Joulu tuli. Kaleva julkaisi ennen joulua tällaisen:
Hyvin kirjoitettu juttu, kyllä Esko hallitsee hommat. Molemmat kuvatkin ovat onnistuneita, Hanna-Leenakin niin iloisena hymyilee 🙂 .
Uusi vuosi on tullut ja Pariisista tuli heti aikamoisia uutisia.
Uskonsotia on käyty iät ja ajat, eikä ihminen näytä kehittyneen siinä suhteessa laisinkaan, aina tuntuu joku olevan oikeammassa kuin toinen ja jonkun uskonto oikeampi kuin toisen. Ei se millään meinaa onnistua että pakotettaisiin kaikki samanuskoisiksi, me ihmiset olemme yksilöitä ja meillä jokaisella on omat ajatuksemme ja vakaumuksemme, mutta sen puolestaan ei pitäisi oikeuttaa meitä ryhtymään väkivallan tekoihin toisinajattelevia kohtaan, yksilönvapautta tulisi kunnioittaa.
Mielensäpahoittaja oli kuulemma viime vuonna Suomen elokuvateattereiden katsotuin elokuva. Mielensä pahoittivat kai myös Pariisin iskun tekijätkin. Toivottavasti eivät tästä kirjoituksesta.
