaa yksityisopetusta vasta-alkajia pidemmällä oleville kitaristeille .

Kuvataiteen alalla teen pääasiassa maalauksia ja veistoksia. Töitäni on nähtävissä näiden sivujen galleriaosastoilla, sekä aika ajoin pitämissäni taidenäyttelyissä. Niitä voi myös ostaa tai vuokrata kohtuuhintaan. Joistakin töistäni on myös saatavilla A4-kokoisia valokuvajäljennöksiä edullisesti toiminimeni Sointu ja sivellin kautta.   

Säveltäjänä olen tehnyt musiikkia tyylillisesti laidasta laitaan, mutta konserttimusiikki on ehkä lähinnä sisintäni - tai sitten ei. En ole mitenkään erityisen innostunut musiikin lokeroinnista ja uskaltaisinkin kuvailla itseäni kaikkiruokaiseksi tämän taidemuodon suhteen - kaikki käy, jos se koskettaa sisintäni. Sama koskee kaikkia taidemuotoja.

Olen onnellisesti naimisissa. Meillä on kaksi lasta. WinkKissInnocentInnocent.