Putin haluaa olla ikuisesti vallassa. Hänellä ei ole muuta vaihtoehtoa. Jos hän luopuu vallasta, on jäljellä vain kaksi vaihtoehtoa, kuolema tai vankila. On tuhansia ihmisiä, jotka haluavat tappaa hänet, kostaa. Trump ihailee Putinia, haluaa olla hänen kaltaisensa ja pyrkii musertamaan USA:n demokraattisen järjestelmän ja olla autoritäärinen johtaja. Lopulta hänelläkin on vain kaksi vaihtoehtoa, kuolema tai vankila.

Kaikkialla valmistaudutaan sotaan. Tilanne käy päivä päivältä tukalammaksi.

Kun ajatellaan omaa elämääni, niin minulla taitaa olla vielä jonkinasteinen masennus. Mielialalääkitys kyllä helpottaa, mutta jonkinlainen alakulo minulla tuntuu vielä olevan.

Aluksi haaveilin konsertoivan kitarataiteilijan urasta. Kuvittelin olevan mahdollista, että eläisi pelkästään konsertoimalla, matkustamalla paikasta paikkaan ja pitäisi konsertteja. Pikku hiljaa unelma ja pyrkimys alkoi musertua, kun huomasin, ettei se ole mahdollista. Samalla alkoi tuntua ettei se niin houkutteleva mahdollisuus olekaan, Tuntui, että tekee mieli soittaa vähän monipuolisempaa materiaalia kuin perinteinen kitaraohjelmisto. Aloin säveltää. Aluksi hävetti esittää omia sävellyksiä. Kuvittelin, että ne ovat surkeampia kuin ”oikeiden” säveltäjien biisit. Meni pitkään, ennen kuin oivalsin, etteivät se sen kummempia olekaan. Sävelsin koko ajan enemmän. Lopulta en muuta soittanutkaan kuin omia biisejä ja muuta modernia kamaa. Samalla huomasin kuuntelevan yleisön harvenevan. Sitten tuli kausi, jolloin halusin keskittyä sähkökitaraan ja niin teinkin. Sitten tuli tarve tehdä kuvataidetta ja sitä olen tehnytkin siitä asti. Välillä oli muutaman vuoden kausi eri teattereissa, tykkäsin näytellä. Sitten se loppui kun kyllästyin aina samantyyliseen ohjelmistoon, olisin halunnut olla mukana muissakin kuin farsseissa. Sitten tuli kausi, jolloin kirjoitin paljon, muutama täyttä sontaa olevan kirjankin, joita ei kukaan onneksi julkaissut. Nyt olen taas maalaillut.

Olen kiitollinen, että lääkitykseni pitää epilepsiani kurissa. En tiedä, johtuuko alakuloni parkinsonista, joka on minulla äärettömän hitaasti etenevää, tai ehkä voisi sanoa, että paikallaan pysyvää. Tauti tuntuu aika lailla huomaamattomalta, ellei sitten alakulo ja saamattomuus ole sitä. Masennuskauteni oli todella järkyttävää aikaa. Nyt jälkeenpäin sen vasta tajuaa, kuinka tolkuttoman sekaisin olin. Väärä parkinsonlääke (joka lopetettiin) ja masennus pani mielen totaalisesti sekaisin. Onneksi nyt on kaikki kunnossa. Kunhan vain Putin ja Trump tulisivat myös kuntoon.

Lähetin jo kolmannen kerran taiteilijaeläkehakemuksen. Olisi kiva, jos saisin osaeläkkeen. Laitoin taiteen alakseni musiikin, koska sillä alalla minulla on eniten näyttöjä. Oelnhan minä sentään tehnyt 4 soololevyä, konsertoinut siellä sun täällä ja säveltänyt sitä sun tätä. Ei minusta olisi ollenkaan kohtuutonta, jos osaeläkkeen saisin, olen uurastanut aika paljon musiikin alalla.

Mitäs muuta. Tytär lähti Maltalle lapsiensa kanssa, yrittävät kotielämää lasten isän kanssa. Poika asuu sentään Oulussa puolisonsa ja lapsensa kanssa. Itse tökötän kotona vaimoni kanssa. Mökki on myytävänä, mutta eipä tunnu menevän kaupaksi. Olen silloin tällöin maalannut uusia tauluja, voisi kai sitä säveltääkin. Olen usein pohtinut sävellystyötä. Ajatus siitä, että tekee jonkun ison sävellyksen, jonka tekemiseen kuluu aikaa kuukausia ja sen jälkeen sitä voi korjailla vuosien kuluttua, niin sellaisen työurakan jälkeen se sävellys vain on, eikä sitä kukaan esitä. Se vain on. Kuukausikaupalla työtä ja se vain on. Jos se esitetään niin sen jälkeen se vain on. Iso työ ja minimaalinen palkka. Se vain on. Olen joskus miettinyt myös vanhoja sävellyksiäni, joiden joukossa on paljon paskaakin. Monia teoksiani en muista edes millaisia ne ovat, miltä ne kuulostavat. Ehkä se on niin, että vain laadukkaimmat jäävät mieleen. Ehkä.

Näistä kotisivuistani tuli lasku, 217,62 euroa. Se on vuoden lasku. Sitä ennen sieltä on tullut kuukausittain lasku suuruudeltaan 8,79 euroa. Nyt tuli iso lasku, jossa luki olevan 50% alennus. Voi Kiesus, 50% alennus! Järkyttävää. Panee miettimään mitä minä teen tällaisilla kotisivuilla? Minulta ei osteta mitään, joten näiden sivujen mainosarvo on 0%. Pitäisiköhän irtisanoa nämä sivut, ei rahat riitä kaikkeen.

Kävin eilen rouvani kanssa Limingantullin Prismassa. Kaupassa kassojen lähellä eräs liikuntakyvytön sähköisellä rullatuolilla istuva mies katseli minua kun kävelin käytävällä. Katseeni kääntyessä häneen, käänsi hän katseensa pois. Mieleeni tuli paljon ajatuksia. Ajattelin itseäni hänen tilalleen, liikuntakyvyttömänä rullatuolipotilaana. Saattaisin ehkä tuntea kateutta liikuntakykyisiä, ns. ”normaaleja”, tai siis päällisin puolin ”normaaleja” kohtaan. Kuvittelin miettiväni, kuinka onnellinen olisin, jos kykenisin liikkumaan kahdella jalalla normaalisti, kykenisin juoksemaan, kumartumaan, kyykistymään, nousemaan suorille jaloille, uimaan, ajamaan polkupyörällä, ajamaan ns. ”normaalilla” autolla, kykenisin tekemään kaikkia mahdollisia ns, ”normaaleja” toimintoja ilman erikoisvälineitä. Ajattelin myös, kuinka me, ns. päällisin puolin ”normaalit”, pidämme asioita itsestään selvyytenä, emmekä huomaa olla kiitollisia kaikista kyvyistämme elää ”normaalia” elämää. Tässäkin istun kirjoittamassa tätä tekstiä sormillani ilman ongelmia, se on huikea taito, josta saa olla kiitollinen. Eilen seurasin terveitä lapsenlapsiani, jotka oppivat joka hetki uusia asioita, uusia taitoja, oppivat kävelemään, oppivat puhumaan, oppivat syömään itse ja ennen pitkää oppivat rajattoman määrän uusia kykyjä ja taitoja. Huikeaa.

Osaammeko olla kiitollisia kaikista taitoistamme ja kyvyistämme, vai pidämmekö niitä itsestään selvyyksinä? Emme ajattele niitä kun ajelemme polkupyörällä, emme ajattele niitä kun ajamme autoa keskustellen samanaikaiseti matkustajan kanssa, emme ajattele niitä kun kävelemme ja räpläämme samanaikaisesti kännyköitämme. Meillä on huikeita taitoja, joita pidämme itsestään selvyyksinä, meillä on korkeataisoinen terveydenhoito, korkeatasoinen koulutusjärjestelmä, korkeatasoinen maanpuolustusjärjestelmä, meille on tarjolla laadukasta ja terveellistä ravintoa, olkaamme kiitollisia kaikesta mitä meillä on, olemme erityisasemassa, maailmassa on paljon ihmisiä, joilla ei ole edes puhdasta juomavettä.

Aika kuluu, vaikka sitä ei ole olemassa. Silti se kuluu. Miten se on mahdollista? Äskeisestä hetkestä on ainakin jäljellä edelliset, äskettäin kirjoittamani sanat. Nyt on päivä, jolloin tunnen olevani fyysisesti enemmän terve kuin eilen ja huomattavasti terveempi kuin eilistä edellisisinä päivinä. Toivottavasti paranen lopullisesti minua vaivanneesta flunssasta vai mikä lie ollut. Sain kehystettyä joitakin tänä vuonna maalaamiani maalauksia. Laitoin ne taidelainaamoon myyntiin edullisilla hinnoilla. Olisihan se kiva jos joku niitä joskus ostaisi. Tuntuu välillä turhalta koko homma, siltä kantilta ajateltuna, että kaikki on ajan päälle häviävää. Maalaat taulun ja se päätyy ennen pitkää jätekasaan tai poltettavaksi, on aikansa olemassa ja lopulta häviää. Niin kai itse asiassa kaikki maanpäällinen. Teet veistoksen, se lahoaa, murenee tomuksi ennen pitkää. Niin kai tämä tekstikin. Alan olla jo iäkäs, ennen pitkää minunkin fyysinen olemus häviää täältä maan päältä. Saatan kai syntyä joskun uudestaan toisenlaisessa muodossa, en tiedä. Ajattelen, että ehkä synnyn jos minun on tarkoitus syntyä uudestaan, ehkä minulla on vielä jotain opittavaa, en tiedä.

Harmittaa ja hävettää ne vuodet, jolloin pakenin ahdistustani alkoholiin, mitä enemmän kännissä olin, sitä vapaammaksi itseni tunsin, halusin paeta todellisuutta. Tein sitä nuorena asuessani vielä kotona, tein sitä opiskeluaikana, tein sitä ensimmäisen avioliittoni aikana, pakenin usein viinaan, en kestänyt todellisuutta. Nykyisessä avioliitossani se alkoi tuntua turhalta pakenemiselta, vaikka olen paennut tätäkin todellisuutta joskus tässäkin avioliitossa. Nyt tuntuu kaikki paremmalta, eikä ole tarvetta paeta alkoholiin.

Katsoin jo kolmatta kertaa elokuvan Kaunis mieli ja ajattelin, että rakkaus taitaa olla maailman minumutkaisin ja ihmeellisin asia. Jokaisella ihmisolennolla on varmasti oma käsityksensä siitä ja tekoäly tarjoaa rakkauden selityksiä. Nykyään erotaan enemmän kuin ennen, ajattelen, että syynä on usein se, ettei puoliso vastaakaan sitä kuvaa mikä hänestä on ihastumisaikana luotu omaan mieleen. Hän ei olekaan sellainen, miksi hänet kuvittelin. Ei kukaan ole toivepuoliso, aina löytyy jotain, mitkä ärsyttää ja muuttuu sietämättömäksi kun sitä omassa mielessä tarpeeksi paisuttaa, kyse on aina omasta suhtautumisesta.

Minulla on kaksi lasta, kolmas on fyysisesti kuollut. Pojallani on yksi lapsi, poika. Syttärelläni on kaksi lasta, poika ja tyttö. Asuvat nyt meillä ja ovat aikeissa lähteä asumaan Maltalle lasten isän luo. En tiedä menevätkö pysyvästi vai miten. Yritän olla huolehtimatta koko asiasta, se on heidän asiansa ja elämänsä, minä en voi, enkä halua siihen vaikuttaa. Olen jo liian vanha huolehtimaan toisten lapsista, jokainen kantakoon vastuunsa ja huolehtikoon omistaan.

Sain maalattua useamman taulun, 4 niistä tuntuu omasta mielestä hyviltä, 2 vähän arveluttaa. Nyt tuntuu, että pitäisi saada ostettua kehysrimaa ja kehystettyä ne. Ennen tuntui, ettei se kehystäminen tärkeää ole, mutta nykyään on ruvennut tuntumaan tärkeämmältä. Ostajille, joita ei ole luonani vilissyt, tuntuu olevan kehystys tärkeä juttu, pitäisi olla siistit kehykset. Joskus näkee myös sellaista, että on laittetu maalaukseen täysin sopimattomat kehykset, aivan järkyttävät, ihan niinkuin kehykset olisivat tärkeämmät kuin itse maalaus. Tuli eilen mieleen, että on olemassa myös henkilöitä, jotka hankkii maalauksia signeerauksen vuoksi, eivätkä itse maalauksen vuoksi, mitä kuuluisampi taiteilija, niin sen parempi. Kaikenlaisia ihmisiä löytyy, jokaiselle on jokin asia tärkeä. Ehkä hyvä niin. Voisi olla tylsä maailma, jos kaikille olisivat samat asiat tärkeitä, kaikki olisivat samaa mieltä kaikesta, Silloin mentäisiin porukalla perempaan tai surkeampaan suuntaan.

Tuli mieleen, että minulla taitaa olla enemmän Parkinsonin ei-motorisia oireita kuin motorisia oireita. Ei huvita niitä tässä luetella, mutta niin olen ajatellut. Kaikenlaisia pillereitä riittää. Onneksi niistä on tähän asti saanut Kelakorvauksen, tulisi muuten liian kalliiksi. Onneksi tauti on minulle lievä ja superhitaasti etenevä, välillä tuntuu, että vallan paikallaan pysyvä. Epilepsia pysyy kurissa lääkityksellä. Masennuskin on kurissa. Asiat ovat oikestaan vallan mukavasti.

Mökki on myytävänä, olisihan se kiva jos menisi kaupaksi. Rouva sen aikanaan halusi ja sittten se ostettiin, en sitä itse erikoisemmin halunnut, enkä ole siitä erikoisemmin tykännytkään. Suunnittelin aluksi, että teen sinne paljon puuveistoksia, vallan veistospuiston tai -metsän, mutta se suunnitelma ei toteutunutkaan. Tyttären pikkupojan kanssa päivät sujuvat, pieni mies vaikuttaa päivien kulkuun, menemisiin ja tulemisiin. Hauska pikku veikkohan se on, ei siinä mitään.

Ihmiselämä. Mikä on tärkeää ihmiselle? Raha? Sillä saa aineellisia hyödykkeitä ja nautintoja. Tavarat vanhenevat ja kuihtuvat pois (=lahoavat, hajoavat jne.). Ne antavat lyhytaikaisen ilon. Huvitukset? Antavat hetkellisen ilon. Seksi? Antaa hetkellisen ilon ja saattaa tehdä ihmisen riippuvaiseksi. Rakkaus? Sitä sanotaan tärkeäksi, mutta kukaan ei osaa selittää mitä ja minkälaista se on, joskus se saattaa olla riippuvuutta kumppanista, pelkoa jäädä yksin. Uskottomuus on seksin halua ja/tai halua kokea uudelleen voimakas ihastumisen tunne, voimakas tunnekuohu, henkinen nousuhumala. Ihminen on laumasielu ja kaipaa yhteyttä toiseen ihmiseen. Ihminen on laumasielu, kaipaa toisten seuraa, haluaa kumppania, haluaa pariutua ja haluaa perheen. Eläimillä on reviiri, ihmisten reviiri on koti. Onnellisuus on tunne, jota etsitään usein itsen ulkopuolelta, kumppaneista, huvituksista, taiteesta, työstä, alkoholista, huumeista, seksistä, milloin mistäkin. Tunne on kuitenkin sisäinen, eikä löydy ulkopuolelta. Raha on katoavaista, eikä tarjoa onnellisuutta.

