Kävin perjantaina Karin kanssa kuunntelemassa/katsomassa ZZ Topin keikkaa Raatin kentällä. Kesäkuun 13. päivä ja perjantai, kyllä oli kyllä ilma, mullakin oli pitkät kalsarit, farkut, pitkähihainen aluspaita, huppari, nahkatakki, lämpimät kengät, pipo, torimyyjän hanskat ja silti paleli.
Ekana soitti Ben Granfelt bändeineen, erittäin taitavaa soittoa mutta jätti vähän kylmäksi (vaikka saattoihan se johtua ilmastakin), biisit ei olleet kovin mieleen jääviä. Sitte soitti Melrose, toimi hyvin mutta toimii varmasti paremmin klubikeikoilla kuin stadioneilla. Sitte tuli Ben Miller Band ja jo lähti toimimaan, kyllä oli tiukkaa meininkiä. Olin aivan otettu.
Lopuksi ZZ Top kapusi lavalle ja kyllähän se hyvä oli, ei siinä mitään, mutta Ben Miller säväytti kyllä enemmän. ZZ Top on kai jo niin valmis paketti, valmis tuote, ettei se saa paljoa poiketa siitä mitä ihmiset niiltä odottaa, eli tutut biisit, tutut vähäeleiset koreografiat ja niin edelleen. Paras biisi oli heiltä se hidas blues, minkä basisti lauloi. Ja komeasti lauloikin, vahvasti. Kitaristi Billy Gibbonsin laulu oli joko miksattu liian hiljaiseksi tai sitten hän lauloi liian pienellä volyymillä, siitä ei oikein tahtonut kuulua mitään.
Ihmettelin kännisten määrää stadionilla. Mitä järkeä on ostaa kallis lippu ja mennä vetämään pää täyteen, ennen kuin pääesiintyjä pääsee edes lavalle? Oli säälittävää katsoa yhtäkin kuset housuissaan heiluvaa kaveria. Yksinäisiä sieluja vaelteli paljon ympäripäissään pitkin Raatin kenttää. Voi raukkoja. Ei sillä, ettenkö minä koskaan oli päissään ollut ja vaikka kumppania, mutta se on jo toinen juttu.