On se niin väärin

Niin on tämä(kin) kesä vain huristellut omalla painollaan. Onhan tässä ollut menoa ja meininkiä, eipä siinä mitään. Alakestilän navettanäyttely on menossa Limingassa, siellä ollaan JATZ, Iskulehdon Toni ja minä, Hailuodossa on ”Puusta sinä olet tullut”-näyttelyni, tai eihän se minun ole vaan minun järjestämäni. 8 eri taiteilijaa siellä on, 7 minun lisäksi. Vielä 4 esitystä jäljellä kesäteatteria. ”Kuin tuhka tuuleen” –showta on vedetty sateessa ja paisteessa, yhtään esitystä ei olla peruttu. Esityksiä on kai 26 kaikkiaan, eli 22 esitystä on jo vedetty. Yleisömäärät ovat olleet vaihtelevia sääolosuhteiden mukaan.

Elokuun lopussa tulee hetki, jolloin ”Puusta sinä olet tullut” puretaan Luulajanpuistosta, jonne se tulee kuun vaihteessa, ja kaikki on taas ohi ja arki alkaa, kitaransoiton opetus, ammatti johon tosin nuoresta pitäen jo halusin päästä.

On se kuitenkin vähän haikea hetki. Olisi mukavaa jos voisi nauttia jonkinlaista taiteilijanpalkkaa ja tehdä kaikenlaisia projekteja ympärivuotisesti. Minusta on ehdottoman väärin että eläkeikiä nostettiin ja sitten kun ihmiset pääsevät eläkkeelle ja olisi aikaa tehdä omissa intresseissään olevia hommia niin alkaa kunto ja fysiikka pettää. On se niin väärin. Perkele.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *