Suomi jäi ilman mitaleita Pariisin olympialaisissa. Paraolympialaisissa sen sijaan mitaleita tuli useita. Mitä hyötyä paraolympialaisissa saavutetuista mitaleista on Suomelle valtiona? Jos mitaleita olisi tullut toisissakin olympialaisissa, mitä hyötyä niistä olisi ollut Suomen valtiolle? Olisivatko mitalit parantaneet Suomen taloutta, poistaneet rasismia, lisänneet työllisyyttä, lisänneet henkistä hyvinvointia? Mitä hyötyä entiselle Neuvostoliitolle oli takavuosina saavutetuista jääkiekon maailmanmestaruuksista? Ehkä se lisäsi kansallista itsetuntoa, mikä toisaalta ei ole aina hyväksi. Liiallinen tupakanpoltto voi johtaa keuhkosyöpään. Liiallinen alkoholin juonti voi johtaa maksakirroosiin. Liiallinen kansallinen itsetunto voi johtaa äärinationalismiin.

Vuonna 1972 pelattu ottelusarja Kanadan ja Neuvostoliiton välillä toi mukanaan sen hyödyn, että Kanada sai paljon oppia toisen tyyppisestä pelitavasta, jonka ansiosta kehittyi entistä paremmaksi jääkiekkojoukkueeksi.
TV-dokumentin mukaan hävittyään ensimmäisen ottelun 7-3, Kanada tutki tarkoin Neuvostoliiton pelitapaa ja otti siitä oppia. Mikäli he olisivat toimineet samoin kuin tämän päivän Suomen poliitikot ja pitäytyneet jääräpäisesti omassa käsityksessään hyvästä pelitavasta, he eivät olisi osanneet laajentaa käsitystään, eivätkä olisi oppineet pelatuista otteluista yhtään mitään, kehitystä ei olisi tapahtunut.

Puolueiden edustajat haukkuvat ja syyttävät toisiaan kaikesta mahdollisesta ja väittävät olevansa oikeassa. Puoluerekisterissä on netin mukaan 16 puoluetta. Kuviteltaessa keskustelutilaisuutta, jossa 16 henkilöä on omasta mielestään oikeassa ja kaikki muut väärässä, eikä kukaan suostu kuuntelemaan, saatikka pohtimaan toisten mielipiteitä, lienee päivän selvää, että minkäänlaista kehitystä ei tapahdu. Tuloksena on kaaos, josta poistuu 16 tyytymätöntä oikeassa olevaa henkilöä. Hitler ei hyväksynyt muita näkemyksiä kuin omansa, Putin ei hyväksy muita näkemyksiä kuin omansa, huolestuttavan useat suomalaiset poliitikot eivät hyväksy muita näkemyksiä kuin omansa. 18.9 TV-uutisissa näytettiin pätkä puoluejohtajien keskustelusta, aiheena maahanmuutto. Puolueet syyttivät toisiaan ja syytetyt syyttivät syyttäjiä syyttämisestä. Omassa mielipiteessään ministeri Purra jopa huitoi käsillään yrittäen juntata järkipuhetta ymmärtämättömien tajuntaan.

Hyökkäävä poliittinen keskustelu on sen verran raakaa ja ilkeämielistä, että pelkästään sen seuraaminen lisää henkistä pahoinvointia. Hävettää olla suomalainen nykypäivän poliittisessa ilmapiirissä.

Oltiin konsertissa vaimon kanssa. Voimalassa esiintyi Philippe Thuriot, harmonikka, ja Takapiha-kvartetti (Kasmir Uusitupa, viulu, Atte Kilpeläinen, alttoviulu, Anna Westerlund, sello, Tuija Hakkila, piano) ohjelmanumeronaan Johann Sebastian Bachin (1685–1750) Goldberg-variaatiot BWV 988.
Ennakkojen mukaan muunnelmat olivat saamassa täysin erilaisen esityksen. Erilainen se kyllä oli, verrattuna perinteisiin tulkintoihin. Mukana oli mm. laulua ja rytmistä paukuttelua. Ammattimuusikothan siinä olivat asialla, mutta lopussa tuli tunne, että lopettakaa jo. Bachin sävellyksen musiikillinen jännite rikkoontui eikä säilynyt. Taiteilijoiden kehittelemät tulkintaniksit saivat konsertin tunnelman lässähtämään. Minun mielestäni. Johtunee kuulemistani suurenmoisista rytmimusiikin improvisatorisista esityksistä. Olisin kaivannut Bachiin enemmän rytmisiä elementtejä, jonkun lyömäsoittimen mukaan ja suurenmoista olisi ollut kuulla esimerkiksi improvisaatiota sävellyksen harmonioiden päälle, vapaata irroittelua nuottikuvasta. Kaipasin kaiketi vastaavaa tulkintaa Bachin muunnelmista kuin Miles Davis esittää Joaquin Rodrigon Aranjuez konsertosta suurenmoisella levyllään Sketches of Spain. Joka tapauksessa konsertti oli hyvä ja yleisö näytti nauttivan siitä. Kun kuulin etukäteen, että mukana on harmonikkataiteilija, muistui mieleeni Niko Kumpuvaaran esitykset, mikä loi mieleeni ennakko-odotuksia ja -toiveita.
Eli summa summarum, konsertti oli menestys, sisälsi erinomaista musisointia erinomaisen sävellyksen tiimoilta, mutta koska olin ennakko-odotusteni vanki, koin pienoisen pettymyksen. Siinä mielessä konsertti toimi myös erinomaisena opetuksena siitä, kuinka ennakkoasenteet ja -odotukset ohjaavat mielipiteitämme ja asenteitamme, sekä vaikuttavat päätöksiimme. Konsertti toi mieleeni myös maamme musiikkikoulutusjärjestelmän. Konserttimusiikin solistinen koulutusohjelma keskittyy pääasiassa virtuoosisten taitojen kehittämiseen perinteisen konserttimusiikin ja teknisten harjoitusten avulla ja päättyy solistiseen diplomitutkintoon, jossa pidetään tutkintokonsertti. Opiskelijat oppivat erinomaisen soittotekniikan ja nuotinlukutaidon. Koulutukseen ei sisälly esimerkiksi skaalaimprovisaatiota, kuten jazz-puolella. Jos ja kun soitetaan pääasiassa tonaalista konserttimusiikkia, olisi mainiota, mikäli opiskelijat ja valmistuneet osaisivat improvisoida tonaalisen musiikin sointupohjien päälle, mikä lisäisi heidän musiikillisia valmiuksiaan erilaisissa ammatillisissa tilanteissa ja antaisi valmiuksia yhä useammanlaisiin työtehtäviin.

Kaikenlaista sitä sattuu ja mahtuu ihmisen päivään ja päiviin. Eilen käytiin Samin kanssa soittokeikalla Pudasjärvellä ja tänään seikkailtiin Tainan kanssa kaupungilla. Lähdettiin aamulla jokeen uimaan, sieltä Knuutilankankaalle kahville, sieltä kotiin ja lounasaikaan pyöräiltiin kaupungille, jossa minä tein historiaa ja söin kasvisannoksen lounaaksi. Sieltä pyöräiltiin Nallikariin, jossa jäätelöt ja sieltä Toppilan kautta kotia kohtia. Ei menty ihan Toppilaan asti kun mulla vessahätä. Lähdettiin kotia kohti ja eikös vaan ennen Tuiraa mulla eturengas puhki. Sitten talutettiin ja kävin Tuiran hyvinvointikeskuksessa vessassa. Matka jatkui ja Merikoskenkadulla oli pyöräkorjaamo jossa sain uuden eturenkaan ja samalla etujarrut kuntoon. Toinen jarrupala puuttui, ilmankos ei ollut jarruttanut. Korjauksen aikana käytiin konditoriassa kahvilla ja sitten kotiin. Kotona nukahdin nojatuoliin, nyt istun tässä. Tein sentään yhdelle maalaukselle kehykset ennen nukahtamista. Nyt mene katsomaan kohta uutisia, kiinnostaa miten Kamala Harrisille käy. Toivottavasti hänestä tulee presidentti.

Olen yleensä ollut taipuvainen uskomaan jälleensyntymään ja ajatellut, että mieluummin ihmiseksi kuin joksikin eläimeksi, ihmisellä on muka jotenkin paremmat oltavat. Toisaalta aliravittuna ilman asuntoa jossain kehitysmaassa saattaisi olla myös kurjaa. Ylipainoisena pullan ja suklaan mussuttajana lämpimän asunnon nojatuolissa olen taipuvainen ajattelemaan noin. Olen usein myös toivonut kehittyväni henkisesti riittävän pitkälle, ettei tarvitsisi syntyä uudelleen tänne maan päälle. Näin olen kai itsekkäästi ajatellut siksi, että on huolettanut syntyminen joihinkin kurjiin oloihin. Itsekästä oman edun tavoittelua ja tuntemattoman pelkoa.
Uudessa Kaltiossa Eeva Maria Al-Khazaali kirjoittaa kuulleensa, että ihmiseksi syntyminen on elämän kiertokulussa hindujen uskomuksen mukaan äärimmäinen rangaistus. Mikään muu laji ei sen mukaan koe samanlaista kärsimystä, kipua ja tuskaa kuin ihminen. Tarkoituksena on elää elämäänsä niin hyvin, että vapautuu kokonaan uudelleensyntymästä.
No, jopas jotakin. Tuohon vapautumiseen olen kyllä vähän niin kuin uskonut ja toivonut vapautuvani uudelleensyntymästä, mutta tuo äärimmäinen rangaistus tuntuu kyllä erikoiselta ajatukselta. Toisaalta taas, kun miettii maailman nykytilannetta, niin onhan täällä paljon pahaa vallalla.
Jos hindujen ajatus pitää paikkansa, niin ehkäpä siinä piilee sen salaisuus, kuinka maapallolla riittää raakamaisia diktaattorihallitsijoita vuosisadasta toiseen, ehkäpä he ovat täällä kärsimässä edellisen elämänsä pahoista teoista ja koska eivät ole näköjään läksyään oppineet, niin tulevat tänne vielä monta kertaa. Ehkäpä.
Entäpä ns hyvikset, kuten Äiti Teresa ja Dalai-Lama? Jos he eivät enää synny uudestaan, niin maailmasta loppuvat hyvikset ja pahikset täyttävät maan. Eihän se niin voi olla, eihän? Valitsevatko he itse uudelleensyntymän vai lähetetäänkö heidät? Kuka lähettää? Hyvän ja pahan olisi hyvä olla tasapainossa. Nyt kyllä maailman tilannetta seuratessa tuntuu välillä siltä, että paha yrittää päästä voitolle. Hyvä vastaan paha, ei tarvitse mennä elokuviin seuraamaan hyvän ja pahan taistelua, kaiken maailman Godzilloja, jotka panevat ranttaliksi, riittää kun seuraa mediaa. 

Mökillä pitkästä aikaa. Viimeksi oltiin lokakuussa, silleen että ihan yötäkin. Kerran on käyty lapioimassa lunta pois mökkipolulta. Sitä oli metrin kerros, lapioitiin koko päivä ja lähdettiin kotiin. Kerran kävin yksin, hakemassa ”Muualla” nimisen veistoksen Helsinkiin ”Suoja” nimiseen ryhmänäyttelyyn. Nyt tultiin tänne maanantaina. Kaivo oli niin jäässä, että sulatin sitä kaksi kokonaista päivää. Tuli tunne, että vittu, onhan se kumma jos ei sula. Lopulta päättelin, että se vesipumppu on rikki ja katselin jo netistä uutta. Sitten se yhtäkkiä alkoikin toimimaan. Kyllä tuli hyvä mieli. Huomenna menen Ouluun. Menen yksin tai yhdessä Tainan kanssa. Illalla nauhoutetaan yksi biisi Samin kanssa. Toivottavasti onnistuu hyvin. Siitä eteenpäin en tiedä, tulevaisuutta ei voi ennustaa.

Euroopan valtiot valmistautuvat sotaan. Venäjä sotii tällä hetkellä näkyvimmin Ukrainassa ja haluaisi valehtelevan sarjamurhaajan johdolla sotia koko Eurooppaa vastaan. Valehteleva sarjamurhaaja haluaisi jäädä historiaan suurena sotasankarina, joka teki Venäjästä suuren johtajamaan.
Putin: ”Make Russia Great Again”.
Trump: ”Make America Great Again”.

Ääriliikkeet lisääntyvät maailmassa ja niiden myötä valtioiden sisäinen kahtiajako. Jos Trumpia ei valita presidentiksi, seuraa jälleen syytökset vilpillisistä vaaleista, kaaos ja mahdollisesti jopa sisällissota. Rikollinen haluaa presidentiksi hinnalla millä hyvänsä. Se on hänen tiensä välttääkseen vankilan. Putinin presidenttiys on hänen tiensä välttääkseen vankilan, piileskelyn tai kuoleman.

Kolmas maailmansota mahdollistuu päivä päivältä enemmän. Taitavia rauhanneuvottelijoita tarvitaan eri puolille maailmaa. Ihminen kaipaa ja haluaa kaikkein eniten rakkautta ja hellyyttä, sotimalla sitä ei saa.

Valtiot eivät kehitä sotilaallista kykyään ja valmiuttaan turhan takia, vaan sodan uhkaa varten. Ne valmistautuvat sotaan, niin on tehty kautta historian; sotilaallista valmiutta kasvatetaan ja lopulta sitä käytetään. Tämän hetken tilanne vaikuttaa siltä, että kolmas maailmansota on lähellä. Toisesta maailmansodasta ei ole opittu mitään, sama kansalliskiihko on itänyt rauhassa ja alkaa taas olla voimissaan.

Venäjään ei ole suhtauduttu riittävän vakavasti, vaikka se on kasvattanut sotilaallista valmiuttaan läpi historian, ja tulee tekemään sitä tulevaisuudessakin. Heidän tekojaan on katsottu läpi sormien ja uskottu, ettei pahempaa ole tulossa, on yritetty olla ystäviä. Heille on annettu pikkusormi, mutta he haluavat koko käden. Venäjä voidaan luokitella pahaksi, joka käsitteenä edellyttää tahallisuutta ja sitä, että olisi mahdollista toimia toisinkin.

Sama kaava on toistunut läpi historian; varustaudutaan sotaan ja soditaan. Venäjän harjoittama paha ei ole yleisesti hyväksyttävää pahaa, kuten esimerkiksi villieläimen hyökkääminen toisen eläimen kimppuun ja sen tappaminen omaksi ja pentueensa ravinnoksi, vaan se on itsekästä ja narsistista raakuutta pahimmassa muodossaan.

On kuitenkin väärin yleistää paha ja raaka käsittämään koko Venäjää. Vuoden 2021 väkiluku oli väestölaskennan mukaan 147,2 miljoonaa, mutta on vähentynyt koko ajan, esimerkiksi vuonna 2021 1,04 miljoonalla ihmisellä. Jos ajatellaan että väkiluku on tällä hetkellä noin 145 miljoonaa, niin on väärin kuvitella, että Venäjällä on 145 miljoonaa häikäilemättömän pahaa ja raakaa yksilöä. 145 miljoonan joukkoon mahtuu valtava määrä ystävällisiä, empaattisia ja hyväsydämisiä yksilöitä. 145 miljoonaa ihmistä ei ole joukolla päättänyt tuhota Ukrainaa ja poistaa sitä maailmankartalta, näin ovat päättäneet maan diktaattori ja hänen neuvonantajansa, hänen joukkueensa, jolla on valta ja oikeus päättää 145 miljoonan ihmisen asioista ja elämästä, elää itse rikkaasti ja antaa toisten kärsiä kurjuudesta.  
Ilman länsimaiden tukea ja apua Ukraina tuhoutuu ja häviää maailmankartalta, jonka jälkeen ovat vuorossa toiset maat ja lopulta koko Nato, jota vastaan Venäjä valmistautuu sotimaan. Ukraina tarvitsee kaiken mahdollisen avun, eikä sinne menevää apua ole aiheellista käyttää itsekkäänä sisäpoliittisena välineenä. Apua täytyy kasvattaa keinolla millä hyvänsä, muuta mahdollisuutta ei ole. Ukrainan on voitettava sota ja saatava Venäjän valtaamat alueet takaisin. Venäjälle ei saa antaa pikkusormesta kynnen palastakaan.

Joulu oli taas, joulu meni taas. SIihen suhtautuu nyt aikuisena eri lailla kuin lapsena. Lapsena siihen magiaan alkoi uskomaan, kun tarpeeksi kuunteli joulun liittyviä kertomuksia ja ihmisten höpötyksiä. Kai sitä oli jotenkin aivopesty. Joulu, siinä oli jotain taikaa. Siitä oli höpötetty jo ainakin kuukauden verran, joten kyllähän sen täytyi jotain maagista olla. Olin juuri täyttänyt 8 ja kävelimme äidin ja isän kanssa kotia kohti kaupungilta. Pysähdyimme jalkakäytävälle katselemaan erään paikallisen liikkeen takapihalle, jossa oli lava ja siellä oli menossa hauska joulunäytelmä. Olin haltioissani, näytelmä oli hauska, en ollut aiemmin nähnyt mitään vastaavaa. Lumoukseni keskeytti äidin tai isän äänellä lausuttu ”no niin, mennäänpä” ja sitten lähdettiin. Olin pettynyt, tuntui kuin täytekakku olisi vedetty synttärijuhlien pöydästä pois ja palautettu kauppaan, unelmien ilmapallo olisi puhkaistu.

Jouluaatto ja naamarijoulupukin vierailu, lahjojen jako, paluu arkeen. Siinäkö se oli, koko maaginen happening, josta oli jo pitkän aikaa höpötetty. Missä oli se taika, magia, satu ja unelma, missä oli se ilo, riemu, rauha ja rakkaus?

Voin olla väärässäkin, mutta luulen ja uskon, että ilo, riemu, rauha ja rakkaus löytyvät meidän sisältämme, omasta mielestämme ja sydämestämme. Ilo, riemu, rauha ja rakkaus eivät löydy suuresta läjästä joululahjoja, läjästä rutistuneita joulupapereita, avatuista pahvilaatikoista, syödyistä kinkuista, joulupuuroista ja suklaista. Joku voi löytää ilon, riemun, rauhan ja rakkauden uskonnosta ja kirkosta, joku sisältään ilman uskontoa ja kirkkoa. Nimityksillä ei ole merkitystä, mutta luulen ja uskon, että meillä on keho/ego ja meillä on myös sielu/henki, molemmat samassa paketissa. Luulen ja uskon, että ilo, riemu, rauha ja rakkaus löytyvät sisältämme, sielusta/hengestä. Keho/ego kokee myös iloja ja nautintoja, mutta ne ovat lyhytaikaisempia kuin sielun/hengen kokemat, jotka ovat pysyvämmän laatuisia. Jos vähennetään nimitysten paljoutta, niin luulen ja uskon, että meillä on siis ego ja sielu samassa paketissa, on itsestämme kiinni kumpaan haluamme samaistua. Luulen ja uskon, että jos löydämme ilon, riemun, rauhan ja rakkauden sisältämme, niin meillä voi olla joulu joka päivä.

Ukraina häviää Venäjän hyökkäyssodan, jos länsimaiden tuki lopahtaa. Yhdysvallat antavat Venäjälle ja sen yksinvaltiaalle melkoisen joululahjan, jos he lopettavat Ukrainan tukemisen. Siitä saisi kärsiä koko maailma. Euroopan apu ei ole riittävää. Ukraina tarvitsee aseita, rahaa, ruokaa, juomaa, sotilaita, asiantuntijuutta sodankäyntiin, asiantuntijuutta korruption vastaiseen taisteluun, terveydenhuoltoa, he tarvitsevat kaikkea mahdollista apua. Julkilausumat eivät heitä auta, niillä ei voi sotia Venäjää vastaan. Ukraina on täysin riippuvainen länsimaiden avusta, valtavaa vihollista, jonka historia perustuu sodankäyntiin, on pienen valtion vaikea voittaa. Venäjä on tasaisen varmasti kasvattanut sotavoimiaan ja valmistautunut uusiin sotiin koko historiansa ajan. Länsimaat ovat uskoneet rauhalliseen diplomatiaan heidän kanssaan. Nyt on koittanut aika, että valehtelevan, salassa voimiaan kasvattaneen kumppanin kanssa ei keskustella rauhallisen tasapuolisesti. Venäjä on koko sodan ajan odottanut, että länsimaiden tuki Ukrainalle alkaa vähentyä, he voivat rehennellä voittaneensa sodan ja alkaa valmistautua seuraavaan sotaan. Yhdysvalloilla ja Natolla koittaa hikiset ajat, jos Venäjä voittaa hyökkäyssotansa Ukrainaa vastaan. Pohjois-Korea on myynyt Venäjälle ammuksia valtavia määriä, he saavat apua sieltä päin, he saavat apua myös Unkarilta, joka lyö kapuloita rattaisiin Ukrainan auttamisessa ja EU- ja Nato-jäsenyydessä. Tilannetta vaikeuttaa myös ukrainalaiset Volodymyr Zelenskyin vastustajat, jotka ovat alkaneet ilmaista tyytymättömyyttään presidenttiä kohtaan. Heidän propagandansa on Venäjälle eduksi. Tilanne näyttää epämiellyttävän uhkaavalta.    

Leikitäänpä ajatusleikkiä, jonka aluksi huomautettakoon ja painotettakoon, että tämän leikin ajatukset eivät ole ehdotuksia tai vaatimuksia, vaan puhdasta mielikuvituksen lentoa, sillä eihän meidän hyvinvoinnistamme sovi tinkiä yhtään.

Kuinkahan monta suomalaista ansaitsee palkkaa yli 10.000 euroa kuukaudessa? Kuvitellaanpa, että heille maksettaisiin vuoden ajan vain se 10.000 euroa kuukaudessa ja yli menevä osa menisi Ukrainan tukemiseen, kuinkahan paljon siitä kertyisi rahaa? Enemmän kertyisi, jos kaikille maksettaisiin vain max 5000 euroa.

Ajatellaanpa urheilua, vaikka jääkiekkoa. Voisimmeko elää yhden vuoden ilman SM-liigaa, selviäisimmekö siitä? Jääkiekon SM-liiga on iso bisnes. Jos eläisimme yhden vuoden ilman jääkiekkoa ja osoittaisimme siitä säästetyt rahat Ukrainan tukemiseen, niin puutteellisella matemaattisella lahjakkuudellani uskallan väittää, että siinä olisi iso läjä rahaa.

Jos myös Mestis-liiga lakkautettaisiin vuodeksi ja rahat suunnattaisiin Ukrainan tukemiseen, olisi siinäkin iso läjä rahaa. Miksi vain jääkiekko, miksei muutkin lajit? Kyllä jalkapallon, pesäpallon, lentopallon, koripallon ja kaikkien muidenkin urheilulajien rahat kelpaisivat.

Miksi vain urheilu, miksei taide? Kaupunginorkesterit? Teatterit? Pärjäisimmekö vuoden ilman niitä? Niistäkin tulisi reilusti tukea Ukrainalle. Miksi vain kaupunginorkesterit ja teatterit, miksei muukin kulttuuritoiminta? Kaikkien rahat kelpaisivat. Miksi urheilun ja kulttuurin rahat, miksei Styngin omat rahat? Niistä ei paljoa kertyisi, hyttysen kakan verran.

Eihän näin voi menetellä, eihän? Ei tietenkään. Meidän hyvinvoinnistamme ei voi tinkiä. Voiko ukrainalaisten? Rintamalla ei pelata jääkiekkoa, ei jääpalloa, ei lentopalloa tai vastaavaa, orkesterit eivät soita, ei ole teattereita, ei oopperaa, ei balettia tai vastaavaa. Miksi tämä ajatusleikki? Jotta osaisimme olla kiitollisia omasta hyvinvoinnistamme ja muistaisimme huomioida vähäosaisemmat ja auttaa heitä, jotka apua tarvitsevat, rajojemme sisällä ja niiden ulkopuolella.