Joulu tulee

18.12.2015. Jees. Ensimmäisiä lomapäiviä, mutta silti on kaikenlaista kiirettä pitänyt. Niin kiirettä että en ole oikein ennättänyt maalaamaankaan, vaikka mieli on tehnyt.
Syksy sujui töissä, näytelmäharjoituksisssa ja uuden sävellyksen kimpussa. Oli sietämättömän erikoista/tuttua/ihanaa/ärsyttävää herätä keskellä yötä ja huomata, että mielessä pyörii ulkoa opeteltavat vuorosanat ja työn alla oleva sävellys. Sävellys tuli valmiiksi ja nyt pitäisi keskittyä näytelmään, OTN:n ”FLIRTTIKURSSI 55+”, joka tulee esi-iltaan muistaakseni pe 22.1.2016 klo 19:00. Minä olen näytelmässä eläkkeellä oleva Hugo Manninen, joka haluaa olla hurmaava ja kaikesta kaiken tietävä.

Aamulla heräsin jo neljältä, vaikka pääsin nukkumaan vasta puolen yön aikoihin. Sitten en saanut enää unta ja kuudelta piti nousta aamutoimille. Vietiin äitimuori linja-autoasemalle Joensuun bussiin. Joensuusta hän jatkaa siskonsa, siskon miehen ja tämän (siskon miehen) siskon kanssa jotakin kautta Viroon jouluksi. Olipas monikutkaisesti sanottu: ” siskonsa, siskon miehen ja tämän (siskon miehen) siskon kanssa”. En nyt keksinyt parempaa.
Toivottavasti äiteellä on virkistävä ja antoisa reissu, hän kun on ollut kovin yksinäinen isän kuoltua elokuussa.

Nyt, juuri nyt, tuli hetki jolloin tuntuu että mitäs minä nyt kirjoittaisin. Onkohan minulla muuta asiaa? Kovin yksityisasioita ei viitsi julkisesti seuloa, kun tarpeeksi yleiset asiat kuulee TV- ja radiouutisista.

Autokatoksessa olisi pari reilun metrin mittaista mäntyä odottamassa inspiraatiotani, että veistäisin siistä jotain. Jotensakin on kovin luotaan työntävää tuollainen talvi-ilma veistoksen tekoa ajatellen. Talvella tekee enempi mieli maalata.
Toisaalta mieleen tulee yhä useammin sellainen ajatus, että pitäisikähän lukea läpi viime keväänä kirjoittamani näytelmä ja lyhyehkö kirja. Molemmat tosin kirjoitin valmiiksi jo parikin vuotta sitten, mutta vuosi sitten luin ne ajatuksella läpi ja totesin täysiksi paskoiksi ja muokkasin uuteen uskoon. Nyt olisi hyvä taas lukea kun aikaa on kulunut riittävästi ja olen saanut etäisyyttä niihin.
Harmittaa ja hävettää vaan, kun ennätin niitä eka versioita lähetellä kustantajille ja teattereille. Vastaanotto oli kovin hiljaisen sorttinen 🙂

Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta Kaikille 🙂 🙂 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *