Kiva kun on itsenäisyyspäivä: on rauhallista, on vapaapäivä, ei valiteta mistään eikä olla vaatimassa Karjalaa takaisin, ollaan vain kiitollisia itsenäisyydestä ja sen meille hankkineille veteraaneille.
Mukava kun ollaan kiitollisia joskus jostain, eikä valiteta. Ei kuule pahaa sanaa bensan hinnasta, liiasta rasvan syönnistä, kaljan juonnista, surkeista televisio-ohjelmista, liioista mainoksista, kaikki on niin hyvin kun ollaan itsenäisiä ja on Linnan juhlat.
Meillä on hieno maa. Maaperä on suhteellisen vakaata, ei ole ollut pelkoa maanjäristyksistä, eikä tulivuoren purkauksista. Meillä on suhteellisen korkea elintaso, vaikkakin kuilu rikkaiden ja köyhien välillä tuppaa kasvamaan ja heikompiosaisten keinot selvitä elämässä näyttävät hankaloituvan. Tällaiseen uskoon/luuloon olen tullut median välittämän tiedon perusteella. No, meillä on, tai on ainakin ollut, puhdas ja raiskaamaton luonto, ainakin ennen kaivosteollisuutta. Olemme olleet tuhansien järvien maa, joka nyt on muuttumassa tuhansien jätealtaiden maaksi ja helvetin ison ja vaarallisen ydinvoimalan maaksi – ydinvoimalan, joka voi tappaa meidät kaikki.
Ei pitäisi olla aihetta valittaa, vai pitäisikö? Valitusta kai tämä minunkin tekstini on. Olen aina pelännyt kokoomusta. Muistan kun olimme vuoden Amerikan ihmemaassa, niin minua kovin ihmetytti ja järkytti siistit heput, jotka joutuivat kävelemään kaiket päivät kadun kulmassa puvut päällä ”Looking for job” –kylttiä kantaen. Minua huolestuttaa, että Suomi on menossa samaan malliin: ei työttömyyskorvauksia, ei muuta kuin kyltti kouraan ja kadulle. Eläkeikääkin ollaan jo nostamassa pilviin. Minusta sitä voisi vaikka alentaa, vapaaehtoisesti saisi itse kukin paiskia hommia vaikka hautaan saakka, mikäpäs minä olen sitä estelemään.