Videoita

Nyt ovat minun teokseni, 3 videota, valmiina Oulun juhlaviikkojen ”Taidelinjat”-ympäristötaidetapahtumaan. On tässä saanutkin istua tietokoneen ääressä. Ensin sain videot valmiiksi, mutta kuvan laatu jäi sen verran heikoksi, että tänään tein niistä kaksi uusiksi. Olisin tehnyt sen kolmannenkin, mutta olin vissiin deletoinut kamerasta pari tärkeää tiedostoa kun ei niitä löytynyt. No, se kolmas oli muutenkin suht siedettävään laatuinen. Harmi vain, että vaikka kuinka laadukkaita videot ovat, tarkoitan siis kuvan osalta, niin ne heikkenevät heti kun ne laittaa youtubeen. Kai niillä on joku raja kuinka suuria tiedostoja voi ottaa, ja jos on liian suuri niin pienennetään. Mahtuu se isokin video pienestä rööristä kun supistetaan.

Nyt ne saavat olla, enkä enää niihin kajoa. Huomenna (=tänään) käyn enää teetättämässä uudet julisteet yliopistopainossa ja siinä se sitten on. 15.8 käyn sitten ripustamassa julisteet tietyille bussipysäkeille (linja 20, OYS – keskusta –OYS) ja 31.8 käyn ottamassa pois. Julisteissa on videoiden internet-linkit qr -koodeina ja normaaleina nettiosoitteina. Sellainen taideteos. Kaikkea sitä.

http://ots.artoulu.fi/taidelinjat/

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *