Itsekästä?

Kuulin tänään radiossa mielenkiintoisen ajatuksen. En nyt muista sitä sanatarkasti mutta se oli mielenkiintoinen. Valehtelematta.

Siinä puhuttiin jostain meditaatiotekniikasta tai vastaavasta henkisestä meiningistä ja esitettiin ajatus, että eikös se ole itsekästä toimintaa kun meditaatiolla, joogalla tai vastaavalla muulla menetelmällä saavutetaan parempi olotila, jotta kestetään paremmin ympäristöä?

En ole ikinä ajatellut asiaa tuolta kantilta, mutta onhan siinä ajatusta, itseähän siinä pyritään kehittämään ja saavuttamaan itselle parempi olo ja mielenrauha, ympäristöstä viis. Ajatuksena oli siis se, ettei pyritä kehittämään maailmaa vaan itseä. Niin, voihan sen noinkin ajatella. Toisaalta taas, eikös muutos lähde aina itsestä, jos on tasapainossa itsensä kanssa ja säteilee ympäristöön positiivista energiaa, niin tuskin siitä haittaakaan on?

Tuolta kantilta ajateltuna kaikki toimintahan voitaneen luokitella itsekkääksi, taloudellisen menestyksen tavoittelu, urheilu, ja niin poispäin. Nyt ajattelen itsekkäästi ja tunnen väsymystä, enkä jaksa enää parantaa maailmaa eli kirjoittaa tätä juttua. Heippa.

Nyt olen nukkunut yön yli, käynyt lääkärissäkin ja virkistäytynyt. Nopeaa se aika menee.

Itsekästä itsekästä itsekästä, niinpä niin. Lähdetäänpäs liikkeelle ihan alusta, eli jos Jumala loi maailman niin kuin kristinusko väittää, niin olivatko hänen tarkoitusperänsä itsekkäät vai epäitsekkäät? Kas, siinäpä pulma. Kirjoitanko minä tätä tekstiä itsekkäistä tarkoitusperistä johtuen? Olipa siinä kieliopillisesti kömpelö lause. Lienee yksinkertaisempaa tuomita minut itsekkääksi ja kömpelöksi kirjoittelijaksi kuin Jumala itsekkääksi maailman luojaksi, eikö vaan? Eihän Jumalaa saa soimata, eihän? Näinhän meille on opetettu.

Entä onko itsekkyys sitten negatiivista? Jos Suomen jääkiekkopelaajat ovat katkeria hävittyään mitalin, niin eikös siinä ole selvästi nähtävissä itsekkyyttä puhtaimmillaan? Voidaanko yleistää ja sanoa, että kilpaurheilijat ovat voimakkaan kilpailuviettinsä vallassa erittäin itsekkäitä? Onko se paha jos haluaa voittaa kultaa itselleen? Haluavatko he voittaa kultaa Suomelle vai itselleen? Kas, siinäpä pulma.

Nyt lounasaika lähestyy, enkä viitsi enää kirjoittaa, luovun tästä urakasta itsekkäistä tarkoitusperistä johtuen. Taas kieliopillisesti kömpelö lause. Revi siitä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *