Koiran karvat

Halusin Joiku-koirani turkin lyhyemmäksi. Kyselin trimmaajilta aikoja mutta niitä oli tarjolla vain tämän kuun lopulle. Halusin turkin lyhyemmäksi heti. Tuskaannuin, menin kauppaan ja ostin trimmerin. Ohjeista päättelin, että sillä tulee 1,5cm pitkä turkki ja se tuntui hyvältä. Sillä tulikin 1,5mm. No, minä leikkasin 1,5mm lyhyen turkin Joikulle. Päätä en ajellut. Siitä tuli oikein suloinen koira, ihan pentukoiran näköinen.

Joiku 6.7.2014
Joiku 6.7.2014

Tänään sain viestin eräältä koira-ammattilaiselta. Sinä luki mm. näin:

”Turkin kokonaan lyhyeksi leik­kaamisessa koneella on tietty riskinsä että turkki kasvaakin vahvempana takaisin tai ei välttämättä kasvata enää karvaa takaisin joko lähes ollenkaan tai vain osittain, esim. pohjavilla ei palaudu. Tämän vuoksi turkin ajelua suositellaan harkitsemaan, varsinkin näyttelykoirille. Turkin voi myös keventää, jolloin turkkia lyhennetään ja ohennetaan saksin, mutta ei ajella koko turkkia. Koirarodut, joilla on paksut kaksinkertaiset turkit saattavat olla hyvin herkkiä ajelun jälkeen ötökän pistoille ja auringolle, jolloin voivat saada iho-ongelmia, kutinaa tai jopa iho palaa auringossa tms. Yleensä lappalaisilla olo helpottaa jo perusteellisella pesulla ja föönauksella ja turkin keventämisellä.”

Hitto kun tuli hankala olo. Mitä jos Joiku nyt saa iho-ongelmia, kutinaa tai iho palaa auringossa? Mitä jos turkki ei kasva enää takaisin ollenkaan tai kasvaa vain osittain, tai pohjavilla ei palaudu?

Apua, ja mitä torvelo menin parturoimaan sen puliksi! Nyt kyllä huolettaa miten se turkki kasvaa takaisin. Se on minun syyni, jos ei kasva. Voi minua.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *