”Älä elä tehdäksesi työtä vaan tee työtä elääksesi”

Säilöttyjä unelmia –elokuvassa vilahti teksti ”Älä elä tehdäksesi työtä vaan tee työtä elääksesi”. Oivalsin, että monilla taiteilijoillahan asia on juuri päinvastoin: he elävät luodakseen, eivätkä niinkään luo elääkseen. Luominen on sisäinen pakko. En minä ainakaan tee taidetta elääkseni, ei minulle kukaan siitä maksa rahaa, vaikka taideteoksen syntyminen joskus suuria ponnistuksia vaatisikin. Eipä silti, en minä pahakseni panisi jos joku siitä minulle maksaisikin.

Meidät kasvatetaan irtaantumaan itsestämme, kasvatetaan pelkästään toisen aivopuoliskomme käyttäjiksi , painostetaan lopettamaan lapselliset luovat leikit ja kehotetaan panostamaan aivojen tietopuoliskon valitettavan rajoitettuun päättelykykyyn. Luovuus ja fantasia leimataan huuhaaksi. Suuri osa aivokapasiteetistämme jää harjoitusta vaille, sääli.

Ihmettelin jo lapsena kun älysin, etteivät vanhemmat nauttineet työstään vaan tekivät sitä rahan vuoksi.  Masennuin ajatuksesta. Äiti sanoi aina, että kyllä sitä sitten eläkkeellä on aikaa harrastaa. Eläkkeellä, voi jumantsukkeli! Nyt jo tuntuu askel hidastuvan ja ryhti kumartuvan ja vielä pitäisi muka vuosia odottaa! Ei kiitos, ajattelin jo silloin. Minulla on kylläkin ollut onnea, kun olen repinyt leipää musiikilla, joka oli minun harrastukseni nuorena. Minulla on ollut onnea, vaikka elämäni ei aina niin ruusuilla tanssimista ole ollutkaan. Kaikesta olen kuitenkin yrittänyt ottaa opikseni, koska uskon, että kaikella on tarkoituksensa.

Palatakseni alun teemaan ”Älä elä tehdäksesi työtä vaan tee työtä elääksesi”, olen sitä mieltä, että taiteilijoiden aivot ja sydän ovat ohjelmoituneet ”Elä tehdäksesi taidetta”-moodiin. Ovathan naisilla ja miehilläkin aivopuoliskot jotensakin toisinpäin (en ole neurologi, joten en voi tarkentaa asiaa tuon paremmin), mikseivät sitten taviksilla ja taiteilijoilla? Tästä syystä pitäisinkin itsestään selvyytenä, että taiteilijoille kuuluisi maksaa kuukausipalkkaa luomistyöstä. Elämä pitää olla elämistä varten, eikä se saa tuntua rangaistukselta ”otsasi hiessä tulee sinun leipäsi ansaitseman”-huutojen kaikuessa takaraivossa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *