08/2/22

ROSKAKOLLEKTIIVI 01.08.2022

Näyttely alkaa olla pystyssä. Avajaiset huomenna klo 18-20. Minä menen tänään Iisalmeen kuuntelemaan Robben Fordia. Ollaan rouvani kanssa hotellissa yötä ja huomenna takaisin. Siinäpä ne tärkeimmät.

Kaisu ja mie.
Heidi ja mie.
07/28/22

Torstai on toivoa täynnä

Mistähän se tuollainenkin sanonta on peräisin? Jotenkin tuntuu liian yksinkertaiselta tuumia, että se on työläisten toiveikas odotussanonta, koska viikonloppu on tulossa. No, mitäpä tuota pohtimaan, Fantom sarjakuvatkin on pullollaan vanhoja viidakon sanontoja.

Yes, nyt on joka tapauksessa torstai. Eilinen hurahti näyttelyn valmistelussa, tai ajatukset pyöri ainakin siinä. Päivällä olin kakaravaarassa Kaisun, Hannan ja Riikan kanssa tekemässä julisteita ja työnjakoa kuuntelemassa. Sieltä sitten levittäydyttiin kukin omille tahoillemme julisteita levittelemään ja omia töitä viimeistelemään. Sain omat työni valmiiksi ja olen niihin oikein tyytyväinen, yksi on vain sellainen joka ei ole oikein mieluinen. Sen näkee sitten maanantaina pääseekö se näytille vai tuleeko takaisin kotiin.

Maanantaina klo 12:00 alkaa ripustus. Vies työni Neliö-Galleriaan heti maanantaina ja hääräilen siellä. Tiistaina mennään Tainan kanssa Iisalmeen jazz-päiville ja yövytään siellä hotellissa. Robben Ford tulee sinne pitämään konsertin, sen haluan kuulla. Arvostan hänen soittoaan todella korkealle. Näin hänet ensimmäistä kertaa Los Angelesissa kun olin GIT:ssä. Hän kävi siellä pitämässä seminaareja ja konsetteja. Hän teki melko vaikutuksen uupeloiseen Oulun poikaan.

Sointu tuntee itsensä sairaaksi, eikä mennyt tänään töihin. Heillä olisi ollut Qstock-festivaalin järjestelyhommia. Hän kävi aamulla koronatestissä ja nyt odottelee tuloksia. En tiedä vaikuttaako se meidän elämäämme kovin, jos sieltä tulee positiivinen tulos. Ensi viikolla on esimerkiksi Iisalmen reissu ja näyttelyn avajaiset (ks. Tapahtumat). No, hetki kerrallaan, mitäpä noita märehtimään. Jos jotain peruutuksia tulee, niin nehän kuuluvat vain elämään.

EIlen illalla Sointu haki koirat tänne, Lunan (siperian husky) ja Milan (sekarot.). Mukavia tyttöjä, joille on jo ikää kertynyt, Lunallekin 10 vuotta, ihmisiässä 70, Milalle pari vuotta vähemmän.

Vitsi, kun silloin kauan kauan sitten Jorin kanssa (k. 2004) laitettiin tuonne alakerran ”takkahuoneeseen”, joka on ollut silloin 40- ja 50-luvuilla kai hiili- tai puuvarasto, lautapaneelit betoniseiniin. Eihän siinä mitään, hyvä ideahan se oli lämmön kannalta, koska laitettiin karhuvillat paneelien alle, mutta kun minä älypää olin jostain saanut päähäni että karhuvillojen päälle ennen paneeleita täytyy laittaa muovit, ja me laitettiin sinne muovit minun tomppelin määräyksestä.

Nyt se muoviasia on pyörinyt minun mielessä jo vuosikausia ja olen tullut siihen lopputulokseen, että ne on otettava sieltä pois. Tänään menin sitä tekemään. Ajattelin, että helppo nakki. Eipäs ollutkaan. Vaatii kovastikin suunnittelua, kun ei ne sieltä niin helposti lähdekään irti. Voihan rähmä. Asiaa ei myöskään auta se, että huone on toiminut työhuoneenani ja on täynnä tauluja ja maalaustarvikkeita hujan hajan pitkällä työpöydällä.

07/14/22

Sota

Sotaa on jatkunut jo 4 kuukautta. Sitä saattaa jatkua ehkä vuosiakin. Jos se väkivalloin pysäytetään, on sodan pysäyttänyt voittaja ja pysäytetty häviäjä – tulee kilpailutilanne voitto/häviö, jossa toiselle jää liian usein hieman paha mieli, kun ei päässyt tavoitteeseensa. Tämä vaikuttaa olevan sellainen sota, ettei sitä uskalleta väkivalloin lopettaa sen mahdollisen laajenemisen vuoksi. Koetetaan kiristää taloudellisesti asettamalla pakotteita tyylin ”kun kerta soditte niin me ei enää osteta teiltä sitä ja tätä, ettekä pääse tänne, ähäkutti”. Eräänlaista sotaa sekin on: asevoimaa vastaan taloudellista voimaa. Oli miten oli, ihmiset, tavalliset eri maiden asukkaat siitä kärsivät eniten.

Mikä sitten olisi paras vaihtoehto, onko sellaista? Voisiko ajatella on kaikki konfliktit ja sodat ovatkin hyödyksi ihmiskunnan henkiselle kehitykselle, edellyttäen tietysti, että kansakunnat ovat oppimishaluisia. Luulen, että Hitlerin aikajaksostakin opimme paljon. Toivottavasti opimme.

Kuinka voisimme ymmärtää presidentti Putinia, kuinka voisimme ajatella hänestä myötätuntoisen positiivisesti, ymmärtävästi? Kuvitellaanpa, että kaikki ajattelisivat kyseisestä herrasta myötätuntoisen ymmärtävästi ja rakastavasti samoin kuin kaikkiin maapallon elollisiin, niin olisiko sillä mitään vaikutusta hra Putiniin? Olisiko positiivisella energiakentällä vaikutusta sinne asti? Minä luulen, että saattaisi ollakin. Tietenkin tuntuu vaikealta asenteen muutokselta ryhtyä ajattelemaan positiivisesti henkilöstä, jota suuri osa planeettamme kansalaisista tällä hetkellä inhoaa ja halveksuu. En kirjoittanut suurin osa vaan suuri osa, koska en voi tietää maapallon ihmisten asenteita. Me ihmiset emme ole sardiineja purkeissa, vaikka toisaalta joukkohysteria vaikuttaa olevan pelottavan helppo saavuttaa – näin ainakin luulen, en tiedä varmasti. Vitsi, enhän minä taidaa tietää mitään, kunhan arvelen kaikenlaista.

Tuntuu kyllä älyttömältä että ihminen, olento joka pitää itseään maapallon elävistä viisaimpana ja kypsimpänä, ryhtyy noin vaan tappamaan toisia ihmisiä, samanlaisia kaksijalkaisia ja yksiaivoisia kaltaisiaan – koko rulianssi vasin jonkin keksityn tekosyyn varjolla, tai vaikuttaa siltä että sen vuoksi, jotta saavutettaisiin valtiolle sama asema kuin sillä oli ennen. Kiloja voi laihduttaa kehostaan, mutta historia ei palaa, vaikka kuinka yrittäisi vääntää aikapyörää taaksepäin.

Niinpä, tuskinpa se sota tällä kirjoituksella loppuu, mutta ehkäpä Bill Gatesin lahjoituksella hyväntekeväisyyssäätiölle on jotain vaikutusta. Toivottavasti.

07/5/22

Uusi päivä

Eilen asensin yläkerrassa sikaitsevan työhuoneeni ja makkarimme ikkunoihin ötökkäverkot. Työhuoneessa oli ikkunan edessä matala hyllykö, eli kirjahylly, josta olin sahannut puolet pois. Sen päällä oli tv ja tietokoneen näppäimistö. Nostin tavarat syrjään, siirsin hyllykköä, avasin ikkunan ja kiinnitin ötökkäverhon. Kaikki meni hyvin paitsi, että tavarat jäivät eri paikoille sen jälkeen.

No, illalla istahdin pöydän ääreen läppäriä räpläilemään ja ihmettelin, miksi kuva räpsyy. Tänä aamuna se pysyi mustana, eikä kone käynnistynyt ollenkaan. Minä kännykällä nettiin etsimään ohjeita ja miettimään mistä saisi halvalla uuden koneen, tämä käynnistymätön läppärikin oli aikoinaan käytettynä ostettu ja tuossa vuosikausia tököttänyt.

No, kävin alakerrassa nojatuolissa tutkimassa kännykkää ja kohta tulin takaisin aikomuksena löytää joku perusvika. Aloitin virtajohdosta. Se oli kiinni läppärissä. Seurasin johtoa eteenpäin, kunnes löysin sen pään, töpselin, kauemmas ikkunasta siirtämäni matalan hyllykön päältä. Muistin että olin itse sen irrottanut seinästä, jotta ikkuna aukeaisi vaivatta. Olin näköjään unohtanut laittaa sen takaisin. Laitoin sen takaisin ja kone alkoi toimia. Säästin ison läjän rahaa. Kaikkea jännittävää sitä ihmiselämässä sattuukin.

Lainasin Lamppu Laamasen kirjan Ammattina luoja: taiteilijat kertovat. Vaikuttaa mielenkiintoiselta. Toivottavasti ennätän lukea sen ennen ensi torstaita, jolloin pitäisi mennä keskustelemaan siitä julkisesti. Nykyään on tuo lukeminen hieman hankalaa, kun meinaan nukahtaa ja usein nukahdankin kirja kädessä, meinaan nukahtaa ja usein nukahdankin telkkaria katsoessa. Tämä Parkinson on tuonut sellaisen uuden jutun elämääni, mutta ei se mitään, pääasia että olen hengissä ja voin asua seinien sisällä kaikessa rauhassa, sekä tehdä omaa taidettani, maalauksia, sävellyksiä ja veistoksia. Vaikka niiden tekeminen on joskus tuskallista, varsinkin työn alkuvaiheessa, kun sitä toljottaa ennen kuin alkaa tekemään. Paras vaihe alkaa, kun työ alkaa sujua itsestään ja usein käy niin, että lopputulos on täysin erilainen kuin alkusuunnitelma. On vähän niin kuin muurahainen tekisi muurahaiskekoa ja huomaisikin, että siitähän tuli upeaakin upeampi surrealistinen, neljä metriä korkea veistos, jonka tekijää ihmiskunta yrittäisi arvailla vielä vuosisatojen jälkeen. Muurahainen olisi ollut tietoisen mielensä tuolla puolen, syvemmässä tietoisuuden tilassa. En tarkoita, että itse tekisin kyseisen muurahaisen taideteoksen veroisia, mutta sallittakoon kyseinen vertaus.

06/29/22

Raskauden keskeytys

Noin puolessa Yhdysvaltain osavaltioista abortit kielletään tai aborttioikeutta rajoitetaan. Monet konservatiiviset osavaltiot, kuten Alabama, Mississippi ja Texas, eivät ole kirjoittaneet lainsäädäntöönsä mitään poikkeuksia edes insestistä tai raiskauksesta seuranneille raskauksille. Myös tässä asiassa päätösvalta on nyt osavaltioilla itsellään. Moni abortit salliva osavaltio varautuu nyt siihen, että abortin kieltäneistä osavaltioista alkaa saapua suuria määriä raskaana olevia henkilöitä tekemään abortin. Joistakin Etelä-Yhdysvaltojen paikoista lähimmälle aborttiklinikalle voi olla satojen kilometrien matka (https://yle.fi/uutiset/3-12510251).

Yhdysvaltalaisten naisten elämään tämä tulee vaikuttamaan hyvin monella tavoin. Mahdollisuus opiskella saattaa vaikeutua, mahdollisuus täysipäiväiseen työntekoon vaikeutuu, vaikuttaa siihen 24h/vrk. Päätös on diktatuurisen väärä naisten kannalta ajatellen, koska jokaisella tulisi olla oikeus päättää omasta kehostaan ja elämästään.