Miksi me sitten olemme täällä maallisessa elämässä, mikä meidän tarkoitus on, onko meillä mitään tarkoitusta? Onko tarkoituksemme luoda tiukkoja reviirejä ja koettaa tuhota toisten reviirit, vallata ne itsellemme? Onko tarkoituksemme kerätä mahdollisimman paljon rahaa ja aineellisia hyödykkeitä? Onko tarkoituksemme pilkata ja haukkua eri mieltä olevia? Onko tarkoituksemme luoda maailma, jossa koneet suorittavat kaikki työt ja tekoäly ajattelun?

Ehkä kaiken toimintamme perimmäinen tarkoitus onkin päästä eroon henkisestä pahoinvoinnistamme, pahasta olosta? Jospa puramme pahaa oloamme yrittämällä vallata itsellemme lisää reviisiä, yrittämällä haalia lisää omaisuutta, yrittämällä mollata eri mieltä olevat, yrittämällä päästä mahdollisimman vähällä työn teolla ja ajattelulla?

Auttaako se?

Moni asia tuntuu olevan sekaisin maailmassa. Minun mielestäni. Jonkun muun mielestä asiat voivat olla juuri niin kuin pitääkin. Se on heidän mielipiteensä.

Jos haluamme muuttaa maailman tilannetta, niin mitä voisimme tehdä? Paranevatko asiat haukkumalla ja pilkkaamalla edellistä tai nykyistä hallitusta? Paranevatko asiat haukkumalla ja pilkkaamalla vallalla olevia päättäjiä? Paranevatko asiat haukkumalla ja pilkkaamalla vallalla olevia diktaattoreita? Paranevatko asiat haukkumalla ja pilkkaamalla eri mieltä olevia? Epäilen, että em. toimet voivat saada aikaan ärtymystä eri mieltä olevien keskuudessa ja kenties saada aikaan jopa verbaalisia vastahyökkäyksiä, jotka puolestaan voivat saada aikaan samanmoisia tunteita ja reaktioita, jotka puolestaan …

No, mitä sitten voisi tehdä, jos ei kerta haukkuminen ja pilkkaminen auta?

Hallitukset vaihtuvat haukkumatta ja pilkkaamattakin, diktaattoritkin väistyvät ennen pitkää. Eri mieltä olevia on ollut aina ja tulee aina olemaan, mikä on hyvä asia, koska heidän ansiostaan saatamme oppia ajattelemaan asioita eri näkökulmista, jos suostumme niin tekemään.

No, jos nyt on vaikeat ajat, niin kuinka nykyinen aika kannattaisi käyttää, haukkumalla ja pilkkaamalla toisia, vai satsaamalla tulevaisuuteen? Ehkä voisi kysyä, minkälaisen tulevaisuuden haluamme, kansalliskiihkoisen, rasistisen ja sotivan maailman, vai rauhanomaisen rinnakkaiselon kaikkien ihmisten ja eri valtioiden välillä? Haluammeko ilmastokriisin tekevän tuhojaan vai haluammeko hengittää puhdasta ilmaa ja juoda puhdasta vettä? Haluammeko nukkumaan mennessä pelätä ohjuksen osuvan kotiimme vai haluammeko elää ja nukkua rauhassa? Haluammeko saastuneen ympäristön ja pankkitilit pullolleen rahaa, vai haluammeko puhtaan luonnon ja riittävästi rahaa elämistä varten? Yksimielistä mielipidettä ihanteellisesta tulevaisuudesta ei varmastikaan löydy, jokaisella on omat totuutensa. Tuntuu, että oman edun tavoittelu, itsekkyys, on lisääntynyt ihmisten keskuudessa. Valtiot ovat muuttuneet sulkeutuneimmiksi yhteisöiksi, äärioikeistolaisuus lisääntyy päivä päivältä.

No, mitä muka yksi ainoa ihminen voi tehdä maailman parantamiseksi, ei kai se mitään vaikuta, jos yksi ihminen muuttaa elintapojaan ja rupeaa luonnonsuojelijaksi ja rauhanmerkkien jakajaksi? Ei kai se mitään auta, jos laittaa kympin hyväntekeväisyyteen, kun ei sitä kuitenkaan tiedä, minne nekin rahat menevät, tiedä vaikka menisivät ”hyväntekijöiden” omaan taskuun, tai aseteollisuuteen ja huumekauppaan, on kai niitä petkuttavia järjestöjäkin ollut. Niin, kaikenlaisia petkuttajia on ollut iät ja ajat. Jos olemme siitä varmoja, että Venäjä valehtelee lausumissaan, niin se ei tarkoita, että kaikki valehtelevat. Maailmasta löytyy vielä ihmisiä ja järjestöjä, jotka uskovat hyvään, eivätkä ole luovuttaneet. Voimme itse valita luotammeko ja epäilemmekö. Voimme valita asetammeko omat etumme, tarpeemme ja toiveemme muiden edelle. Voimme valita vähättelemmekö muiden tunteita, vai otammeko ne huomioon. On kyllä hyvä huolehtia omasta hyvinvoinnista ja rajoista, mutta on hyvä ottaa myös muut huomioon.

Silläkö se maailma paranee, että alkaa hyväntekijäksi. Ei varmasti, mutta jos auttaminen tuntuu tärkeältä, niin se on yksi keino yrittää auttaa. Jokainen toimii oman mielensä mukaisesti. On jokaisen omasta mielestä kiinni, mitä pitää tärkeänä elämässä, joillekin tärkeintä voi olla auttaminen, toisten huomioon ottaminen, joillekin taloudellinen menestys, omaisuuden kasvattaminen, joillekin ammatillinen kehittyminen, uralla eteenpäin pääsy, jne., onhan niitä asioita, jokainen omalla tavallaan, jokainen on tietysti oikeassa omalta kannaltaan katsottuna. Omalla esimerkillään pystyy vaikuttamaan ympäristöönsä, kovikset saavat aina seuraajia, kannattajia ja matkijoita, mutta niin saavat hyväntekijätkin. Jokainen voi itse valita, millaista esimerkkiä omalla käytöksellään antaa.

TV näyttää Godzilla vastaan Kong elokuvia, joissa jättiläiset taistelevat keskenään saaden aikaan pahaa jälkeä. Suurvallat pommittavat pienempiään saaden aikaan pahaa jälkeä. En tiedä, mutta ehkäpä Godzilla vs Kong elokuvan ja vastaavien taiteluelokuvien suosion takeena on maailman nykyhetken tilanne, jättiläiset taistelevat.

Tuntuu merkilliseltä, että saatetaan valita narsistinen johtaja suurvallalle, jonka määräyksiä sitten sokeasti totellaan. Ehkä ihmiskunta tarvitsee katastrofeja, jotta oppii ajattelemaan muita kuin itseään ja oppii ottamaan toiset paremmin huomioon. Jospa sodat ja katastrofit ovat tarpeen itsekkyyden vähentämiseksi. Yksilötasollakin ihminen ehkä tarvitsee vastoinkäymisiä oppiakseen ja kehittyäkseen henkisesti kypsemmäksi ja tasapainoisemmaksi. Voipi olla.

Voisikohan olla mahdollista, että sosiaalinen media tyhmentää meitä ihmisiä? Emme keskustele enää kasvotusten, vaan lähettelemme viestejä, emme pohdi ratkaisuja kysymyksiin ja ongelmiin, vaan etsimme vastauksia netistä, emme ajattele. Voisivatkohan lyijykynä, pyyhekumi ja ruutupaperivihko olla henkisen kehityksemme kannalta hyödyllisempiä apuvälineitä kuin kännykkä, tabletti ja tietokone?

Someen kirjoitetut viestit ja mielipiteet ovat joskus teräväsanaisempia ja satuttavampia kuin kasvoista kasvoihin tapahtuvan keskustelun mielipiteet. Emme aisti, näe ja koe keskustelukumppanimme reaktiota sanoihimme, läheisessä kontaktissa huomioimme toisen mielentilan ja tunteet, aistimme ilon ja surun. Haemmeko somesta välitöntä nautintoa ja/tai mielen turrutusta, emmekö osaa olla hiljaisuudessa omien tunteidemme ja ajatustemme kanssa?

Kännykkä on tämän päivän keskusteluväline. En tiedä, onko se hyvä vai paha. Tokihan vaihdamme entistä useammin ajatuksia kuin ennen, jolloin täytyi kirjoittaa kirje tai kortti, mennä kylään tai soittaa puhelimella voidakseen kommunikoida toisen kanssa. Voisi kai sanoa, että sosiaalinen elämämme on ehkä vilkastunut entiseen verrattuna, nyt se on vain enemmän digitaalista kommunikaatiota, olemme vuorovaikutuksessa useamman ihmisen kanssa kuin ennen. En sano, että ennen oli asiat paremmin, kyllähän nykyaika on tuonut mukanaan paljon hyvää, elämämme on huomattavasti helpompaa kuin ennen, tiskikone pesee astiat, pyykkikone pesee pyykit, mikro lämmittää aterian, älykello ilmoittaa askelmäärän ja kulutetut kalorit, tekoäly kertoo vastaukset mieltä askarruttaviin kysymyksiin jne. jne. Meillä on apuvälineet joka lähtöön, halutessame lähetti tuo aterian kotiin, robotti tuo kauppaostokset, robotti-imuri siivoaa, robottileikkuri hoitaa nurmikon. Ainoa mitä automatiikka ei ole kyennet korvaamaan tai poistamaan, on ihmisolennon itsekkyys, vallanhimo ja myötätunnottomuus. Omassa nautinnon halussamme yritämme vain päästä mähdollisimman vähällä vaivalla mielihyvästä toiseen. Onhan se tietysti ymmärrettävää.

”Kyllä mies kestää” on sanonta, jonka olen kuullut elämäni aikana useita kertoja. ”Miehet ei itke” on toinen sanonta, jonka olen kuullut useasti, jopa edesmenneiltä vanhemmiltani. Molemmat ovat paskapuhetta, siitä huolimatta, että Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus -yhtyeen Nyt on mies! -kappaleessa lauletaan ”järki lähtee, ääni jää / veri täyttää nielun, suun / kyllä mies kivun kestää / mutta ei häpeää / nyt on mies”.

Fyysistä väkivaltaa ei kestä kukaan. Henkisen väkivallan saattaa mies kestää hiljaisesti, mutta mieleen sattuu ja jää muistiin ikuisesti. Vaikka tietoinen mieli ei niitä muistaisikaan, niin muistijälki kaikesta jää.

Kun lapsi jätetään leikkien ulkopuolelle, niin mieli pahoittuu. Samoin käy aikuiselle, jonka pöydästä tuolit viedään. Kyllä mies kestää on paskapuhetta.

Eräs kaverini sanoi minulle kerran, että ”sulle voi sanoa, sinä kestät”. Sellaiset kaverit muuttuvat tuttaviksi, joihin pyrin pitämään etäisyyttä. Kohtelias ja kaikki osapuolet huomioon ottava kommunikaatio on taitolaji.