08/10/18

Loppukesä

Tähän aikaan kesästä laskeutuu mieleen pienen pieni alakulo, johtuen kesän loppumisesta ja töiden alkamisen lähestymisestä, mutta ennen kaikkea omasta suhtautumisesta molempiin asioihin. En tiedä onko mieliimme taottu ihan alitajuiselle tasolle asti että vapaalla on kivempaa kuin töissä. Mehän kuulemme lapsesta asti ”töihin se on taas mentävä”- ja ”kyllä oli rankkaa/typerää töissä” -huokauksia ja valituksia, sekä meille on hoettu ”kyllä se on töitä tehtävä” -hokema ja ihan iskelmänkin muodossa vaikka näillä veikoilla on oma versionsa Matin ja Tepon hitistä:  https://www.youtube.com/watch?v=dhB9N9ovS4I

On ollut kiva lukea fb:stä kun nuoret opettajat ovat puhkuneet iloa ja intoa päästessään töihin lasten ja nuorten kanssa puuhailemaan. Niin sen pitäisi olla, eli nuoret töihin ja meidät vanhemmat köpöt eläkkeelle, joko tavalliselle, varhaiselle tai sairauseläkkeelle, jos ei muuta keksitä 🙂

No, täytyy olla kiitollinen että on saanut elää hyvän elämän tähän asti, on saanut tehdä sitä mitä on halunnut ja on pysynyt hengissä vaikka välillä on hilkulla ollutkin. Tässä sitä vaan porskutetaan, vaikka tuntuu että sitä on paljon saamattomampi kuin nuorempana. Ei ole tullut uusia biisejä kirjoiteltua, ei paljoa maalailtuakaan, pari pystiä olen sentään veistänyt, mutta kyllä tuntui kehossa/mielessä kun olin toukokuussa Livolla veistoviikoilla että ei ole pojassa enää sellaista voimaa/tarmoa/intoa kuin ennen. En tiedä johtuuko karttuvasta iästä, yleiskunnosta vai jostain lääkärin paremmin tietävästä asiasta. Olin minä sentään yksissä hautajaisissa soittamassa.

Pitäisi muistaa kuvata uudet maalaukset ja laittaa vaikka taidelainaamon nettisivuille. Kun vain saisi aikaiseksi senkin asian 🙂

Ainahan niitä kaikkia valittamisen aiheita olisi mutta itse voin valita miten suhtaudun kaikkiin kuviteltavissa oleviin ongelmiin/ristiriitoihin, katsonko niitä positiivisten vai negatiivisten silmälasien kautta. Valituksen aiheethan eivät maailmasta lopu, mutta valittamisen voi lopettaa 😉  

No niin, lopetetaan.

 

07/8/18

Ihmismieli

Erikoinen on ihmismieli. Toissapäivänä luin lehdestä että leijonat olivat syöneet 2-3 sarvikuonojen salametsästäjää. Ajattelin että ihan oikein, siitäs saivat. Eilen luin facebookista lukuisia ”ihan oikein”-kommentteja. Mieleeni tuli että minkäänlaisia kommentteja olisi tullut jos poliisi olisi pidättänyt salametsästäjät ja heidät olisi tuomittu kuolemaan, vaikka hirtettäväksi tai kivitettäväksi? Luulen että mielipiteet olisivat ehkä olleet vaihtelevampia. Ihmismieli on mielenkiintoinen. 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

07/2/18

Myötätunto

Myötätunto. Minulla on tatuoituna vasempaan käsivarteeni teksti Ystävällisyys + Myötätunto = Onnellisuus. Sama teksti on kuluneena yhden t-paitani rinnuksessa. Minä uskon kyseiseen yksinkertaiseen yhtälöön. Myötätunnon tunteminen kaikkia ja kaikkea kohtaan ei aina helppoa, ei läheskään aina, mutta sitä voi yrittää, asioita voi tarkastella usealta eri kantilta. Myötätunnon tunteminen kaikkia ja kaikkea kohtaan ei itsellä todellakaan ole korkeinta laatuluokkaa, mutta yritystä ja toivoa paremmasta on 😉

Tuntui hyvältä lukea eilen Yongvei Mingyur Rinpochen teoksesta Elämänilon salaisuus ja onnellisuuden tiede seuraava pätkä tekstiä:

Koska me kaikki elämme ihmisyhteisössä yhdellä ainoalla planeetalla, meidän on opittava toimimaan yhdessä. Maailmassa, josta puuttuu myötätunto, yhteistoiminta on mahdollista vain ulkoisen pakon edessä: poliisin, armeijan sekä niitä tukevien lakien ja aseiden. Mutta jos voisimme oppia kehittämään rakastavaa asennetta ja myötätuntoa toisiamme kohtaan – spontaania ymmärrystä, että mitä teemmekin itsemme hyväksi, sen on oltava hyödyksi myös muille – emme tarvitsisi lakeja, armeijoita tai poliiseja emmekä aseita tai pommeja. Toisin sanoen paras turvallisuuden muoto, jonka voimme itsellemme tarjota, on avoimen sydämen kehittäminen.

Olen kuullut joidenkin ihmisten sanovan, että jos jokainen olisi ystävällinen ja myötätuntoinen, maailma olisi ikävystyttävä paikka. Ihmiset olisi-vat kuin lampaita, joutilaita vailla mitään tekemistä. Mikään ei voisi olla kauempana totuudesta. Myötätuntoinen mieli on ahkera. Tämän maail-man ongelmille ei näy loppua: tuhannet lapset kuolevat joka päivä nälkään, ihmisiä teurastetaan sodissa joista ei edes kerrota lehdissä, ja myrkyl-liset kaasut kasaantuvat ilmakehään uhaten koko olemassaoloamme. Mutta meidän ei tarvitse katsoa edes niin kauas löytääksemme kärsimystä. Näemme sen kaikkialla ympärillämme: avioeroa läpikäyvien työtovereidemme tuskassa, ruumiin ja mielen sairauksien kanssa sinnittelevissä sukulaisissa, työttömiksi joutuneissa ystävissä ja sadoissa hylätyissä eläimissä, joita lopetetaan joka päivä, kun kukaan ei enää halua niitä.

(Oma huomautus: Seuraavan pätkän laittamista mietin pitkään, mutta päädyin laittamaan, koska on hyvä ehdottaa jotain):

Jos todella haluat nähdä, kuinka aktiivinen myötätuntoinen mieli voi olla, tässä on helppo harjoitus joka ei vie aikaasi enempää kuin viisi minuuttia. Ota kynä ja paperia ja tee luettelo kymmenestä ongelmasta, joiden haluaisit ratkeavan. Ei ole väliä, ovatko ongelmat maailman-laajuisia vai henkilökohtaisia tai lähipiiriäsi koskevia. Sinun ei tarvitse keksiä ratkaisuja, kirjoita vain luettelo. Tämä yksinkertainen teko, luettelon kirjoittami-nen, muuttaa merkittävästi asennettasi. Se herättää todellisen mielesi luonnollisen myötätunnon.

Mielenkiintoinen harjoitus. Ajattelin että ihmismieli pyrkinee aikalailla automaattisesti pohtia ratkaisuja, ainakin alitajuisesti. Silloin kannattanee muistaa Rinpochen sanat tekstin alusta: mitä teemmekin itsemme hyväksi, sen on oltava hyödyksi myös muille. Niin, itsekkäillä toiveilla ei oikein ole taipumusta toteutua. Harva toivonee arpajaisvoittoa koko ihmiskunnan hyväksi, vaikka jonkun Eurojackpotin pääpotilla olettaisi toteutettavan paljon hyväntekeväisyystyötä.  

Olen usein ajatellut omaa elämääni, jossa on tapahtunut kaikenlaista. Ajattelen että sen tyyppiset toiveet ja haaveet, jotka ovat olleet hyväksi minulle eikä niistä ole ollut kellekään tai millekään mitään haittaa, ovat toteutuneet ennen pitkää, ainakin jossain muodossa. Ilman toivetta sen kummemmin pohtimatta, elämä on saattanut ajautua pikkuhiljaa sen toteutumisen suustaan.

06/21/18

Juhannusväsymys

Veistosnäyttely on nyt siirtynyt keskustaan Prunnitorille. Olen tavattoman kiitollinen Anne Mikkolalle hänen tarjoamastaan näyttelypaikasta, erinomainen paikka sinällään. Paikka on oikeastaan entistä herkempi ilkivallalle ravintoloiden läheisyyden vuoksi, mutta plussana on että paikalla on videovalvonta, jota on kehuttu hyväksi. Koko operaatio on vienyt kovasti voimia eikä ole vielä kokonaisuudessaan ohitse. Veistosten sitomiset ja loppusijainnit täytyy vielä saada päätökseen, ennen kuin voi huokaista helpotuksesta. Onneksi Veikko Laakso oli eilen apunani + kaupungin kuorma-automies, ilman heitä raahailisin töitä keskustaan vieläkin – tai löisin hanskat tiskiin ”pitäkää tunkkinne” -mentaliteetillä ja luopuisin koko urakasta.

Hyvää juhannusta Suomi ja koko universumi, älkää antako valitukseni pilata iloista mieltänne 🙂

 

 

05/29/18

Uusia tihutöitä

Viikonloppuna, 25-26.5 välisenä yönä taas tihutöitä Luulajanpuistossa: molemmat työni, ”Minä olen kaunis” ja ”Jokainen meistä on kaunis”, nuijittu säpäleiksi ja Reetan työt ”Laulava poika 1” ja ”Laulava poika 2” taklattu selälleen niin että niiden jalustat ovat irronneet ja hajonneet. Näyttely kannattanee ilmeisesti lopettaa kokonaan, koska en pysty takaamaan teoksille turvallisuutta, eikä kaupunki ryhdy asentamaan valvontakameroita tai mitään vastaavaa. En tiedä onko valvontakameroiden asentaminen laillistakaan yleiseen puistoon. Riskialtista touhua tuntuu olevan. Vuosi pär- jättiin ihan hyvin, saattaa olla että nyt on tullut aika lopettaa. Kaupunki ilmoitti etteivät voi hommata valvontaa, joten kai se on lopetettava.

  J. Styng: Minä olen kaunis 
                                  (käsittelyn jälkeen)                                              

   J. Styng: Jokainen meistä on kaunis
  (käsittelyn jälkeen)

      R. Gröhn-Soininen: Laulava poika 1
     (käsittelyn jälkeen)

                   R. Gröhn-Soininen: Laulava poika 2
   (käsittelyn jälkeen)

Olen todella surullinen asioiden saamasta käänteestä. Toivon etten ole koskaan pahoittanut kenenkään mieltä niin pahoin, että siitä seuraa tällaista toimintaa.
Voin ymmärtää ihmisen kokeman ahdistuksen ja raivonkin, vaikka se on vaikeaa kun omalle kohdalle sattuu.

Nyt on viikon sisällä rikottu 3 teostani kappaleiksi, ja kokonaisuudessan rikottu 6 teosta. En tätä kirjoittaessani tunne halukkuutta jatkaa veistospuistotoimintaa. Se ei tunnu mielekkäältä, jos kaikki omat työt rikotaan. En ajattele niinkään menetystä taloudellisena vaan muista lähtökohdista käsin.

05/17/18

Puuhastelua

Maalasin eilen ja toissapäivänä viime vuonna tehtyä veistostani ”Jokainen meistä on kaunis” ja vein sen Luulajanpuistoon rikotun työni tilalle. Hannu Ahosola oli käynyt ruuvailemassa oman työnsä kasaan, toivottavasti se kestää eikä saa osakseen uusia hyökkäyksiä.

                                                                  Jokainen meistä on kaunis, 2017

Nyt olisi vielä tehtävä tuo iso työ valmiiksi, korkeudeltaan 3m. En tiedä johtuuko auringosta, iästä, laiskuudesta, uupumuksesta vai mistä, mutta ei oikein houkuttele käydä sen kimppuun. Se on minulla nyt peräkärryssä pitkällään ja siinä sitä pitäisi koettaa sahailla ja lopulta maalailla, jonka päälle pitäisi vielä keksiä keino saada se ylös kärrystä sille tarkoitetulle paikalle puistoon. Aikamoinen urakka.

Tuossa kuvassa sahaustyö Livon karhuveistoviikoilla on vasta aluillaan, loppu on vasta korvien välissä. Vaatisi vaan energiaa ja päättäväisyyttä käydä sen kimppuun. En ole enää niin touhukas kuin ennen, enkä niin nopea, enkä niin solakka, enkä nuorikaan. Kumma juttu. Olisikohan noilla tekijöillä jotain yhteyttä toisiinsa, ts jostakin seuraisi joku jne, on siinä pohtimista jos sattuisi kiinnostamaan. Nälkäkin alkaa tulla kolkuttelemaan. Taidan käydä tänään jossain syömässä, saapa nähdä kuinka päivä etenee, ihan jännittää, ei vainkaan.

05/14/18

Ilkivaltaa

Äitienpäivänä 13.5 sain tekstiviestin pojaltani että Luulajanpuistossa oleva veistokseni on rikki. Menin katsomaan ja rikkihän se oli. Samaten Hannu Ahosolan teos oli rikki. Iltapäivällä 12.5 olin käynyt puistossa ja kaikki teokset olivat ehjiä. Vaikea uskoa että tuulettomana ja lämpimänä kesäisenä yönä 2 teosta rikkoontuu itsestään yht´aikaa.
Jollakin on ilmeisesti ollut paha olo ja on täytynyt koettaa purkaa pahaa oloa rikkomalla jotakin. Kenties.

http://www.kaleva.fi/uutiset/kulttuuri/taitelijoita-kohtasi-ikava-yllatys-oulussa-teoksia-oli-rikottu-karjasillan-veistospuistossa/793458/

https://yle.fi/uutiset/3-10203564

Toivottavasti kaikki sujuu jatkossa hyvin.

05/6/18

Sommaren kommer

Nyt alkaa kesä tulla. Olipa uutinen. Mieli tuntuu tyhjältä. Viimeiset tentit on jo pidetty. Nyt täytyy tehdä muuta. Tuleepa lyhyitä lauseita.
Huomenna alkavalla viikolla koetan tehdä hieman taidetta, sellaista puuveistotaidetta. Saa nähdä mitä tulee. Taide sinällään on erikoinen asia ja sitä on usein koettu määritellä monin tavoin, ylistää ja väheksyäkin.

”Näin taiteilijana, taiteella ei ole mulle sen kummempaa tehtävää, paitsi se, että taide itsessään on se tehtävä.” ( Pekka Hannula ).

Tuollaisen luin vasta, ihan kivasti sanottu.

Kerran mulla oli näyttely Kuusamossa ja kuulin kuinka eräs vanhempi rouva tulkitsi isoon ääneen teoksiani kertoillen mihin taiteilija oli kussakin teoksessa pyrkinyt ja mitä teokset kulloinkin pyrkivät ilmentämään. Hänen määritelmänsä olivat välillä hauskojakin mutta hänellä oli oma näkemyksensä ja hän oli näin ollen oikeassa omasta näkökulmastaan katsottuna (vaikka toisaalta: kukapa koskaan oikeassa olisi?):

”Ainoastaan taiteilija ei esitä luovaa tekoa. Katsoja liittää taideteoksen ulkoiseen maailmaan avaamalla ja tulkitsemalla sen sisäisiä ominaisuuksia lisäten näin panoksensa luovaan toimintaan”.
― Marcel Duchamp, (1887-1968) readymade -taiteen keksijä.

Niin, kaikki ovat oikeassa ja kaikki ovat luovia.

Meillä oli vielä jäljellä vanha, ensimmäinen Playstation -pelikone ja pari Crash Bandicoot -peliä. Niitä oli hyvä pelailla silloin kun mielen tasolla oli sellainen jakso, jolloin ei ikäänkuin tarvinnut ajatella mitään vaan pystyi räpläilemään peliä ajankulukseen. Nyt sitä ei enää ole, se kone hajosi ja nyt olisi sellainen hetki, jolloin sitä kaivattaisiin 🙂

Oli tarkoitus kirjoittaa tähän vielä jotain, mutta se unohtui.

04/25/18

Kevät

Kevät. Kaunista. Ensin oli talvella valtavasti lunta ja pelättiin että ne sulavat nopeasti ja tulee ongelmia, tulvia sun muuta. Nopeasti ne ovat kyllä  sulaneetkin, mutta kaikki on sujunut hyvin.

Olen hyvin jaksanut tämän huhtikuunkin, vaikka ohjattavana on ollut 10kpl isoja ryhmiä  ja kaikille ryhmille tunteja 8kpl. Ensin huoletti kovastikin, mutta hyvin on mennyt – ainakin omasta mielestä. Joukossa on todennäköisesti kyllä niitäkin jotka olisivat toivoneet toisenlaista opetustapaa mutta näin tällä kertaa, taitoni ja voimani eivät riittäneet kummempaan.

Kärpät ja Tappara pelasivat eilen uskomattoman jännittävän ottelun ja se onneksi näkyi TV:ssä. Kärpät jo häviöllä 0-4 ja mielestäni peli oli jo selvä, mutta sitten peli olikin jo 4-4. Minulla pulssi nousi aikamoisesti. Tappara löi sitten loppulukemiksi 4-5 ja minun hymyni hyytyi 🙁

No, torstaina Tampereella. Tai lauantaina Oulussa.

Olen ollut vähän saamaton, kai tämä opetustyö on vienyt energian. En ole saanut edes päivitettyä näiden sivujen galleria-osastoakaan – no, jospa sen saisin joku päivä.

03/13/18

Häpeä

Pääsin kirjan loppuun.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Hyvä kirja. Herätti monia ajatuksia, omasta elämästä ja olevinaan vähän muidenkin, vaikka eihän sitä toisten mielenliikkeitä voi arvailematta tietää. Häpeää tutkinut teologian tohtori Ben Malinen kirjoittaa häpeästä mielenkiintoisesti jättäen tieteellisen termistön toisiin julkaisuihinsa.

Itselläni on kipeitä muistoja ja häpeäkokemuksia siinä missä muillakin. Mieleenikään ei tule että alkaisin niistä tässä kirjoittelemaan, eri asia sitten kirjoittelenko itseksi vai puhunko jollekin.

Lukiessani ajattelin, että Malisen ja varmasti muidenkin häpeätutkijoiden tutkimuksista olisi varmasti hyötyä opetustyössä. Vuosien varrella opiskelijoita seuratessani olen huomannut monenlaisia ongelmia, jotka saattaisivat olla opettajan autettavissa jos esim. pedagogisissa opinnoissa olisi hieman käsitelty häpeätutkimuksia. Musiikkikoulutuksemme etenkin konserttimusiikin saralla tahtoo tai saattaa olla (oli ainakin ennen) kovin suorituskeskeistä. Toisaalta voisi ajatella että senkin myllyn läpikäyminen saattaa olla henkisen kasvun kannalta hyväksi, kaikista kolhuistahan voi parhaassa tapauksessa oppia ja kehittyä. Se olisi ideaali, katkeroituminen ei niinkään. Kaikista asioistahan olisi hyödyllisempää nähdä positiiviset puolet negatiivisten sijaan, koska mielessä pyörivät asiat tahtovat vahvistua.