Olen muutaman kerran elämässäni soittanut 112-hätänumeroon. Eilen viimeksi.

Lähdin pyöräilemään kaljallemenomielessä. Ajoin ensin Rehulantietä Karjatuvalle päin. Siinä lösötti keskellä asfalttia 4 tosi kännistä ihmistä, 2 täydessä unessa ja 2 veti kaljaa ja kääri sätkiä.Menin Karjatupaan ja sanoin myyjälle että jonkun pitäisi kai soittaa niille apua jostain. Kaveri vaan hymyili, eikä tehnyt mitään muuta kuin möi kaljaa. Seurasin tilannetta ja kun kukaan ei soittanut minnekään, jätin tuoppini puolilleen ja lähdin pois. Hyppäsin pyöräni selkään ja soitin itse. Sain ystävällistä palvelua ja virkailija sanoi ilmoittavansa poliisille kyseltyään ensin tarkat tiedot nukkujien/ryyppääjien sukupuolista ja tarkan osoitteen.

Asia selvisi ja minä hurautin pyörällä keskustaan Roosterin Pubiin, joka vaikuttaa viihtyisältä paikalta. Nuoruuden kaverini Ilkka liittyi seuraani ja vietimme hauskan illan, ehkä vähän turhankin hauskan.

Sitä ennen päivällä käytiin Sointun kanssa seuraamassa Karin järjestämiä korkokenkäkukkamekko- ja rippipukulakerikenkäsuohiihtoja (nimi saattoi mennä väärin) Yli-Kiimingissä, hauskaa oli.

Kävin viime viikolla Limingassa Arvolan Juhon navettanäyttelyssä. Komea näyttely. Siellä pälkähti päähäni että taiteilijoiden maalaukset kuvaavat usein ihmisten kasvoja tai sitten maisemia. Itsekin jos alan maalata jotain niin helposti siihen kankaalle kasvot ilmestyvät, harvemmin takaraivo, niska tai vaikka kantapää. Kai ne kasvot ovat ilmeikkäämmät kuin esimerkiksi polvi. Sukuelimissähän on ilmeikkyyttä mutta niistä tehtyjä maalauksia ei kai suosita ostajien keskuudessa. En tiedä miten galleristitkaan ottaisivat jonkun penismaalarin tauluja seinillensä, tai vaginaveistäjän veistoksia. Vaikeita kysymyksiä jos niitä oikein analysoimaan alkaa ja itselleen ongelman ottaa.

Ei kai tässä tämän kummempia.