03/1/19

Tänään

Deepak Chopran teos Buddha oli todella mielenkiintoista luettavaa. Melkomoinen häiskä se Buddhakin on ollut, vaikuttaa maailmanlaajuisesti vieläkin.

Eilen aloitin lukemaan joskus kesken jättämääni Deepak Chopran teosta Iätön ruumis, ajaton mieli, josta toinen vastaava filosofoiva kirjailija Wayne Dyer kirjoittaa näin: ”Uraa uurtava kirja vanhenemisesta. Kuka olisi aavistanut, ettei tämän yleismaailmallisen mysteerin hallitsemisen salaisuus piilekään ruumiissamme vaan tietoisuudessamme? Vain Deepak Chopran kaltainen nero pystyy tällaiseen. Kiehtovaa”.

Aika sälli tuo Choprakin 🙂

Maanpäällinen elämä, meitä ympäröivä ”todellisuus” on mielenkiintoinen asia. Meidän aisteillamme se on erilainen kuin koiran aisteilla, käärmeen aisteilla, lepakon aisteilla tai vaikka pelikaanin aisteilla. Jokainen havaitsee maailman eri tavoin. Jos vaikka katselen tunnustelen esimerkiksi palloa, näen sen eri tavoin ja tunnen sen eri tavoin kuin joku toinen, tai vaikka muurahainen. Mikä on se yksi ja ainoa todellisuus jos kaikki näkevät ja kokevat sen eri tavoin? En tiedä.

02/15/19

Hiljaiseloa

Nyt on ollut erikoista aikaa. Ei ole ollut innostusta minkäänlaiseen luomistyöhön pitkään aikaan. Tällä hetkellä päivän parhaat hetket ovat iltasella mahdollinen mielenkiintoisen ohjelman/elokuvan katsominen ja köllähtäminen vaimon viereen uuteen lämpimään sänkyyn ja mielenkiintoisen kirjan lukeminen. Juuri nyt luen Deepak Chopran teosta Buddha, jossa Chopra on kirjoittanut Buddhan elämästä ja ajatuksista tarinamuodossa. En ollut tietoinen että Chopra osaa/haluaa kirjoittaa tähän tyyliin, mikä lisää luettavan tekstin mielenkiintoisuutta, sen lisäksi että se on erittäin hyvin kirjoitettua ja mielenkiintoista tarinaa. Välillä tuntuu ettei kirjaa malttaisi laskea käsistä ollenkaan.

Olen joutunut tämän talven ramppaamaan kaikenlaisissa tutkimuksissa, mikä on saanut enemmän miettimään elämän rajallisuutta. Jälleensyntymäoppi on mielenkiintoinen, jotkut uskovat että fyysisen kuolemamme jälkeen hyvät ja pahat tekomme arvioitaisiin, joiden perusteella seuraava elämä määräytyisi. Tästä elämästä olen ainakin saanut olla tyytyväinen, olen saanut elää sodattomassa maassa ilman tulivuorten purkauksia, terrori-iskuja, valtavia maanjäristyksiä, vaikka tietenkin väkiluvun lisääntyessä myös rikollisuus on lisääntynyt. Onhan niitä toki ollut minunkin elämässä kaikenlaisia vastoinkäymisiä ja vaikeita vuosia, mutta opiksi ne ovat vaan olleet – tai ainakin sellaisiksi tarkoitettu, en ole tosin varma olenko osannut riittävästi ottaa oppia 🙂

02/3/19

Nykytilanne

Kasvatustieteen dekaani Kati Mäkitalo esittää 8.2 yliopiston hallitukselle sen kokouksessa, että musiikkikasvatuksen päätoimisia soiton- ja laulunopettajia vähennettäisiin 6 kappaletta. Minä olen yksi heistä ja tunnen olevani riskirajoilla koska tänä vuonna minulla on tuntivajetta. Useilla lienee vajetta koska soiton- ja laulun opetustuntimääriä vähennettiin vuosi sitten.

No, katsellaan miten käy. Oulu hakee Euroopan kulttuuripääkaupungiksi ja vähentää musiikin opetusta. Sitähän sitä on toitotettu että yliopisto satsaa tieteen tekemiseen ja nyt kun ammattikorkeakoulu muuttaa meidän entisiin tiloihin niin luulen että musiikin opetus siirtyy heille ja tutkimuspuoli meille. Saapa nähdä. Onhan se tietysti tuntunut omituiselta että yliopistolla ja ammattikorkeakoululla ei ole ollut paljoakaan yhteistyötä.

Kassotaan kassotaan, elellään päivä kerrallaan.

Voitin lotossa 2 euroa ja kenossa 1 euron. Tässä kuussa maksetaan pankille viimeinen talolainan erä, että sinä mielessä ainakin hetkellisesti taloustilanne kohentuu. Hip hurraa.

01/22/19

Lääkärissä

Olin eilen tunnin töissä ja lähdin ruokatunnilta lääkäriin, koska viikon kestänyt, jostain viruksesta johtunut ei ottanut hellittääkseen. Kävi hyvä säkä, että sain ajan, koska vapaita aikoja oli vain yksi jäljellä.

Odottelin sitten vuoroani ja tein visuaalisen arvion tulevasta lääkäristäni hänen aina piipahtaessaan huoneensa ovella. Ajattelin että hidasliikkeinen vanhan koulukunnan lääkäri, joka sanoo että kyllä mies yhden flunssan kestää ja lähettää takaisin töihin. 54 astetta ole kuume eikä mikään. Ajattelin että ei parane yrittää vitsailla vaan pysyä asialinjalla.

No, lopulta kuuluu ”Styng” ja lääkäri ottaa minut sisään. Takkia naulaan ripustaessani lääkäri katsoo minuun ja kysyy ”tunnussana?”. Minä en osannut muuta kuin ”tä”, olin niin ällistynyt. Lääkäri jatkaa ”pitkittynyt flunssa” ja saa minut nauramaan. Ennakkoluulot karisivat siihen.

Tutkittiin ja sain lähetteen labraan tulehdusarvon selvittämiseksi ja hän sanoi että ”putsataanpa nuo korvat ennen kuin sinne menet, kun ovat niin vaikkua täynnä”. Sitten mentiin toimenpidehuoneeseen.

Ajattelin että helppo homma kun lääkäri sattui olemaan vielä korva/nielu/kurkku -erikoislääkäri. Eipä ollutkaan. Rutikuiva vaikku olikin niin tiukasti pakkautunutta ettei meinannut millään lähteä. Operaatio kesti ja kesti ja muuttui lopulta jo tuskalliseksi. Ehdotin että voisiko loppua työtä siirtää myöhempään ajankohtaan, että kävisin vaikka terveyskeskuksessa otattamassa vaikut pois. Lääkäri sanoi että ”voishan ne tietysti käydä myöhemmin siellä hoitajalla otattamassa…, minulla vaan ei ole tapana jättää hommia kesken”. Ja sitten mentiin taas. Loppu oli suoraan sanottuna tuskallista.

Kun korvat tuli puhtaaksi ja nousin ylös tuolista, ei minulla ollut tasapainoaistia. Meinasin kaatua vasemmalle. Oli aika erikoinen tunne.

No, sitten labraan ja takaisin. Arvot vähän koholla, antibiootteja ja pari päivää lomaa. Auto oli ollut tien poskessa yli tunnin sallitun parkkiajan, mutta ei silti sakkoa. Hallelujaa!

Operoidumpi korva tuntuu vieläkin aralta, se sai niin kyytiä.

01/3/19

Uusi vuosi

Vuosi meni, vuosi tuli. Mitä opin edellisestä vuodesta, mitä huomasin ja ehkä älysinkin? Ainakin sen, että me vanhenemme kaikki. Vanha äitini joutui piipahtelemaan entistä useammin terveyskeskuksessa ja sairaalassakin. Samaten itse jouduin piipahtelemaan lääkärin kanssa syvällisiä turisemassa. Mikäs siinä, lääkärit olivat mukavia heppuja ja tuntuvat osaavan asiansa. Tympeää se varmaan olisi sellaisen lääkärin vastaanotolla olla, joka ei työtään osaisi. Tai jäi minulle mieleen kun kerran Kemissä, jossa olin kitaramaikkana 1980-82, minulle nousi aivan tolkuton kuume joka ei hellittänyt millään ja oli pakko sitten lopulta änkäytyä johonkin päivystykseen vai mikä lie ollut. Siellä vielä illalla istuin penkillä huojuen odottamassa kun eivät meinanneet päästää lääkärin vastaanotolle. Lopulta sitten illalla myöhään yksi lääkäri ohikävellessään tupisi hoitajalle että kyllä tuo on pakko ottaa sisään ja niin minä sitten pääsin tämän herra ylijohtajan vastaanotolle. Lääkäri vähän katseli, antoi antibioottikuurin (sellaisia pillereitä) ja yhden päivän sairaslomaa. Hallelujaa, kello oli jo kymmenen maissa illalla ja minä sain seuraavan päivän sairaslomaa. Jäi hyvä mieli. No, selvisin hengissä.

Aamulla on mennyt lehden lukemiseen enemmän aikaa kun se on melko nautinnollinen hetki se aamiainen + kahvi + Kaleva. Sellainen uutinen.

En ole vieläkään täysin toipunut eläkeuudistuksesta. Tein aikanaan kansalaisaloitteen, että eläkeikiä olisi alennettava niin hallituksen heput ottivat ja nostivat niitä. Pitäisköhän tehdä aloite että nostetaan samantien reilummalla kädellä, kymmenellä vuodella vähintään, seitenvitosena eläkkeelle, halukkaat hautaan saakka. Helevata.

Toisaalta mitäpä minä täällä lämpimien seinien sisällä valittelemaan kun samaan aikaan maailmassa on kymmeniä sotia, nälänhätää, kidutusta, tyttöjen ympärileikkauksia jne jne. Olen saanut elää vaiheikkaan ja tapahtumarikkaan elämän tähän asti. Kannattaa olla kiitollinen. Hyvää uutta vuotta kaikille.

12/16/18

Mielelmiä päivän ratoksi

Nuorena usein ihmettelin, kun vanhemmat ihmiset juttelivat keskenään – yllättävän usein juttua piisasi vaivoista ja sairauksista. Ajattelin että eikö noilla ole muuta juteltavaa. Nyt olen itse vanhempi ihminen ja vaivat lisääntyvät vuosi vuodelta, mutta eipä niistä huvita infoa levitellä pitkin maakuntaa. Olenko erilainen? Siinäpä kysymys.

Omasta mielestäni olen hyvin samanlainen kuin muutkin, minulla on pää, aivot, keho, sisäelimet jne. Olen usein miettinyt, että kaikkihan me olemme samanlaisia, vaikka puhutaan maahanmuuttajista ja siitä että he ovat erilaisia. Miten niin erilaisia? Eilen Kalevan yleisönosastolla joku kirjoitti muistaakseni maaseudun autioitumisesta, kun kaikki muuttavat kaupunkeihin. No, silloinhan he ovat kaupunkiin muuttajia. Kaupunkiin muuttaminen on jotenkin hyväksyttävämpää kuin maahan muuttaminen. Kaupunkeihin muutetaan paremman elämän toivossa, kun taas eri maihin muutetaan paremman elämän toivossa. Siinä on vissiin joku ero, minä en vain ole vielä huomannut sitä. Yhden kirjaimen ero: mamu – kamu.

Maahanmuuttajien tekemät rikokset ovat tavattoman ikäviä. Suomalaisten tekemät rikokset ovat tavattoman ikäviä. Nyt on Oulu näkyvästi otsikoissa äärettömän ikävien seksuaalirikosten vuoksi. Useampi tyyppi yhtä tyttöä raiskaamassa, siinä ilmeisesti toimii vastaava laumasieluisuus kuin koirilla, on lauma jolla on johtaja. Oma koirani on rodultaan suomenlapinkoira, lupsakka ihmisrakas koira, jolla on erittäin vahva suojeluvietti. Kun joku muu koira tulee lähelle tonttimme rajoja, nousee rähäkkä, mikä käy minun ja puolisoni sekä todennäköisesti myös naapureidemme ja ohikulkijoiden korville. Haukkuu se kyllä ohikulkeville ihmisillekin, että ei sen puoleen. Se on valinnut minut laumanjohtajaksi ja sen mukaan edellään. Uskon että osalla ihmisistä on taipumusta vastaavaan laumasieluisuuteen ja suojeluviettiin, miksi me muuten rakentelisimme rajoja kaupunkien, valtioiden ja maanosien välille? Aina on myös jossain päin maailmaa käynnissä sotia eri valtioiden välillä, mikä minusta ei sovi älykkään, ystävällisen ja myötätuntoisen ihmisrodun edustajan normaaleihin ja sivistyneihin toimintatapoihin. 

Nyt kun on vielä vallalla tämä markkinatalous ja ihmisillä tavaran määrä lisääntyy, niin sitähän täytyy suojella etteivät toiset sitä varasta. Tavaraa hommataan yli omien tarpeiden ja sitä toiset pyrkivät ikävä kyllä varastele-maan. Niin kai se menee, jos ei omat varat riitä niin otetaan toisilta.

Eilen kävin katsomassa Bohemian Rhapsody -elokuvan ja se herätti monenlaisia ajatuksia. Musiikki oli vaikuttavaa mutta tarinassa esitetty Freddie Mercuryn elämänkaari oli surullinen. Ainakin hän sai tehdä sitä mitä halusi, olla esiintyjä, mutta tunteen tasolla uskon hänen olleen hieman onneton ja ajoittain totaalisen yksinäinen sielu. Vaikea tietää, toisen sielua ei kai ole yksinkertaista ulkopuolisen nähdä ja tuntea.   

12/2/18

Mielensäpahoittaja

Kävin lauantaina tyttäreni ja poikani kanssa katsomassa Ilosia aikoja, Mielensäpahoittaja -elokuvan ja nautin siitä enemmän kuin odotin, huomattavan paljon enemmän. Heikki Kinnunen on loistava näyttelijä, todella erinomainen.Elokuvaa katsoessani sain taas todeta kuinka herkkä olen, koska vedet valuivat silmistäni lähes koko elokuvan ajan. Elokuva on mielestäni kyllä enemmän draama kuin komedia.

Oli hienoa käydä omien jälkeläistensä kanssa elokuvissa. Teimme sitä usein kun he olivat pieniä, sitten tulivat heidän kasvuvuotensa ja nyt he ovat jo nuoria aikuisia.Minähän en ole vanhentunut yhtään, mitä nyt vähän ehkä fyysisesti ja henkisesti, ihan vähän vaan, sitähän ei lasketa.

11/26/18

Konsertissa

En ole aikoihin maalannut ja veistänyt mitään. Sävellellyt olen jonkin verran pikku kappaleita. Lauantaina tuli tunne, että piti päästä jonnekin, jonnekin pois kotisohvalta. Varasin netistä elokuvalipun, Markku Pölösen ohjaamaan Oma Maa-elokuvaan, sitä on kehuttu ja sitä tehnyt vähän mieli mennä katsomaan. En mennyt. Jonkin ajan kuluttua peruin varaukseni ja päätin lähteä Patrik Kleemolan kitarakonserttiin, siitäkin huolimatta, että ohjelmassa oli perinteisen kaavan mukaan vanhaa ja uutta.

Kleemola soitti barokkimusiikkina Johann Sebastian Bachia ja Silvius Leopold Weissia,sekä klassismin ajan biisinä Fernando Soria – hyvin tyypillisiä valintoja. Teknisesti hyvin vaikeita teoksia ja Kleemola suoriutui niistä erinomaisesti, mutta niiden aikana muistin taas miksi en ole käynyt kitarakonserteissa pitkään pitkään aikaan. Olen kuullut samojen säveltäjien samat biisit niin tuhottoman monta kertaa aiemminkin. Taitavia säveltäjiä, ei siinä mitään, mutta korvani kaipaisivat jotakin muutakin.

Sitä sainkin täyden hinnan edestä, kun Kleemola soitti Harri Vuoren Chiroptera-sävellyksen jaMikko Heiniön viisi preludia. Ne olivat musiikkia minun makuuni ja Kleemola tulkitsi ne komeasti.

Ajattelin konsertin aikana, että ehkä olisi jo aika muuttaa perinteistä konserttikaavaa: lyhentää konserttia väliajattomaksi, kestoltaan noin 45-50 minuutin mittaiseksi, ja yhdenmukaistaa ohjelmasisältöä. En tiedä muista, mutta ehkä se innostaisi minuakin käymään enemmän konserteissa. En ole kiinnostunut ihastelemaan virtuoosien sorminäppäryyttä vaan kuuntelemaan musiikkia.    

10/11/18

Niinpä

Auton korjaus maksoi 329€. Tuntuu vähältä kun olin varautunut siihen että se tonnin maksaisi, mihin ei tietenkään rahat oikein riittäisi. Niinhän se yleensä tuntuu kaikissa asioissa, siis ettei rahat riittäisi. Sitten kun lukee minkälaisissa olosuhteissa ihmiset joissakin maissa elävät niin tuntuu ruhtinaalliselta kun on lämmin peti, ruokaa ja rauhan tilassa oleva kotimaa. Saamme elää suhteellisen tasa-arvoisessa maassa, jossa kaikki ihmiset ovat ihmisiä, eivätkä eriarvoisia olentoja toisten ollessa toisia ylempiä ja toisten alempia. Vai ovatko Suomessa kaikki tasa-arvoisia? Romaanit, saamelaiset, maahanmuuttajat, naissukupuoli?

Tosin nykyään yleistyvä kansallissosialismi alkaa huolestuttavasti muistuttaa natsi-ideologiaa ja Apartheid-politiikka, joka oli Etelä-Afrikan unionissa ja tasavallassa vuodesta 1948 vuoteen 1991 saakka harjoitettua rotuerottelupolitiikkaa, laillistettua rotusortoa , jossa maan väestö jaettiin valkoisiin, mustiin, intialaisiin ja värillisiin (jotka olivat pääasiassa maahan tuotujen malaijiorjien ja mustien jälkeläisiä).

Me kaikki kuitenkin olemme samaa ihmisrotua, vaikka olemme hieman eri näköisiä ja kuuloisia. Koiratkin ovat kaikki koiria ja kissat kissoja. Luin eräästä nimeltä mainitsemattomasta kirjasta erään astoronautin, jonka nimeä en muista, kertoneen että kun maapalloa katseli riittävän kaukaa, niin kaukaa että valtioiden rajat häsivät, alkoi suhtautuminen kotiplaneettaamme hieman muuttua. Uskon sen. Omakotitaloihin rakennetaan aidat, kaupungit jaetaan osiin, valtiot jaetaan osiin, valtioille luodaan rajat joita vartioidaan ja puolustetaan. Yli ei saa tulla ilman lupaa. Menkää pois tai posautan pyssyllä, hus hus. Jos en posauta niin rajan ylittajät saavat ainakin rangaistuksen. Perkale. Pitäähän sitä vähintään rangaista jotenkin.

Ihmismieli on erikoinen, me pelkäämme vierasta. Ystäväni kertoi että kun joskus, luultavasti 70-luvulla Ouluun tuli ensimmäinen mustaihoinen koripallon pelaaja, oli ystäväni kävelemässä kaupungilla mietteisiinsä sulkeutuneena pää alaspäin roikkuen. Kun hän oli nostanut katseensa, olivat hänen silmänsä kohdanneet mustaihoisen koripalloilijan ja hän oli säikähtänyt äänekkäästi, yllätys oli ollut niin voimakas.

Maahanmuuton vastutus lienee vieraan pelkoa, uskoisin. Siirtoväen saapumisesta Suomeen karjalasta tietää Wikipedia kertoa seuraava:
Suhtautuminen karjalaiseen siirtoväkeen muualla Suomessa oli aihetta tutkineen filosofian tohtori Heli Kanasen mukaan karumpaa kuin jälkeenpäin on yleisesti haluttu muistaa. Sotien aikana tuli täytenä yllätyksenä, että paikkakunnalle ilmestyi äkkiä suurin joukoin vierasta murretta tai kokonaan outoa kieltä, karjalaa, puhuvaa väkeä, jolla oli oudot tavat ja joka sotki paikkakunnan totuttua järjestystä. Pika-asutus- ja maanhankintalakien nojalla siirtoväelle otettiin maata elämiseen, minkä jotkut maata luovuttamaan joutuneet kokivat ”varastamiseksi”. Torjuva suhtautuminen johtui uusien tulijoiden vieroksumisen ohella myös siitä, että myös sodan tuhoilta säästyneillä alueilla oli kaikesta pulaa eikä omasta vähästä oltu halukkaita luovuttamaan muille. Täysin luterilaisilla alueilla suhtauduttiin erityisen kylmästi ortodokseihin. Erityisen vaikeaa sopeutuminen näyttää olleen Vaasan läänissä, josta muutti vuoteen 1949 mennessä pois lähes 80 000 karjalaista. Vuosien kuluessa siirtoväen ja alkuperäisväestön suhteet kuitenkin paranivat ja alkuvaiheen epäluuloinen ilmapiiri jopa haluttiin unohtaa puolin ja toisin.

Niinpä, kukapas niitä ikäviä asioita haluaisi muistella.

10/4/18

Ihminen

Ihminen on keksinyt ja kehittänyt monenlaisia keksintöjä ja taitoja, tulenteon, kirjoitus- ja lukutaidon, pyörän, rahan, ruudin, kirjapainotaidon, mäntähöyrykoneen, rokotukset, sähkön, puhelimen, internetin, aurinkoenergian, tuulivoiman jne., mutta silti ihminen ei ole vielä oppinut elämään sovussa kanssaihmisten kanssa, samanrotuisten olentojen riippumatta heidän ihonväristään, äidinkielestään, synnyinpaikastaan, asuinpaikastaan tai muusta vastaavasta sivuseikasta.

Muodostamme omia alueitamme, esim. valtioita, joille teemme rajat joita ryhdymme valvomaan. Ilman lupaa ei saa tulla meidän alueelle, siitä seuraa rangaistus joka perustuu kostoon. Jos joku rikkoo itse keksimiämme lakeja, annamme rangaistuksen, kostamme omasta mielestämme sivistyneellä tavalla. Laitamme esim. lain rikkojan vankilaan, joissakin valtioissa saatamme jopa teloittaa eli suomeksi sanottuna tappaa. Jos joku istuu vuosikausia vankilassa, muuttuukko hän ”paremmaksi” ihmiseksi? Tuskin, kaikki eivät ole Nelson Mandeloita.

Ihminen ei ole vielä niin kehittynyt olento että osaisi tuntea myötätuntoa ja rakkautta kanssaihmisiään tai peräti koko ihmiskuntaa kohtaan. Jotkut varmasti ovat, mutta olemme yksilöitä. Mielestäni on pelottavaa jos persoonat, jotka eivät kykene tuntemaan ystävällisyyttä ja myötätuntoa pääsevät johtotehtäviin. Pelottavinta on se, jos he pääsevät valtioiden päämiesten tehtäviin. Seuraukset saattavat olla katastrofaaliset.