Minä saan palkkaa kitaransoiton opettamisesta, olen saanut melkein koko elämäni. Olen pitänyt paljon konserttejakin. Viime vuosina on tullut noustua harvemmin lauteille, jotenkin ei ole oikein huvittanut, on tullut paljon seikkailtua tulla kuvataiteen puolella ja teatterissakin.

Nyt olisi taas ollut teatteria tarjolla, mutta en jaksanut/halunnut alkaa taas siihen rulianssiin, se on aika kokonaisvaltaista hommaa. Hakemus yhteen yhteisnäyttelyyn, mikä mua kiinnostaa, on vetämässä, mutta en sillä pahemmin päätäni vaivaa.

Mulle soitettiin ja pyydettiin soittamaan Uuden Musiikin Lokakuu -festivaalien konserttiin, jäseneksi kitarakvartettiin, joka soittaa itse väsäämäni kvarteton neljälle kitaralle. Suostuin ottamaan vielä ykkösstemman. Vasta rauhassa nuotteja selaillessani hoksasin että sehän on aika kimuranttia tekstiä mitä oon joskus kirjoittanut, vaatii treenaamista, helkutti.

Hirvitti kun oikea olkapää oli niin kipeä että sänkyyn oli vaikea mennä ja kyljen kääntäminen teki tiukkaa, puhumattakaan kitaran soittamisesta. Hirvitti myös kun en ole koko kesänä kitaraan koskenut.

Nyt ei enää hirvitä. Olen jumpannut olkapäitä ohjeiden mukaan, jotka sain fysioterapeutiltani muutama vuosi sitten kun molemmat olkapääni meni tosi pahaksi. Hän oli ihmemies joka korjasi minut pikku jumpalla kuntoon, eikä tullut edes hiki. Oli puhe että otan ohjeet aina esiin jos paikat tulee kipeiksi. Nyt ne tuli.

Kitaransoitto tuntui aluksi järkyttävältä, sormet oli kuin nippu en sano mitä, mutta notkeita eivät ainakaan. Olen nyt treenannut muutamana päivänä ja kyllä ne perhana alkavat toimia pikkuhiljaa, kyllä siitä ihan hyvä esitys pitäisi tulla. Kokeillaan kvartetilla treenata ensi kuussa. Konsertti on lokakuussa, se on UML-konsertti Frozen Moon, 7.10 klo 19 Tulindbergin sali, Oulun Musiikkikeskus. Liput 15/10 €. Tuntia ennen ovelta.

Sellanen tapaus. Muuten tuntuu oudolta kun on taas syksyinen ilma, t-paidalla ja shortseilla ei oikein viitsi mennä pihalle, vaikka kävin minä, olikohan se viikko sitten, pelkällä paidalla, ilman housuja, hakemassa autosta yhden kassin. Se oli sellanen pitkä paita että ei olis pelejä ja pumppuja näkynyt vaikka kuinka ois yrittänyt tillottaa. Korkeintaan pyllyvako vähän vilahti kun kassia autosta kurkotin. Semmosta jännitystä minun elämässä on ollut viime aikoina.