Nuorena ajattelin että alan kitaramaikaksi. Ajattelin että se on mukavaa hommaa ja ittelle mieluista. Ajattelin että en tee mitään itselle vastenmielistä, vaikka sellaisiakin hommia on tullut leivän puutteessa ajoittain kokeiltua. Mieluistahan se on ollutkin, ei siinä mitään. Harva kai on yhtä onnellisessa asemassa kuin minä. Lupsakkaa hommaa ja lupsakat lomat.

Joskus vain tuntuu että on tätä jo tullut tehtyä. Nyt tuntuu päättäjien pyrkimys olevan että suoraan koulusta opiskelemaan ja sieltä mahdollisimman pian työelämään, aikaisemmin töihin ja myöhemmin eläkkeelle.  Kehdosta kouluun, koulusta töihin ja töistä hautaan. Minusta se ei ole hyvä juttu. Ei kai ihmisten pitäisi palvella yhteiskuntaa vaan yhteiskunnan palvella ihmisiä. Jos me koneellistetaan tätä maailmaa niin paljon kuin me tehdään, niin ammatteja kuolee koko ajan koneiden korvatessa ihmiset. Niitä onnellisia, jotka ovat ehkä löytäneet kutsumusammattinsa, saatetaan kouluttaa johonkin muuhun hommaan. Ei se sellainen peli vetele. Siitä on tuloksena onnettomia ihmisiä. Kyllä kai ihmisen pohjimmaisena ja suurimpana tavoitteena on olla onnellinen, eikä niinkään olla tuottava yhteiskunnan jäsen. Onnistuminen rahan hankkimisessa saattaa tuottaa tyytyväisyyttä, ei niinkään pysyvää onnellisuutta. Tyytyväisyys haihtuu pian, onnellisuus on pysyvän luonteista.

Olen miettinyt tuota onnellisuuden käsitettä. Mitä se tarkoittaa? Miltä tuntuu olla onnellinen? Olen usein ajatellut saavuttavani onnellisuuden tunteen taidetta tekemällä ja tullut siihen tulokseen että taiteilu eri taiteen lajien parissa on mitä parhainta onnellisuuteen ja tasapainoon auttavaa puuhastelua. Joku taiteilija saattaa närkästyä puuhastelua-sanan käytöstä, mutta se on vain sana sanojen joukossa, eikä ole tarkoitettu taiteen eri lajien väheksymiseen tai vertailuun. Uskon ja väitän että taiteen tekeminen ja siitä nauttiminen auttaa suuresti onnellisuuden ja tasapainon tavoittelun tiellä.

Kohta ruokatunti loppuu ja oppilas saapuu, alamme soitella kitaraa, mikäpäs siinä.

Kävin eilen taidemuseolla Kokon Tapanin näyttelyn avajaisissa. Komea näyttely, tuli hyvä mieli. Poislähtiessä Tykkyläisen Marja-Leena antoi mule lahjaksi ITE LAPISSA kirjan ja siellähän oli ”Karesuvannon juhannusmorsian” -juttu ja niissä kuvissa näky minunkin veistoksia. Voi veljet! 🙂

Tuossa ylemmässä kuvassa tuo kaikkein takimmainen veistos, josta näkyy vaan osa, on minun. Vähänhän se on mutta jotain kuitenkin. 🙂

Ylemmässä kuvassa tuo etummainen veistos on minun ja alemmassa tuo iso mölliskö on minun. Tuosta isosta työstä oon nyttemmin sahannut ihan erilaisen. Niin se maailma muuttuu.

Tänään otin yhden vanhan taulun, johon en oo ollut ihan tyytyväinen ja maalasin sen uusiksi. Nyt oon tyytyväinen. Hyvä mieli. Nälkä. Pitäs kai syödä jotain.

Olin jouluna aika tuottelias ja nyt aika vetelä. Taisi tuotteliaisuuspuuska viedä suurimman osan energiasta. Nyt istun päivät pienessä opetusluokassani, joka on vähän liian pieni kontaktiopetukseen ja koska nyt pakkasilla ei voi kunnolla tuulettaakaan, niin osa tunneista menee haukotellessa, ei niinkään sen takia että nukuttaisi, vaan sen takia, että happi loppuu kesken. Äskeisessä lauseessa oli 5 pilkkua, aika monta. Se on kelju juttu kun happi loppuu, paljon kivempi olisi jos sitä riittäisi.

Eilen valitsin tauluvarastostani yhden vanhan kookkaan maalauksen, johon en ole ollut oikein tyytyväinen ja ajatteliun maalata sen päälle uuden. Ajattelin tänään vetää gessot maalauksen päälle, mutta siellä se on vielä kellarissa se maalaus.  Kotona kyllä happi riittäisi, mutta ei vaan nyt oikein ole saanut aikaiseksi.

Tammikuun puolen välin yli jo menty, eikä tunnu missään.

Joulu on minulle näköjään tuotteliasta aikaa. Sain valmiiksi käsikirjoitukseni, jota olen pitkin syksyn yhden entisen tekstin pohjalta väkertänyt. Olisi kiva jos joku sen julkaisisi ja joku siitä  jotain irti saisi. Maalasin myös useita uusia tauluja, ja teinhän minä mökillä sen yhden veistoksenkin melkein valmiiksi, viimeistelen sitten kun saan sen tuotua kotiin. Nyt vähän tuntuu, että mitä tässä nyt tekisi. Aiemmin syksyllä jos opetuksessa oli tauko niin ryhdyin heti kirjoittamaan tekstiäni ja kotona sama juttu. Mitä mitä nyt?

Jospa se onkin hyväksi vähän levätä ja kyllä se sitten taas veri vetää johonkin suuntaan.

Nyt on jo 2014. Ihme juttu, vastahan minä olin nuori ja epävarma. Nyt vain epävarma enää. Sellainen ikivanha vitsi tuohon loppuun niin jopa kaikilla on hyvä mieli.

Menimme puolisoni ja koirani kanssa Pyhäjärvelle mökille piiloon kaupungin ilotulituksia, joita koiramme pelkää. Paskan marjat, paukkuivathan ne siellä metsän keskelläkin. Järven yli kantautui melkoinen pauke ja Joiku meni taas pöydän ja sängyn alle piiloon.

Myrsky oli kaatanut männyn, jota varten minulla oli moottorisaha mukana. Sahasin männyn 50cm pätkiin ja tein tyviosasta n. 150cm veistoksen, jonka tuon joskus peräkärryn kanssa kotiin ja viimeistelen. Kasattiin puun pätkät ja oksat yhteen pinoon ja hiki siinä tuli, kovvoo hommoo.

Illat olivat pimeät, ei lunta, vettä ja räntää satoi kuuroittain. Sauna lämmitettiin kahtena iltana (oltiin kolme yötä) ja tänä aamuna tultiin kotiin.

Vaimoni ei tykkää että häntä kuvataan (siis kameralla). Niinpä otin hänestä salaa kuvan kun hän kävi illalla pihalla pissalla:

Tuli kännykkäkameralla vähän suttunen kuva kun siinä ei ole salamaa. Olis mulla ollut videokamerakin mukana, mutta siitä oli akku loppu ja mulla oli väärä laturi mukana.

Mukavaa siellä oli, vaikka olikin pimeää. Telkkarista ei näkynyt montaa kanavaa, eikä niin väliksikään kun sai olla rauhassa. Oli mulla tietokone mukana niin iltaisin kirjoittelin yhtä juttua mitä olen tässä syksyn aikana kirjoitellut.

Joiku olisi jäänyt sinne mielellään. Tosin se jäisi minne vaan mielellään, kunhan ei tarvitsisi autoon nousta. Se kai pelkää matkustaa autossa kun tärisee aina siellä ja kuolaa kovasti. Panee aina hanttiin kun autoon pitäisi nousta.

Joulu lähestyy. Hienoa olla kotona vapaalla, eikä tarvitse huolehtia töihin menosta ja aikatauluista, vaikka kyllähän tässä on ollut jonkun verran aikataulutusta kauppareissujen ja kahden koiran kanssa, Luna kun on ollut meillä käymässä aina silloin tällöin.

Yhtenä päivänä joku sanoi ääneen kysymyksen tässä jouluhälinän keskellä että tietääkö kukaan milloinka se Jeesus oikein syntyi? Ei meistä oikein kukaan tiennyt. Jouluahan vietetään Jeesuksen syntymäjuhlana, mutta niinhän niitä synttäreitä usein vietetään sellaisena päivänä, että kaikille sopii, jos kerta juhlat meinataan järjestää. Erään internetlähteen mukaan tarkkaa aikaa, milloin Jeesus syntyi, emme tiedä. Raamatun mukaan se kuitenkin saman lähteen mukaan tapahtui syys- lokakuun aikana (lehtimajanjuhlan aikaan). Päättävät elimet ovat kuitenkin päättäneet että vietetään Jeesuksen synttäreitä jouluna. Käyhän se niinkin.

Tyttäreni nautti äsken keittiössä punaviiniä ja oli lähdössä johonkin Apolloon poikaystävänsä kanssa. Kertoi muistavansa kuinka pikkutyttönä ovikello oli soinut neljältä yöllä ja hän oli säikähtänyt kovasti. Äiti oli aukaissut oven ja sieltä oli isä tullut sisään ja heti ryminällä kaatunut turvalleen ja sanonut että ”tää johtuu näistä kengistä”. Meitä kaikkia kovasti nauratti moinen hauska muisto isän kommelluksesta. Onneksi Sointu osaa  nauttia alkoholia paremmin kuin minä ennen.

Minusta tuntuu todella hyvältä että meillä on toimivat suhteet lastemme kanssa, ehkä vanhemmuutemme on edes kohtuullisesti onnistunut – tiedä häntä, lapset kai sen osaavat paremmin määritellä. Itse olen ainakin tyytyväinen ja onnellinen. Hyvää Joulua ja onnellista uutta vuotta.

Rosa Meriläinen oli aamulla televisiossa – vai olikohan se eilen illalla? No, ei sillä väliä. Joka tapauksessa siinä keskusteltiin unettomuudesta. Minä en siitä kyllä kärsi mutta Meriläinen sanoi aina kirjoittavansa aamulla kirjaa kun se on hänen mielestä tehokkainta kirjoitusaikaa.

No, minäkin menin tänä aamuna kirjoittamaan kun kerta Rosa Meriläinenkin. Sain minä pari sivua kirjoitettua, mutta en enempää. Olis kiva kun olis tullut yhteen pötköön vaika 50 sivua virheetöntä ja verevää tekstiä. Kai siihen tekstin vähyyteen vaikutti, että piti välillä vilkuilla facebookiin ja mennä rouvaa auttamaan ruoan laitossa, ku sen piti mennä töihin päivällä. Minä tein sen ruoan sitten loppuun ja tuli oikein hyvää, vaikka en oo ite vielä maistanutkaan, kun kävin grillillä syömässä samalla kun kävin ostamassa ruokatarvikkeitta siihen ateriaan mitä tein. Sitten kun laitoin moussakan uuniin niin laitoin pojalle viestin että tunnin päästä olis valmista ruokaa, niin eiköhän tunnin päästä pirahtanut ovikello – kyllä opiskelijalle aina ruoka kelpaa. Hyvä että soi se ovikello, kun en ollut kuullut merkkikellon ääntä kun olin täällä tietokoneella ja moussaka oli ollut uunissa jo yli tunnin. Ei se onneksi kuitenkaan pilalle mennyt. Huomenna minä sitten maistan sitä. En voi sanoa että jännittäisi millään lailla. Tuollaisessa ruoan maistamisessa ei ole samanlaista jännityselementtiä kuin esimerkiksi julkisessa esiintymisessä. Olishan se elämä melkoista jännittämistä jos olisi. Aamiaisen teon jälkeenkin jännittäis että miltä se maistuu. Oltais melkoisia hermoheikkoja koko porukka.

Viikonloppu Espoossa maalaamassa ja opiskelemassa vei voimat yllättävän totaalisesti, tai en tiedä johtuiko uupumus ajamisesta ja maalaamisesta, mutta kyllä on uni maittanut täällä kotona. Olen nukkunut tosi sikeästi joka yön. Luna-koiralla alkoi tänään juoksuaika ja Joiku on ollut tämän aamun aivan sekaisin sen takia. Nyt uupuneena vaan nukkuu ja kerää voimia. Luna lähtee kohta toiseen taloon viikonlopuksi niin Joikukin saa olla rauhassa viekoittelevilta naaraan tuoksuilta. Joiku – vanha köpö, ja vielä leikattukin!

Tänään oli onneksi lyhyt opetuspäivä ja olisin voinut jäädä jo nyt joululomalle mutta pidän vielä ma ja ti pari rästituntia niin ei jää kellekään paha mieli 🙂

Mukavaa kun tulee joulu, saa levätä.

Kävin Vedic Art opettajakoulutuksen A-osion. Koin, että kurssi syvensi ajatusmaailmaani ja toivon, että se tulee vaikuttamaan elämääni positiivisesti. Ensimmäinen konkreettinen muutos elämässäni ainakin on se, että jäin pois Nuu-teatterin tämänvuotisesta projektista, koin että se ei ollut nyt minua varten. Olin miettinyt päätöstäni pitkään.

Kävimme rakkaan puolisoni kanssa Espoossa katsomassa Boxing night –tapahtumaa, jossa Eva Wahlgren suoritti paluunsa ammattilaiskehiin kukistamalla puolalaisen Anna Sikoran (meniköhän nimi oikein?), joka on potkunyrkkeilyn maailmanmestari. Wahlgren on erinomainen nyrkkeilijä, jolla ei ollut hätäpäivää. Sitä vastoin miesten otteluissa kahdella tyrmätyksi tulleella, yhdellä puolalaisella ja yhdellä suomalaisella, oli kovastikin hätäpäivää. Ilta oli muuten kiva, mutta illan pääottelun alkaessa viereiseen katsomoon änkesi todella äänekkäitä suomalaisen nyrkkeilijän kannattajia, jolloin poistuimme paikalta. Heidän möykkänsä ei ollut meidän korvillemme mieluista kuunneltavaa.

Nyt olen back at work. Ensi viikolla alkaisi loma. Hienoa. Syksy on sujunut nopeasti ja mielenkiintoisesti.