10/11/18

Niinpä

Auton korjaus maksoi 329€. Tuntuu vähältä kun olin varautunut siihen että se tonnin maksaisi, mihin ei tietenkään rahat oikein riittäisi. Niinhän se yleensä tuntuu kaikissa asioissa, siis ettei rahat riittäisi. Sitten kun lukee minkälaisissa olosuhteissa ihmiset joissakin maissa elävät niin tuntuu ruhtinaalliselta kun on lämmin peti, ruokaa ja rauhan tilassa oleva kotimaa. Saamme elää suhteellisen tasa-arvoisessa maassa, jossa kaikki ihmiset ovat ihmisiä, eivätkä eriarvoisia olentoja toisten ollessa toisia ylempiä ja toisten alempia. Vai ovatko Suomessa kaikki tasa-arvoisia? Romaanit, saamelaiset, maahanmuuttajat, naissukupuoli?

Tosin nykyään yleistyvä kansallissosialismi alkaa huolestuttavasti muistuttaa natsi-ideologiaa ja Apartheid-politiikka, joka oli Etelä-Afrikan unionissa ja tasavallassa vuodesta 1948 vuoteen 1991 saakka harjoitettua rotuerottelupolitiikkaa, laillistettua rotusortoa , jossa maan väestö jaettiin valkoisiin, mustiin, intialaisiin ja värillisiin (jotka olivat pääasiassa maahan tuotujen malaijiorjien ja mustien jälkeläisiä).

Me kaikki kuitenkin olemme samaa ihmisrotua, vaikka olemme hieman eri näköisiä ja kuuloisia. Koiratkin ovat kaikki koiria ja kissat kissoja. Luin eräästä nimeltä mainitsemattomasta kirjasta erään astoronautin, jonka nimeä en muista, kertoneen että kun maapalloa katseli riittävän kaukaa, niin kaukaa että valtioiden rajat häsivät, alkoi suhtautuminen kotiplaneettaamme hieman muuttua. Uskon sen. Omakotitaloihin rakennetaan aidat, kaupungit jaetaan osiin, valtiot jaetaan osiin, valtioille luodaan rajat joita vartioidaan ja puolustetaan. Yli ei saa tulla ilman lupaa. Menkää pois tai posautan pyssyllä, hus hus. Jos en posauta niin rajan ylittajät saavat ainakin rangaistuksen. Perkale. Pitäähän sitä vähintään rangaista jotenkin.

Ihmismieli on erikoinen, me pelkäämme vierasta. Ystäväni kertoi että kun joskus, luultavasti 70-luvulla Ouluun tuli ensimmäinen mustaihoinen koripallon pelaaja, oli ystäväni kävelemässä kaupungilla mietteisiinsä sulkeutuneena pää alaspäin roikkuen. Kun hän oli nostanut katseensa, olivat hänen silmänsä kohdanneet mustaihoisen koripalloilijan ja hän oli säikähtänyt äänekkäästi, yllätys oli ollut niin voimakas.

Maahanmuuton vastutus lienee vieraan pelkoa, uskoisin. Siirtoväen saapumisesta Suomeen karjalasta tietää Wikipedia kertoa seuraava:
Suhtautuminen karjalaiseen siirtoväkeen muualla Suomessa oli aihetta tutkineen filosofian tohtori Heli Kanasen mukaan karumpaa kuin jälkeenpäin on yleisesti haluttu muistaa. Sotien aikana tuli täytenä yllätyksenä, että paikkakunnalle ilmestyi äkkiä suurin joukoin vierasta murretta tai kokonaan outoa kieltä, karjalaa, puhuvaa väkeä, jolla oli oudot tavat ja joka sotki paikkakunnan totuttua järjestystä. Pika-asutus- ja maanhankintalakien nojalla siirtoväelle otettiin maata elämiseen, minkä jotkut maata luovuttamaan joutuneet kokivat ”varastamiseksi”. Torjuva suhtautuminen johtui uusien tulijoiden vieroksumisen ohella myös siitä, että myös sodan tuhoilta säästyneillä alueilla oli kaikesta pulaa eikä omasta vähästä oltu halukkaita luovuttamaan muille. Täysin luterilaisilla alueilla suhtauduttiin erityisen kylmästi ortodokseihin. Erityisen vaikeaa sopeutuminen näyttää olleen Vaasan läänissä, josta muutti vuoteen 1949 mennessä pois lähes 80 000 karjalaista. Vuosien kuluessa siirtoväen ja alkuperäisväestön suhteet kuitenkin paranivat ja alkuvaiheen epäluuloinen ilmapiiri jopa haluttiin unohtaa puolin ja toisin.

Niinpä, kukapas niitä ikäviä asioita haluaisi muistella.

10/4/18

Ihminen

Ihminen on keksinyt ja kehittänyt monenlaisia keksintöjä ja taitoja, tulenteon, kirjoitus- ja lukutaidon, pyörän, rahan, ruudin, kirjapainotaidon, mäntähöyrykoneen, rokotukset, sähkön, puhelimen, internetin, aurinkoenergian, tuulivoiman jne., mutta silti ihminen ei ole vielä oppinut elämään sovussa kanssaihmisten kanssa, samanrotuisten olentojen riippumatta heidän ihonväristään, äidinkielestään, synnyinpaikastaan, asuinpaikastaan tai muusta vastaavasta sivuseikasta.

Muodostamme omia alueitamme, esim. valtioita, joille teemme rajat joita ryhdymme valvomaan. Ilman lupaa ei saa tulla meidän alueelle, siitä seuraa rangaistus joka perustuu kostoon. Jos joku rikkoo itse keksimiämme lakeja, annamme rangaistuksen, kostamme omasta mielestämme sivistyneellä tavalla. Laitamme esim. lain rikkojan vankilaan, joissakin valtioissa saatamme jopa teloittaa eli suomeksi sanottuna tappaa. Jos joku istuu vuosikausia vankilassa, muuttuukko hän ”paremmaksi” ihmiseksi? Tuskin, kaikki eivät ole Nelson Mandeloita.

Ihminen ei ole vielä niin kehittynyt olento että osaisi tuntea myötätuntoa ja rakkautta kanssaihmisiään tai peräti koko ihmiskuntaa kohtaan. Jotkut varmasti ovat, mutta olemme yksilöitä. Mielestäni on pelottavaa jos persoonat, jotka eivät kykene tuntemaan ystävällisyyttä ja myötätuntoa pääsevät johtotehtäviin. Pelottavinta on se, jos he pääsevät valtioiden päämiesten tehtäviin. Seuraukset saattavat olla katastrofaaliset.

09/20/18

Wqxgfhbrtps689302118687sdgfq

Joutilas tunti, ei opetusta. Tein eilen muka valmiiksi kitarakvartetille pikku kappaleen. Muka. Sitä pitkään tuhersin. Vielä siinä joku vastustaa, sen verran ettei sitä voi käsistään päästää. Tai eihän niitä kappaleita kukaan vailla ole, mutta ei sitä oikein voi valmiiksi sanoa. Tuntuu että sitä pitäisi jatkaa jollakin tavalla.

No, nyt se tuntuu valmiilta, värkkäsin sitä vähän. Saa nähdä tuntuuko huomenna.

Nimen antaminen tuntuu vaikealta. No, nyt annoin taas uuden nimen sille. Saa nähdä jääkö pysyväksi.

Uusille biiseille on vaikea antaa nimiä, koska nimet antavat kuulijoille mielikuvan teoksesta, ajatellaan usein että kappale ”kuvastaa jotakin” tai ”kertoo jostakin” mitä nimi antaa ymmärtää. Nimi jo valmiiksi ohjaa kuulijoiden ajatuksia johonkin suuntaan, mistä en oikein tykkää. Tekijänoikeusjärjestöt taas haluavat että kappaleilla on nimet, jotta ne voidaan tunnistaa ja esityskorvaukset maksaa oikeille tekijöille.

Toisaalta saattaahan se olla niinkin että kuulijat vierastaisivat kappaleita, joiden niminä oli pelkkiä numeroita tai mitä ihmeellisempiä kirjainyhdistelmiä, joissa tietysti voisi olla se vaara että jossakin kielessä joku omituinen kirjain- tai numeroyhdistelmä voisi tarkoittaa jotakin, vaikka jotakin uskontoon liittyvää, joka saattaisi kovastikin loukata jonkin tietyn uskonnon hartaita ja tuottaa vaikka kuoleman tuomion säveltäjälle.

Niin, nimien keksiminen on vaikeaa.

08/21/18

Ilo, rauha ja niin päinpois

Olen viime aikoina lueskellut Ilon kirjaa (Wsoy):

Suurenmoinen kirja, jota luen iltaisin sängyssä. Nukun yöni hyvin ja aamuisin luen puolestaan Kalevasta uutisia maailman tapahtumista. Ihmettelen ihmiskunnan, jota älykkäimmäksi roduksi maan päällä sanotaan, tekoja. Yritän olla tuomitsematta hirmutekojen tekijöitä, koska samaa rotua ja energiaa me olemme kaikki, mutta en voi hyväksyä heidän tekojaan. 

Eilisillasta jäi erityisesti mieleen tällainen pätkä Desmond Tutun ja Dalai-laman keskustelusta:
Desmond Tutu: ”Kun Kofi Annan oli viimeistä vuotta YK:n pääsihteerinä, hän perusti komission. Sen nimeksi tuli ’korkean tason paneeli’, mikä kuulosti aika mahtipontiselta. Meitä oli kaikista eri perinteistä, ja moninaisuudestamme huolimatta saimme aikaan yksimielisen raportin. Johtopäätöksemme oli: ’Uskonnoissa ei ole mitään vikaa. Ongelmana ovat sen sijaan uskovaiset’.”
”Totta, totta”, Dalai-lama nyökytteli.

Uskonnoissa ei varmastikaan ole mitään vikaa itsessään, mutta tavassa suhtautua niihin ja tulkita niitä on. Viha ja tuomitseminen eivät varmastikaan kuulu mihinkään uskontoon, uskoisin. Sanon uskoisin, koska en ole uskontotieteilijä. Samaa tuomitsemista ja vihaa löytyy kaikenlaisista ideologioista, politiikastakin.

Elämme mielestäni eräänlaista itsekkään materialistista aikakautta. Kaikkea täytyy saada itselle enemmän, enemmän ja nopeammin, nopeammin. Unohdamme helposti, että onni ei löydy tilipussin paksuudesta tai materian määrästä, vaan se löytyy korvien välistä. Sisäinen rauha luo ulkoista rauhaakin.  

 

 

 

 

 

08/10/18

Loppukesä

Tähän aikaan kesästä laskeutuu mieleen pienen pieni alakulo, johtuen kesän loppumisesta ja töiden alkamisen lähestymisestä, mutta ennen kaikkea omasta suhtautumisesta molempiin asioihin. En tiedä onko mieliimme taottu ihan alitajuiselle tasolle asti että vapaalla on kivempaa kuin töissä. Mehän kuulemme lapsesta asti ”töihin se on taas mentävä”- ja ”kyllä oli rankkaa/typerää töissä” -huokauksia ja valituksia, sekä meille on hoettu ”kyllä se on töitä tehtävä” -hokema ja ihan iskelmänkin muodossa vaikka näillä veikoilla on oma versionsa Matin ja Tepon hitistä:  https://www.youtube.com/watch?v=dhB9N9ovS4I

On ollut kiva lukea fb:stä kun nuoret opettajat ovat puhkuneet iloa ja intoa päästessään töihin lasten ja nuorten kanssa puuhailemaan. Niin sen pitäisi olla, eli nuoret töihin ja meidät vanhemmat köpöt eläkkeelle, joko tavalliselle, varhaiselle tai sairauseläkkeelle, jos ei muuta keksitä 🙂

No, täytyy olla kiitollinen että on saanut elää hyvän elämän tähän asti, on saanut tehdä sitä mitä on halunnut ja on pysynyt hengissä vaikka välillä on hilkulla ollutkin. Tässä sitä vaan porskutetaan, vaikka tuntuu että sitä on paljon saamattomampi kuin nuorempana. Ei ole tullut uusia biisejä kirjoiteltua, ei paljoa maalailtuakaan, pari pystiä olen sentään veistänyt, mutta kyllä tuntui kehossa/mielessä kun olin toukokuussa Livolla veistoviikoilla että ei ole pojassa enää sellaista voimaa/tarmoa/intoa kuin ennen. En tiedä johtuuko karttuvasta iästä, yleiskunnosta vai jostain lääkärin paremmin tietävästä asiasta. Olin minä sentään yksissä hautajaisissa soittamassa.

Pitäisi muistaa kuvata uudet maalaukset ja laittaa vaikka taidelainaamon nettisivuille. Kun vain saisi aikaiseksi senkin asian 🙂

Ainahan niitä kaikkia valittamisen aiheita olisi mutta itse voin valita miten suhtaudun kaikkiin kuviteltavissa oleviin ongelmiin/ristiriitoihin, katsonko niitä positiivisten vai negatiivisten silmälasien kautta. Valituksen aiheethan eivät maailmasta lopu, mutta valittamisen voi lopettaa 😉  

No niin, lopetetaan.

 

07/8/18

Ihmismieli

Erikoinen on ihmismieli. Toissapäivänä luin lehdestä että leijonat olivat syöneet 2-3 sarvikuonojen salametsästäjää. Ajattelin että ihan oikein, siitäs saivat. Eilen luin facebookista lukuisia ”ihan oikein”-kommentteja. Mieleeni tuli että minkäänlaisia kommentteja olisi tullut jos poliisi olisi pidättänyt salametsästäjät ja heidät olisi tuomittu kuolemaan, vaikka hirtettäväksi tai kivitettäväksi? Luulen että mielipiteet olisivat ehkä olleet vaihtelevampia. Ihmismieli on mielenkiintoinen. 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

07/2/18

Myötätunto

Myötätunto. Minulla on tatuoituna vasempaan käsivarteeni teksti Ystävällisyys + Myötätunto = Onnellisuus. Sama teksti on kuluneena yhden t-paitani rinnuksessa. Minä uskon kyseiseen yksinkertaiseen yhtälöön. Myötätunnon tunteminen kaikkia ja kaikkea kohtaan ei aina helppoa, ei läheskään aina, mutta sitä voi yrittää, asioita voi tarkastella usealta eri kantilta. Myötätunnon tunteminen kaikkia ja kaikkea kohtaan ei itsellä todellakaan ole korkeinta laatuluokkaa, mutta yritystä ja toivoa paremmasta on 😉

Tuntui hyvältä lukea eilen Yongvei Mingyur Rinpochen teoksesta Elämänilon salaisuus ja onnellisuuden tiede seuraava pätkä tekstiä:

Koska me kaikki elämme ihmisyhteisössä yhdellä ainoalla planeetalla, meidän on opittava toimimaan yhdessä. Maailmassa, josta puuttuu myötätunto, yhteistoiminta on mahdollista vain ulkoisen pakon edessä: poliisin, armeijan sekä niitä tukevien lakien ja aseiden. Mutta jos voisimme oppia kehittämään rakastavaa asennetta ja myötätuntoa toisiamme kohtaan – spontaania ymmärrystä, että mitä teemmekin itsemme hyväksi, sen on oltava hyödyksi myös muille – emme tarvitsisi lakeja, armeijoita tai poliiseja emmekä aseita tai pommeja. Toisin sanoen paras turvallisuuden muoto, jonka voimme itsellemme tarjota, on avoimen sydämen kehittäminen.

Olen kuullut joidenkin ihmisten sanovan, että jos jokainen olisi ystävällinen ja myötätuntoinen, maailma olisi ikävystyttävä paikka. Ihmiset olisi-vat kuin lampaita, joutilaita vailla mitään tekemistä. Mikään ei voisi olla kauempana totuudesta. Myötätuntoinen mieli on ahkera. Tämän maail-man ongelmille ei näy loppua: tuhannet lapset kuolevat joka päivä nälkään, ihmisiä teurastetaan sodissa joista ei edes kerrota lehdissä, ja myrkyl-liset kaasut kasaantuvat ilmakehään uhaten koko olemassaoloamme. Mutta meidän ei tarvitse katsoa edes niin kauas löytääksemme kärsimystä. Näemme sen kaikkialla ympärillämme: avioeroa läpikäyvien työtovereidemme tuskassa, ruumiin ja mielen sairauksien kanssa sinnittelevissä sukulaisissa, työttömiksi joutuneissa ystävissä ja sadoissa hylätyissä eläimissä, joita lopetetaan joka päivä, kun kukaan ei enää halua niitä.

(Oma huomautus: Seuraavan pätkän laittamista mietin pitkään, mutta päädyin laittamaan, koska on hyvä ehdottaa jotain):

Jos todella haluat nähdä, kuinka aktiivinen myötätuntoinen mieli voi olla, tässä on helppo harjoitus joka ei vie aikaasi enempää kuin viisi minuuttia. Ota kynä ja paperia ja tee luettelo kymmenestä ongelmasta, joiden haluaisit ratkeavan. Ei ole väliä, ovatko ongelmat maailman-laajuisia vai henkilökohtaisia tai lähipiiriäsi koskevia. Sinun ei tarvitse keksiä ratkaisuja, kirjoita vain luettelo. Tämä yksinkertainen teko, luettelon kirjoittami-nen, muuttaa merkittävästi asennettasi. Se herättää todellisen mielesi luonnollisen myötätunnon.

Mielenkiintoinen harjoitus. Ajattelin että ihmismieli pyrkinee aikalailla automaattisesti pohtia ratkaisuja, ainakin alitajuisesti. Silloin kannattanee muistaa Rinpochen sanat tekstin alusta: mitä teemmekin itsemme hyväksi, sen on oltava hyödyksi myös muille. Niin, itsekkäillä toiveilla ei oikein ole taipumusta toteutua. Harva toivonee arpajaisvoittoa koko ihmiskunnan hyväksi, vaikka jonkun Eurojackpotin pääpotilla olettaisi toteutettavan paljon hyväntekeväisyystyötä.  

Olen usein ajatellut omaa elämääni, jossa on tapahtunut kaikenlaista. Ajattelen että sen tyyppiset toiveet ja haaveet, jotka ovat olleet hyväksi minulle eikä niistä ole ollut kellekään tai millekään mitään haittaa, ovat toteutuneet ennen pitkää, ainakin jossain muodossa. Ilman toivetta sen kummemmin pohtimatta, elämä on saattanut ajautua pikkuhiljaa sen toteutumisen suustaan.

06/21/18

Juhannusväsymys

Veistosnäyttely on nyt siirtynyt keskustaan Prunnitorille. Olen tavattoman kiitollinen Anne Mikkolalle hänen tarjoamastaan näyttelypaikasta, erinomainen paikka sinällään. Paikka on oikeastaan entistä herkempi ilkivallalle ravintoloiden läheisyyden vuoksi, mutta plussana on että paikalla on videovalvonta, jota on kehuttu hyväksi. Koko operaatio on vienyt kovasti voimia eikä ole vielä kokonaisuudessaan ohitse. Veistosten sitomiset ja loppusijainnit täytyy vielä saada päätökseen, ennen kuin voi huokaista helpotuksesta. Onneksi Veikko Laakso oli eilen apunani + kaupungin kuorma-automies, ilman heitä raahailisin töitä keskustaan vieläkin – tai löisin hanskat tiskiin ”pitäkää tunkkinne” -mentaliteetillä ja luopuisin koko urakasta.

Hyvää juhannusta Suomi ja koko universumi, älkää antako valitukseni pilata iloista mieltänne 🙂

 

 

05/29/18

Uusia tihutöitä

Viikonloppuna, 25-26.5 välisenä yönä taas tihutöitä Luulajanpuistossa: molemmat työni, ”Minä olen kaunis” ja ”Jokainen meistä on kaunis”, nuijittu säpäleiksi ja Reetan työt ”Laulava poika 1” ja ”Laulava poika 2” taklattu selälleen niin että niiden jalustat ovat irronneet ja hajonneet. Näyttely kannattanee ilmeisesti lopettaa kokonaan, koska en pysty takaamaan teoksille turvallisuutta, eikä kaupunki ryhdy asentamaan valvontakameroita tai mitään vastaavaa. En tiedä onko valvontakameroiden asentaminen laillistakaan yleiseen puistoon. Riskialtista touhua tuntuu olevan. Vuosi pär- jättiin ihan hyvin, saattaa olla että nyt on tullut aika lopettaa. Kaupunki ilmoitti etteivät voi hommata valvontaa, joten kai se on lopetettava.

  J. Styng: Minä olen kaunis 
                                  (käsittelyn jälkeen)                                              

   J. Styng: Jokainen meistä on kaunis
  (käsittelyn jälkeen)

      R. Gröhn-Soininen: Laulava poika 1
     (käsittelyn jälkeen)

                   R. Gröhn-Soininen: Laulava poika 2
   (käsittelyn jälkeen)

Olen todella surullinen asioiden saamasta käänteestä. Toivon etten ole koskaan pahoittanut kenenkään mieltä niin pahoin, että siitä seuraa tällaista toimintaa.
Voin ymmärtää ihmisen kokeman ahdistuksen ja raivonkin, vaikka se on vaikeaa kun omalle kohdalle sattuu.

Nyt on viikon sisällä rikottu 3 teostani kappaleiksi, ja kokonaisuudessan rikottu 6 teosta. En tätä kirjoittaessani tunne halukkuutta jatkaa veistospuistotoimintaa. Se ei tunnu mielekkäältä, jos kaikki omat työt rikotaan. En ajattele niinkään menetystä taloudellisena vaan muista lähtökohdista käsin.

05/17/18

Puuhastelua

Maalasin eilen ja toissapäivänä viime vuonna tehtyä veistostani ”Jokainen meistä on kaunis” ja vein sen Luulajanpuistoon rikotun työni tilalle. Hannu Ahosola oli käynyt ruuvailemassa oman työnsä kasaan, toivottavasti se kestää eikä saa osakseen uusia hyökkäyksiä.

                                                                  Jokainen meistä on kaunis, 2017

Nyt olisi vielä tehtävä tuo iso työ valmiiksi, korkeudeltaan 3m. En tiedä johtuuko auringosta, iästä, laiskuudesta, uupumuksesta vai mistä, mutta ei oikein houkuttele käydä sen kimppuun. Se on minulla nyt peräkärryssä pitkällään ja siinä sitä pitäisi koettaa sahailla ja lopulta maalailla, jonka päälle pitäisi vielä keksiä keino saada se ylös kärrystä sille tarkoitetulle paikalle puistoon. Aikamoinen urakka.

Tuossa kuvassa sahaustyö Livon karhuveistoviikoilla on vasta aluillaan, loppu on vasta korvien välissä. Vaatisi vaan energiaa ja päättäväisyyttä käydä sen kimppuun. En ole enää niin touhukas kuin ennen, enkä niin nopea, enkä niin solakka, enkä nuorikaan. Kumma juttu. Olisikohan noilla tekijöillä jotain yhteyttä toisiinsa, ts jostakin seuraisi joku jne, on siinä pohtimista jos sattuisi kiinnostamaan. Nälkäkin alkaa tulla kolkuttelemaan. Taidan käydä tänään jossain syömässä, saapa nähdä kuinka päivä etenee, ihan jännittää, ei vainkaan.