Koska kuitenkin kehotetaan tarkastelemaan asiaan usealta eri kantilta, niin yritetäänpä. Minulla ei ole minkäänlaista lääketieteellistä koulutusta, omat haavani olen hoitanut vaiston varaisilla ja internetin neuvomilla ratkaisuilla, mikä milloinkin on tuntunut oikealta, silti hengissä vielä olen, kiitos suurelta osin kotimaisen terveydenhoitojärjestelmän. Mutta, ajatellaan siis asiaa sikiön kannalta. Itse ajattelen, että ei mahtaisi olla mukavaa, kun yhtäkkiä tempaistaisiin pois mukavista oltavista äidin kohdusta, koska

  • Jo aivan aikaisessa sikiövaiheessa vauvalle on kehittynyt tuntoaisti, raskauden ensimmäisen       kolmanneksen aikana tunto-, haju- ja makuaistit kehittyvät, kuuloaisti noin 20 raskausviikolta alkaen (Yle, artikkeli, julkaistu 13.05.2015, päivitetty 28.06.2017, Heidi Brucker, Helsinki).
  • Tuntoaisti on ensimmäisenä kehittyvä aisti, ja sikiö pitää siitä, että äidin vatsaa silitellään raskauden aikana. Tämä selittää, miksi lapsi reagoi jonkun koskiessa tai painaessa raskaana olevan naisen vatsaa. Kalifornian yliopistossa suoritetun tutkimuksen perusteella sama ei päde kipuun. Kivun tunteminen vaatii tiettyjen aivokeskusten kehittymisen, mikä tapahtuu vasta 29. raskausviikolla (https://aitiydenihme.fi/raskaus/syntymaton-lapsi-tuntee-kohdussa).

Eli, jos Kalifornian yliopiston tutkimukseen on luottamista, sikiö ei tunne kipua ennen 29 raskausviikkoa, jos hänet otetaan pois kohdusta ja poistetaan elävien kirjoista? Entä jos joku toinen tutkimus sanoo toista? Tuntuisi epäloogiselta, että kaikki maailman yliopistot saisivat samasta tutkimuksesta saman tuloksen. Jos minua silitellään jostakin ja se tuntuu hyvältä, niin pidän kyllä itsestään selvänä, että tunnen kipua, jos samoja kohtia tökitään piikillä.

Entä jos ajattelee asiaa kolmannelta kantilta, eli vaikka insestin tai raiskauksien uhrit? Tai ehkä harvemmin tapahtuva tilanne, että nainen raiskaa miehen ja hankkiutuu täten raskaaksi? Vastoin parempaa tietoa kirjoitin edellisestä, että harvemmin tapahtuva. En tiedä asiasta höykäsen pöläystä, enkä sitäkään, miksi tätä kirjoitan, tuskin tällä maailmaa muutetaan piirun vertaa. Toisaalta taas, mistäs sen tietää? Jos heität kiven järveen, lähtee siitä laineita, koko ajan pieneneviä, vastarannalla niitä ei enää ihmisnäöllä erota, mutta niiden vaikutus tuntuu varmasti superhypermikroskooppisen verran sielläkin.

06/22/22

Viisas ihminen

Tuntuu jokseenkin älyttömältä, ettei ihminen, omasta mielestään suuri nero, ole keksinyt siistimpiä sodankäyntimuotoja, jos välttämättä täytyy sotia. Ajatelleenpa, että joku valtio haluaa naapurivaltion omakseen, liittää sen osaksi omaa maataan, niin kannattako sieltä tappaa tolkuttomasti ihmisiä ja tuhota asumiskelpoisia rakennuksia? Jos lopulta käy niin, että saa naapurivaltion omakseen, niin mitä sillä tekee, kaikki on ammuttu, räjäytetty ja poltettu maan tasalle? Saa ainakin paljon maata, tuhottua maata, voi sanoa, että on iso valtio. Mahtavaa. Meidän, iso, suuri, valtava, mahtava, suurempi kuin teidän. Älytöntä.    

06/19/22

Arkea

Elämä on ihmeellistä monessakin mielessä, kaikki luonnon tapahtumat sun muut ihmeelliset asiat. Ihmismielen turhamaisuus on myös ihmeellinen asia. Joskus ei tarvita kuin yksi vaivainen sana tai yksi lause, kun toisella ihmisellä temperamentti kuohahtaa ja tunnelma lässähtää useaksi päiväksi + tuo yksi lause saattaa jäädä mieleen kummittelemaan useiden vuosien ajaksi, peräti loppuelämän ajaksi, ellei sen kanssa opi elämään ja kyseistä tilannetta näkemään muiltakin kanteilta kuin omasta kapeasta näkökulmastaan käsin, vaikka eihän sitä käsin mitään nähdä vaan pikemminkin silmin. Sillä lailla, sellainen hauska sutkautus tuli siihen väliin tungettua. Sitten kun osaa kurkistaa toiseltakin kantilta samaa asiaa, niin saattaa huomata, että eihän se nyt niin maailmaa kaatava asia ollutkaan, vaan joku normaali pikku mielenpahoitus, jonka paisutteli omassa mielessään Mount Everestin korkuiseksi.

Nythän edellisestä voisi päätellä, että olen mieleni jonkun sanomisesta pahoittanut. Höpö höpö, ei sitä nyt tarvitse heti sormella osoitella, kaikkihan on pelkkää ruusuilla tanssimista, eikä kukaan mitään tympeää ole tokaissut. Tuli vaan mieleen tuollainen juttu, eli siis asia.

Olin vastikään Kierikissä sahailemassa. Luulin, että ruoka sisältyy hintaan, mutta eipä sisältynytkään. Oli kaiken lisäksi liian kallis laatuunsa nähden. Puolet maksetusta hinnasta olisi ollut kohtuullinen hinta. No niin, sellainen kritiikki heti alkuun. Muuten siellä oli kivaa porukkaa ja tosi mainio koira. Sahattavaksi pölliksi valitsin liian suuren ja yläpainoisen puun, jota olisi ollut hankala liikutella ja myös hankala saada tukevasti pysymään pystyssä ilman kaatumisvaaraa. Niinpä viimeistä päivää edellisenä iltana sain ajatuksen, että sahaan sen keskeltä poikki ja teen kaksi työtä. Nyt minulla on autokatoksessa kaksi keskeneräistä työtä, joista toivon saavani katseita kestävät veistokset.

Kitarabiisejä olen myös värkkäillyt, 5 uutta pikku kappaletta. Jännä tehdä tuollaista musiikkia, jota erittäin pieni kansanosa haluaa kuunnella. Toisaalta itsellehän sitä tehdään, lähinnä kai oman mielenterveyden vuoksi. Toiset ratkoo ristisanatehtäviä, pelaa pasianssia, pelaa shakkia, kokoaa palapelejä, pienoismalleja, rakentaa tulitikkutaloja, toiset tekee sävellyksiä, tauluja, veistoksia, toiset taas siivoaa ja sisustaa asuntojaan uudestaan ja uudestaan, yhdenlaista palapeliä sekin.

Tyttäremme asuu meillä kesän ajan, on työharjoittelijana Oulun kaupungilla, mukana häsläämässä näitä Oulun kesätapahtumien organisointihommia, mikäli olen oikein käsittänyt. Tuli tänne Tampereelta lätkän MM-kisojen jälkeen ja tuumasi, että tuntuupa pieneltä ja hiljaiselta kaupungilta. Kisoissa oli kuulemma ollut aikamoiset hulinat, hän oli ollut töissä siellä Areenalla, missä niitä matseja pelattiin. En ihmettele yhtään, että ero oli ollut melkoinen sellaisen hulinan jälkeen.

Mökin riistakameraan oli tallentunut pöllö.

05/20/22

Kevään valitukset

Tämä kevät oli mukavan vaihtelevaa aikaa, On ollut iloisia hetkiä ja tuskallisiakin. Pari päivää ennen vuoden vaihdetta lähdin aamulla tapani mukaan hakemaan Kalevaa kadun varressa olevasta postilaatikosta. Alimmalla rappusella, jo maatasossa, lipesin ja rojahdin koko massiivisella ruhollani oikean nilkkani päälle ja huusin voimasanojen koristelemat kivun huudot. Hitaasti ja idioottimaiset jääräpäisesti vääntäydyin pystyyn ja hinasin itseni takaisin sisälle ”eihän tässä mitään” ajatellen. Pian kuitenkin selvisi, että kyllä siinä jotain on ja täytyi soittaa taksi. Oysin päivystyksessä homma hoitui ripeästi ja asiantuntevasti ja pian pääsin kotiin kipsi jalassa ja äärettömän tuskallinen vääntökoe tuoreessa muistissa. Siinä jalkaterä väännettiin murtuman suuntaan ja pidettiin siellä jonkin aikaa. Huusin täyttä kurkkua kaikki osaamani kirosanat ja jälkeenpäin pyytelin nöyränä poikana anteeksi.

Kinkkasin aikani kyynärsauvoilla ja söin kipulääkkeitä, kunnes kipsi otettiin pois. Sitten taisi paljastua pari hammasreikää ja niiden takia antibioottikuurit kahdella eri lääkkeellä ja kehotuksen vetää kipulääkkeitä, jos särkee. Vatsa kuralla koko kuurin ajan.

Kuurien loputtua mentiin pyörällä Kempeleeseen ja minä kekseliäänä miehenä oikaisin yhden ojan poikki, koska siinä oli polku, eli joku muukin oli ajanut. No, ojan pohjalla takapuoleni jysähti kovaan penkkiin koko satakiloisella painolla ja mursi häntäluun. Taas pitää syödä kipulääkkeitä.

Alkutalvesta vaihdoin autoon tuulilasin, koska vanha oli halki. Nyt 31.5 siihen vaihdetaan taas tuuliasi, omavastuu 200 €, koska siihen lensi kivi ohittavasta autosta ja tuli halkeama.

Eiköhän tässä tärkeimmät valitukset. Kaikki ovat kuitenkin pikku juttuja, tärkeintä on olla hengissä ja asua turvallisesti omassa kodissa lasten porskuttaessa sinnikkäästi eteenpäin omilla tahoillaan.

Valtion taideteostoimikunta osti yhden veistokseni, pronssisen ”Siirtolaiset” -veistoksen. Se ei ole surullinen uutinen, kaikki hyvin.

04/24/22

Avioliitto tai mikä tahansa liitto

Aloin miettiä niinkin arkista asiaa kuin avioeroa siltä kantilta, että onkohan olemassa tilastoja eroista, että monenko vuoden jälkeen erotaan eniten, toiseksi eniten jne.
En ole itse ajatellut erota, mutta asia alkoi kiinnostaa, koska kuvittelen nykyään olevan juridisesti helpompi erota kuin ennen.
No, läräilin nettiä ja siellä luki että ”Viime vuosien tilastojen mukaan suomalaisen ensimmäinen avioliitto päättyy eroon 39 prosentin todennäköisyydellä, keskimäärin 10 avioliittovuoden jälkeen. Ensimmäisestä avioliitostaan eroavat naiset ovat keski-iältään noin 40 vuoden ikäisiä, kun avioliitto päättyy. Miesten vastaava keski-ikä on noin 43 vuotta (julk. 3.9.2016).

Iltalehti kirjoitti eroista näin (9.6.2015):

”Hopes&Fears -sivusto selvitti, kuinka kauan avioliitot keskimäärin kestävät kymmenessä eri kaupungissa ympäri maailman. Luvut kertovat karua totuutta siitä, kuinka monet avioliitot päättyvät nykyään eroon.

Rooma, Italia
18 vuotta, kansallinen avioeroprosentti: 30,7

The Economistin mukaan italialaiset avioparit pysyvät yhdessä kaikista pisimpään vertailun maista. Avioliittojen suosio on kuitenkin myös Italiassa romahtanut. Vuonna 1995 tuhatta avioliittoa kohden erosi 80 paria, kun vuonna 2010 luku oli jo 182.

Ottawa, Kanada
13,8 vuotta, kansallinen avioeroprosentti: 48

Statistics Canada kertoo, että Kanadassa avioliitot kestävät keskimäärin 14 vuotta ja pääkaupungissa Ottawassa hiukan vähemmän eli 13,8 vuotta.

Pariisi, Ranska
13 vuotta, kansallinen avioeroprosentti: 55

Vaikka OECD:n mukaan Ranskassa liitot kestävät pidempään kuin monissa muissa Euroopan maissa, ovat maan avioeroluvut kohonneet viime vuosikymmenellä noin 40 prosentilla.

New York, Yhdysvallat
12,2 vuotta, kansallinen avioeroprosentti: 41

Koko Yhdysvalloissa avioliitot kestävät keskimäärin 8,2 vuotta, mutta New Yorkissa pysytään yhdessä pidempään, noin 12,2 vuotta.

Sydney, Australia
12 vuotta, kansallinen avioeroprosentti: 43

Australiassa avioliitot kestävät keskimäärin 12 vuotta, mutta yhä useammat parit pysyvät yhdessä pidempään lasten vuoksi.

Mexico City, Meksiko
12 vuotta, kansallinen avioeroprosentti: 15

Meksikossa parit pysyvät yhdessä keskimäärin noin 12 vuotta, mutta viimeaikaisten tutkimusten mukaan yhä useammat eroavat vain kahden vuoden avioliiton jälkeen.

Tokio, Japani
11 vuotta, kansallinen avioeroprosentti: 36

Japanin avioerojen määrät ovat räjähtäneet edellisten vuosikymmenien aikana. Maassa järjestetään yhä enemmän myös avioeroseremonioita, jotka toimivat erorituaaleina samalla tavalla kuin häät yhdistymisrituaaleina.

Lontoo, Iso-Britannia
11 vuotta, kansallinen avioeroprosentti: 42

Iso-Britanniassa avioliitot kestävät keskimäärin 11 vuotta, vaikka suurin riski erolle on 4–8 avioliittovuoden jälkeen.

Kapkaupunki, Etelä-Afrikka
11 vuotta, kansallinen avioeroprosentti: 31,2

Etelä-Afrikassa avioliitot kestävät keskimäärin 11 vuotta, vaikka luku vaihtelee paljon miehistä ja naisista riippuen. Useimmat eteläafrikkalaiset miehet eroavat 40–44-vuotiaina, kun taas naiset 30–35-vuotiaina, kertoo Statistics South Africa.

Doha, Qatar
5,5 vuotta, kansallinen avioeroprosentti: 38

Qatarin kansallinen avioeroprosentti on varsin korkea, eivätkä useimmat avioliitot kestä edes vuosikymmentä. Vuodelta 2011 olevan raportin mukaan 60 prosenttia maan aviopareista eroaa viiden vuoden sisällä häistä.

Lähde: Hopes&Fears

LINDA ARPONEN
linda.arponen@ilmedia.fi

Että semmosta. Mitä hyötyä tai iloa noista tilastoista on? Ei paskan vertaa, eikä asiakaan enää kiinnosta. Siis minua, jotakuta voi kiinnostaa.
Itse olin eka avioliitossa muistaakseni 9 vuotta, nyt olen ollut toisessa avioliitossa kolmisenkymmentä vuotta. Eli olen 39 -vuotias, uskotteko?

Erään lehden artikkelissa eronneet kertoivat eroihinsa johtaneista syistä. Yksi rouva kertoi että nukuttiin samassa sängyssä, mutta erillään, nukahtaminen oli suloista. Ei ollut yhteistä tekemistä jne. Oli yritetty elvyttää, oli käyty elokuvissa ja kävelyllä, mutta sitten mies oli taas uponnut tietokoneeseensa ja omiin hommiinsa. Se jokin ”kipinä” oli vain puuttunut.

Tuon luettuani tuli tunne että Haloo, ei kukaan ihminen pysy samanlaisena koko elämäänsä ja vaikka pysyisikin, eivät meidän tunteemme häntä kohtaan pysy samanlaisina koko elämän ajan. Ei lapsena saatu lego-auto tai pehmonukke herätä enää 39-vuotiaana samanlaisia tuntemuksia kuin 4-vuotiaana. Lisäksi jokaisella on omat harrastuksensa ja mielenkiinnon kohteensa.
Me kasvamme, kehitymme, opimme ja toivon mukaan myös kypsymme koko ajan. On luultavaa, että kasvamisemme ja kehittymisemme ei käy samaa tahtia puolisoidemme kanssa.
Mielestäni on tärkeää pitää mielessä, että me kaikki olemme yksilöitä, ja että alun ihastuminen ei välttämättä ole rakkautta, joka syvenee ja kypsyy ajan myötä ja tulee sitä suuremmaksi mysteeriksi mitä enemmän sitä pohtii. Ihanne kai olisi, jos oppisimme toisiltamme koko ajan muistaen, että huonotkin kokemukset voivat olla opiksi ja hyödyksi. Alkuaikoina, kun ihastuminen on voimakkaimmillaan ja ollaan yötä päivää toisissa kiinni, kaikki toisen tekemiset ja sanomiset ovat suurenmoista ja ihanaa, naidaan vähän väliä ja ”se jokin kipinä” on ilmiliekeissä.

Suhde kuitenkin muuttuu päivä päivältä, sitä alkuaikojen huumaa on turha haikailla, se oli silloin, nyt on nyt. Kipinä ei voi pysyä enää samanlaisena, se voi olla täysin erilainen, niinkin erilainen ettemme oikein sitä älyäkään ennen kuin on liian myöhäistä, vai onko koskaan liian myöhäistä? Jos kumppani ei enää ”sytytä” niinkuin ennen, niin ehkä kannattaa miettiä olemmeko itsekään enää samanlaisia kuin ennen. Maailma muuttuu, me siinä mukana. Jos kumppani ”ei enää sytytä” tai ”se kipinä” tuntuu puuttuvan, kannattaa ehkä miettiä mitä puolisolta odottaa, listata paperille ihannepuolison ominaisuudet, miettiä ovatko vaatimukset realistiset ja miettiä kykenisikö itse elämään sellaisen puolison kanssa. Mielestäni mennään vikaan, jos kumppanilta odotetaan jotain, tietynlaista huomaavaisuutta, kohteliaisuutta, houkuttelevuutta, tms., ei anneta toisen olla oma itsensä, yritetään puskea toista johonkin itseä miellyttävään rooliin. Me emme ole robotteja, olemme ihmisiä.

Kannattaako sanoistani ottaa opikseen? En tiedä, mutta sen luulen tietäväni, että kaikki painettu teksti kannattaa kyseenalaistaa, pohtia eri kantilta. Mistä sen tietää ovatko nämä sataprosenttisesti minun omia ajatuksiani vai missä määrin ystävieni, kollegoideni ja puolisoni kanssa käydyt keskustelut ja heidän ajatuksensa ovat vaikuttaneet niihin? Kaikki vaikuttaa kaikkeen.

03/16/22

Kevät tulee

Maaliskuu. Euroopassa on sota lähellä kotimaatamme. Venäjä hyökkäsi helmkuussa Ukrainaan. Tilanne on järkyttävä, siviilejä ja sotilaita kuolee päivittäin, aivan turhaan. Joka päivä saamme lukea lehdistä sodan kuulumisia ja kuulla uutisista tuoreimmat uutiset. Eri tietolähteet ilmoittavat eri lukemia kuolleille siviileille ja sotilaille. Toisaalta, kukapa heitä kykenisi molemmilta rintamilta joka hetki laskemaan. Täällä kotimaassamme on jokaisella omat mielipiteensä sodan syistä, syyllisistä, syyttömistä, hyvästä ja pahasta – saa ollakin, tärkeintä ettei ryhdytä tappelemaan, raivostunut mieli ei kykene ajattelemaan selkeästi.

Ensi viikolla alkaisi ”Talo täynnä taidetta” -yhteisnäyttely Galleria 5:ssä, jonne minäkin ajattelin pari työtä viedä. Kyseessä on myyntinäyttely, josta halukkaat voivat ostella mieluisiaan töitä itselleen tai kenelle nyt haluavatkaan niitä ostella. Olen ollut aiemminkin mukana vastaavassa näyttelyssä vaatimattomalla 0-linjaisella myyntimenestyksellä. No, eipä noita töitä rahan vuoksi tehdäkään.

Olen monasti miettinyt, että kuinka olisin selviytynyt näinkin pitkälle elämäni vuosissa, ellen olisi tuntenut vetoa eri taiteen aloille, musiikkiin, kuvataiteisiin ja välillä teatteriinkin. En voi kuvitella että olisin kyennyt painamaan menemään missään ns ”normaalissa” työssä ilman jonkinlaisia mielenhäiriöitä ja turvautumatta alkoholiin tai muuhun vastaavaan pakokeinoon. Onnekseni löysin kaikki taiteen muodot elämän sisällökseni ilman murtumista. Elin yhden järkyttävän ihmissuhteen, pääsin siitä pois ja löysin onnen. Poikani ensimmäisestä avioliitosta ei ole enää fyysisessä olomuodossa.

Olen koettanut värkkäillä taidetta kierrätystavarasta. Parhaillaan värkkään jonkinlaista yhdistelmää vanhoista armeijan lumikengistä (riisuttu malli) ja kasettisoittimen + radion osista. Olen onnistunut jo vetämään vasempaan käteeni 2 haavaa terävällä kirurgin veitsellä. Uskomattoman terävä. Nyt tuli virhe: toinen haavoista tuli oikeaan käteeni. Niinpä.