Yllättäen vapaapäivä opetuksesta, sellaisia ei ole sattunut aikoihin. Tuntuu jotenkin viikonlopulta, vähän niin kuin lauantailta. Tänään olisi kyllä vaikka mitä tehtävää, mutta mitään ei ole saa oikein aloitettua, ei oikein huvittaisi. Olisi mukava vaan ottaa rennosti. Voisi vaikka kokeilla värien levittelemistä taulupohjalle, mitä jotkut maalaamiseksi kutsuvat, mutta sekin vaatii aloittamista ja kolmeksi pitää mennä Kempeleeseen kun äiti haluaa mennä jotain asuntoa katsomaan. Olisi ensimmäisenä jossakin asuntojonossa, olisi kolmio tarjolla. Äiti on 85v.
Kahdelta pitäisi jo sitten keskeyttää värikokeilut ja käyttää Joikua kävelyllä että ennättäisi kolmeksi Kempeleeseen ja se tieto tuntuu estävän aloittamasta.

Lupasin myös vähän siivoilla pöydän pintoja näin päiväsaikaan kun viikonlopuksi on tulossa vieraita, rouvan veli perheineen tulee yöpymään meille. Eilen vielä ajatus pöydän pintojen siivoamisesta tuntui oikein simppeliltä jutulta, mutta nyt kun se olisi tarkoitus aloittaa niin ei viitsisi millään.

Taidan olla tullut laiskaksi. Nuorempana olin ahkerampi, tai ehkä parempi sana on touhukkaampi. Se aloittaminen on se pahin ongelma, se vaikein asia, ei niinkään se itse tekeminen.

Niin kai se on kaikissa asioissa, se aloittaminen vaikeinta. Laihduttamisen aloittaminen, kuntoilun aloittaminen ja niin edelleen, ei niinkään syömisen aloittaminen nälkäisenä, ynnä muiden tarpeiden tyydyttämisen aloittaminen silloin kun siihen on tarve.

Olen joskus kuullut että joillakin on sellainen siivoushimo. Minulla ei ole. Piste.Taidan olla pikemminkin sellainen nautinnon haluinen ihminen.

Sellaista se on, kaikki ovat erilaisia. Onneksi.