Mukava joulutunnelma

Roskisten maalaukset ja asennukset ovat nyt päätöksessä. Luulin, että kaikki ovat onnellisia. Eivät olleet. Syyskuussa 2021 yhdistys, jolta olin saanut idean roskisten maalaamisesta, alkoi vaatia ”ideapalkkiota”. Heiltä tuli 1000 € lasku kokonaisbudjetin lukkoon lyömisen jälkeen. Olin ensin ajatellut, että jos 50–100 € riittää, niin olisin voinut maksaa sen omasta pussistani, jotta riidoilta olisi vältytty. 1000 € on sentään aika läjä rahaa, liikaa minun varoilleni, 100 euroakin tekee tiukkaa. Vertauksena kerrottakoon, että jos joku soittaa julkisesti sävellykseni ja muistaa ilmoittaa esiintymisestään Teostolle, saamani korvaus sävellykseni esittämisestä on todella mitätön. Kaupunki ilmoitti asiallisesti yhdistykselle, ettei voi maksaa. Seurasi mielenpahoituksia etelän päässä. Sain henkilökohtaisia viestejä, jotka eivät olleet erityisen kohteliaita. Kysyin yhdistykseltä, että jatketaanko näin, että he saavat ilmaista mainosta vai jätetäänkö heidän nimensä pois kaikista ilmoituksista. He vastasivat, että jatketaan.

Luulin, että kaikki oli kunnossa. Ei ollut. Joulukuun 15 pvä sain etelästä viestejä, joissa Oulun kaupunkia syytettiin ideavarkaaksi. En tajunnut mistä on kyse. Lopulta huomasin, että rahastahan taas on kyse. Etelässä kaivattiin rahaa. Kuulin kaupungin edustajalta, että etelästä oli lähetelty erittäin epäasiallisia ja uhkaavia viestejä kaupungin eri tahoille kaupunginjohtajaa myöten ja kaupungissa oli päätetty yhdistyksen nimen poistamisesta kaikissa tiedotteissa ja päätetty ettei heille makseta mitään.
Ymmärrän tämän, uhkailemalla ei pitkälle pötkitä.

Jos ideaa sanotaan omaksi, saatikka vaaditaan siitä rahaa, täytyy idean olla patentoitu, se täytyy kyetä todistamaan omaksi ideaksi. Muutoin kyseessä on samanlainen loputon kiistely kuin siitä, kuka löysi Amerikan. Sanotaan että Kristoffer Kolumbus (1451-1506), mutta hän ei kuitenkaan ollut ensimmäinen. Tunnetuin aiemmin rantautunut oli viikinki Leif Erikinpoika (500 vuotta ennen Kolumbusta). Muita ovat väitteiden mukaan olleet esim. Walesilainen prinssi Madoc ja länsiafrikkalaisen Malin kuningas Abu Bakri (lähde: Historia: Kolumbuksen edeltävät, TV1, 7.1.2020). 

Vastaava loputon kiistely on kyseessä roskapönttöjen kanssa. Kuulemani mukaan niitä on koristeltu ympäri maailman iät ja ajat, Oulussa myös ennen tätä projektia. Ikävän käänteen seurauksena olen eronnut kyseisestä yhdistyksestä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *