Pääsin kirjan loppuun.

Hyvä kirja. Herätti monia ajatuksia, omasta elämästä ja olevinaan vähän muidenkin, vaikka eihän sitä toisten mielenliikkeitä voi arvailematta tietää. Häpeää tutkinut teologian tohtori Ben Malinen kirjoittaa häpeästä mielenkiintoisesti jättäen tieteellisen termistön toisiin julkaisuihinsa.

Itselläni on kipeitä muistoja ja häpeäkokemuksia siinä missä muillakin. Mieleenikään ei tule että alkaisin niistä tässä kirjoittelemaan, eri asia sitten kirjoittelenko itseksi vai puhunko jollekin.

Lukiessani ajattelin, että Malisen ja varmasti muidenkin häpeätutkijoiden tutkimuksista olisi varmasti hyötyä opetustyössä. Vuosien varrella opiskelijoita seuratessani olen huomannut monenlaisia ongelmia, jotka saattaisivat olla opettajan autettavissa jos esim. pedagogisissa opinnoissa olisi hieman käsitelty häpeätutkimuksia. Musiikkikoulutuksemme etenkin konserttimusiikin saralla tahtoo tai saattaa olla (oli ainakin ennen) kovin suorituskeskeistä. Toisaalta voisi ajatella että senkin myllyn läpikäyminen saattaa olla henkisen kasvun kannalta hyväksi, kaikista kolhuistahan voi parhaassa tapauksessa oppia ja kehittyä. Se olisi ideaali, katkeroituminen ei niinkään. Kaikista asioistahan olisi hyödyllisempää nähdä positiiviset puolet negatiivisten sijaan, koska mielessä pyörivät asiat tahtovat vahvistua.