Sommaren kommer

Nyt alkaa kesä tulla. Olipa uutinen. Mieli tuntuu tyhjältä. Viimeiset tentit on jo pidetty. Nyt täytyy tehdä muuta. Tuleepa lyhyitä lauseita.
Huomenna alkavalla viikolla koetan tehdä hieman taidetta, sellaista puuveistotaidetta. Saa nähdä mitä tulee. Taide sinällään on erikoinen asia ja sitä on usein koettu määritellä monin tavoin, ylistää ja väheksyäkin.

”Näin taiteilijana, taiteella ei ole mulle sen kummempaa tehtävää, paitsi se, että taide itsessään on se tehtävä.” ( Pekka Hannula ).

Tuollaisen luin vasta, ihan kivasti sanottu.

Kerran mulla oli näyttely Kuusamossa ja kuulin kuinka eräs vanhempi rouva tulkitsi isoon ääneen teoksiani kertoillen mihin taiteilija oli kussakin teoksessa pyrkinyt ja mitä teokset kulloinkin pyrkivät ilmentämään. Hänen määritelmänsä olivat välillä hauskojakin mutta hänellä oli oma näkemyksensä ja hän oli näin ollen oikeassa omasta näkökulmastaan katsottuna (vaikka toisaalta: kukapa koskaan oikeassa olisi?):

”Ainoastaan taiteilija ei esitä luovaa tekoa. Katsoja liittää taideteoksen ulkoiseen maailmaan avaamalla ja tulkitsemalla sen sisäisiä ominaisuuksia lisäten näin panoksensa luovaan toimintaan”.
― Marcel Duchamp, (1887-1968) readymade -taiteen keksijä.

Niin, kaikki ovat oikeassa ja kaikki ovat luovia.

Meillä oli vielä jäljellä vanha, ensimmäinen Playstation -pelikone ja pari Crash Bandicoot -peliä. Niitä oli hyvä pelailla silloin kun mielen tasolla oli sellainen jakso, jolloin ei ikäänkuin tarvinnut ajatella mitään vaan pystyi räpläilemään peliä ajankulukseen. Nyt sitä ei enää ole, se kone hajosi ja nyt olisi sellainen hetki, jolloin sitä kaivattaisiin 🙂

Oli tarkoitus kirjoittaa tähän vielä jotain, mutta se unohtui.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *