Menimme puolisoni ja koirani kanssa Pyhäjärvelle mökille piiloon kaupungin ilotulituksia, joita koiramme pelkää. Paskan marjat, paukkuivathan ne siellä metsän keskelläkin. Järven yli kantautui melkoinen pauke ja Joiku meni taas pöydän ja sängyn alle piiloon.

Myrsky oli kaatanut männyn, jota varten minulla oli moottorisaha mukana. Sahasin männyn 50cm pätkiin ja tein tyviosasta n. 150cm veistoksen, jonka tuon joskus peräkärryn kanssa kotiin ja viimeistelen. Kasattiin puun pätkät ja oksat yhteen pinoon ja hiki siinä tuli, kovvoo hommoo.

Illat olivat pimeät, ei lunta, vettä ja räntää satoi kuuroittain. Sauna lämmitettiin kahtena iltana (oltiin kolme yötä) ja tänä aamuna tultiin kotiin.

Vaimoni ei tykkää että häntä kuvataan (siis kameralla). Niinpä otin hänestä salaa kuvan kun hän kävi illalla pihalla pissalla:

Tuli kännykkäkameralla vähän suttunen kuva kun siinä ei ole salamaa. Olis mulla ollut videokamerakin mukana, mutta siitä oli akku loppu ja mulla oli väärä laturi mukana.

Mukavaa siellä oli, vaikka olikin pimeää. Telkkarista ei näkynyt montaa kanavaa, eikä niin väliksikään kun sai olla rauhassa. Oli mulla tietokone mukana niin iltaisin kirjoittelin yhtä juttua mitä olen tässä syksyn aikana kirjoitellut.

Joiku olisi jäänyt sinne mielellään. Tosin se jäisi minne vaan mielellään, kunhan ei tarvitsisi autoon nousta. Se kai pelkää matkustaa autossa kun tärisee aina siellä ja kuolaa kovasti. Panee aina hanttiin kun autoon pitäisi nousta.

Joulu lähestyy. Hienoa olla kotona vapaalla, eikä tarvitse huolehtia töihin menosta ja aikatauluista, vaikka kyllähän tässä on ollut jonkun verran aikataulutusta kauppareissujen ja kahden koiran kanssa, Luna kun on ollut meillä käymässä aina silloin tällöin.

Yhtenä päivänä joku sanoi ääneen kysymyksen tässä jouluhälinän keskellä että tietääkö kukaan milloinka se Jeesus oikein syntyi? Ei meistä oikein kukaan tiennyt. Jouluahan vietetään Jeesuksen syntymäjuhlana, mutta niinhän niitä synttäreitä usein vietetään sellaisena päivänä, että kaikille sopii, jos kerta juhlat meinataan järjestää. Erään internetlähteen mukaan tarkkaa aikaa, milloin Jeesus syntyi, emme tiedä. Raamatun mukaan se kuitenkin saman lähteen mukaan tapahtui syys- lokakuun aikana (lehtimajanjuhlan aikaan). Päättävät elimet ovat kuitenkin päättäneet että vietetään Jeesuksen synttäreitä jouluna. Käyhän se niinkin.

Tyttäreni nautti äsken keittiössä punaviiniä ja oli lähdössä johonkin Apolloon poikaystävänsä kanssa. Kertoi muistavansa kuinka pikkutyttönä ovikello oli soinut neljältä yöllä ja hän oli säikähtänyt kovasti. Äiti oli aukaissut oven ja sieltä oli isä tullut sisään ja heti ryminällä kaatunut turvalleen ja sanonut että ”tää johtuu näistä kengistä”. Meitä kaikkia kovasti nauratti moinen hauska muisto isän kommelluksesta. Onneksi Sointu osaa  nauttia alkoholia paremmin kuin minä ennen.

Minusta tuntuu todella hyvältä että meillä on toimivat suhteet lastemme kanssa, ehkä vanhemmuutemme on edes kohtuullisesti onnistunut – tiedä häntä, lapset kai sen osaavat paremmin määritellä. Itse olen ainakin tyytyväinen ja onnellinen. Hyvää Joulua ja onnellista uutta vuotta.

Rosa Meriläinen oli aamulla televisiossa – vai olikohan se eilen illalla? No, ei sillä väliä. Joka tapauksessa siinä keskusteltiin unettomuudesta. Minä en siitä kyllä kärsi mutta Meriläinen sanoi aina kirjoittavansa aamulla kirjaa kun se on hänen mielestä tehokkainta kirjoitusaikaa.

No, minäkin menin tänä aamuna kirjoittamaan kun kerta Rosa Meriläinenkin. Sain minä pari sivua kirjoitettua, mutta en enempää. Olis kiva kun olis tullut yhteen pötköön vaika 50 sivua virheetöntä ja verevää tekstiä. Kai siihen tekstin vähyyteen vaikutti, että piti välillä vilkuilla facebookiin ja mennä rouvaa auttamaan ruoan laitossa, ku sen piti mennä töihin päivällä. Minä tein sen ruoan sitten loppuun ja tuli oikein hyvää, vaikka en oo ite vielä maistanutkaan, kun kävin grillillä syömässä samalla kun kävin ostamassa ruokatarvikkeitta siihen ateriaan mitä tein. Sitten kun laitoin moussakan uuniin niin laitoin pojalle viestin että tunnin päästä olis valmista ruokaa, niin eiköhän tunnin päästä pirahtanut ovikello – kyllä opiskelijalle aina ruoka kelpaa. Hyvä että soi se ovikello, kun en ollut kuullut merkkikellon ääntä kun olin täällä tietokoneella ja moussaka oli ollut uunissa jo yli tunnin. Ei se onneksi kuitenkaan pilalle mennyt. Huomenna minä sitten maistan sitä. En voi sanoa että jännittäisi millään lailla. Tuollaisessa ruoan maistamisessa ei ole samanlaista jännityselementtiä kuin esimerkiksi julkisessa esiintymisessä. Olishan se elämä melkoista jännittämistä jos olisi. Aamiaisen teon jälkeenkin jännittäis että miltä se maistuu. Oltais melkoisia hermoheikkoja koko porukka.

Viikonloppu Espoossa maalaamassa ja opiskelemassa vei voimat yllättävän totaalisesti, tai en tiedä johtuiko uupumus ajamisesta ja maalaamisesta, mutta kyllä on uni maittanut täällä kotona. Olen nukkunut tosi sikeästi joka yön. Luna-koiralla alkoi tänään juoksuaika ja Joiku on ollut tämän aamun aivan sekaisin sen takia. Nyt uupuneena vaan nukkuu ja kerää voimia. Luna lähtee kohta toiseen taloon viikonlopuksi niin Joikukin saa olla rauhassa viekoittelevilta naaraan tuoksuilta. Joiku – vanha köpö, ja vielä leikattukin!

Tänään oli onneksi lyhyt opetuspäivä ja olisin voinut jäädä jo nyt joululomalle mutta pidän vielä ma ja ti pari rästituntia niin ei jää kellekään paha mieli 🙂

Mukavaa kun tulee joulu, saa levätä.

Kävin Vedic Art opettajakoulutuksen A-osion. Koin, että kurssi syvensi ajatusmaailmaani ja toivon, että se tulee vaikuttamaan elämääni positiivisesti. Ensimmäinen konkreettinen muutos elämässäni ainakin on se, että jäin pois Nuu-teatterin tämänvuotisesta projektista, koin että se ei ollut nyt minua varten. Olin miettinyt päätöstäni pitkään.

Kävimme rakkaan puolisoni kanssa Espoossa katsomassa Boxing night –tapahtumaa, jossa Eva Wahlgren suoritti paluunsa ammattilaiskehiin kukistamalla puolalaisen Anna Sikoran (meniköhän nimi oikein?), joka on potkunyrkkeilyn maailmanmestari. Wahlgren on erinomainen nyrkkeilijä, jolla ei ollut hätäpäivää. Sitä vastoin miesten otteluissa kahdella tyrmätyksi tulleella, yhdellä puolalaisella ja yhdellä suomalaisella, oli kovastikin hätäpäivää. Ilta oli muuten kiva, mutta illan pääottelun alkaessa viereiseen katsomoon änkesi todella äänekkäitä suomalaisen nyrkkeilijän kannattajia, jolloin poistuimme paikalta. Heidän möykkänsä ei ollut meidän korvillemme mieluista kuunneltavaa.

Nyt olen back at work. Ensi viikolla alkaisi loma. Hienoa. Syksy on sujunut nopeasti ja mielenkiintoisesti.

Avajaiset eilen. Sujuivat oikein mainiosti, oli ohjelmaa, kiitos Alakärpän perheen, oli naposteltava, kiitos Jaanan ja minun, ja oli tuoleja iäkkäämmille avajaisvieraille, kiitos Martti Valkosen. Jaana Kokko-Alakärpän ja minun työt sopivat mainiosti yhteen, niistä tuli oikein miellyttävä kokonaisuus – minun mielestäni. Avajaisista jäi oikein hyvä mieli, eikä kukaan kai pahoittanut omaansa, siis mieltään. Oikein mainio galleria. Paranee entisestään kun valaistusta vähän saadaan lisää ja veistosjalustat saapuvat. On kuulemma varattu jo vuoteen 2015 saakka.

Kävin eilen myös viemässä ”Kiss my aura” -veistokseni Valvegalleriaan 5.12 avattavaa taiteilijaseuran vuosinäyttelyä varten. En vain pääse avajaisiin kun lähdemme huomenna ajamaan etelään päin, koska menen sinne Vedic Art -opettajakursseille. En tiedä tulenko koskaan pitämään yhtään kurssia, koska en ole ennustaja, mutta aika näyttää mitä se tuo tullessaan. Aurinkopaneleihin säästämäni rahat tahtovat mennä aina johonkin muuhun tarkoitukseen kuin aurinkopaneleihin. No, jospa näin on tarkoitus.

Sointu, Topi ja Joiku- ja Luna-koirat jäävät kotivahdeiksi ailla aikaa kun olemme Tainan kanssa Espoossa. Joikun vieraana oleva Luna on energinen, vuoden ikäinen, siperian husky, sillä ei virta meinaa loppua sitten millään, eikä ruokahalu. Eilen tulin kotiin niin se oli maistellut yhtä rukkasta, kahta saapasta, kahta leikkuulautaa ja kahta pannualustaa, eli kaikkea minkä oli alas saanut. Reipas tyttö 🙂

Mielenkiintoista päästä kokemaan mitä kurssi tuo tullessaan.

Tervetuloa

Kuvitellaanpa että tämä koko maailmankaikkeus on energiaa, energian värähtelyä, yhtenäiskenttä, ja tämä meidän maanpäällinen maailmamme on tämän energian värähtelyä tietyllä värähtelytaajuudella tai tasolla tai miten se nyt oikeaoppisesti sanotaan.

Silloinhan olisi äärimmäisen itsekästä olettaa, että tämä meidän tietyllä värähtelytaajuudella tai tasolla värähtelevä maailmamme olisi ainoa todellisuus ja maailma tässä koko maailmankaikkeudessa. Miksei voitaisi olettaa, että jollain toisella taajuudella on olemassa jokin toinen maailma, jota me emme pysty aistimaan käytettävissä olevilla aisteillamme tai peleillä ja pumpuillamme?

Aivan hyvin voisi olettaa että maailmankaikkeuksia olisi olemassa useita rinnakkaisia. Aivan yhtä hyvin voisi näin olettaa olevan kuin tiedämme että on olemassa eri taajuuksilla olevia radioasemia, eikä niistä kukaan usko ja julista olevansa ainoa olemassa oleva radioasema.

Jos näin olisi, niin mikä se Jumala sitten olisi? Olisiko Jumala tämän yhtenäiskentän ulkopuolella oleva ”olento” tai ”henki”, joka säätelisi ja ohjaisi näitä maailmankaikkeuksia vai olisiko Jumala tämä kaiken kattava energiaa, yhtenäiskenttä? Jos näin olisi, että Jumala olisi tämä energia ja me olisimme osa tätä energiaa, niin silloinhan me olisimme osa Jumalaa, Jumala olisi meissä, ja kuollessamme sulautuisimme tähän energiaan eli yhtenäiskenttään jättämällä fyysisen karkean kehomme hautuumaalle kuka missäkin muodossa haluaa kehonsa jättää joko poltettuna tai sellaisenaan.

Voisihan se olla näinkin, tai sitten ei, lieneekö tuolla niin väliä, pääasia lienee kuitenkin se, että elämme sovussa, rauhassa ja rakkaudessa.

Minä olen lueskellut Paula Tillin kirjaa Toisin: minun Asperger-elämäni ja alkanut miettiä että me kaikki taidetaan ollaan vähän aspergeereja. Varsinkin sellaiset kohdat kun hän kertoo pinttyneistä tavoistaan, esmees se kun hän jossain ulkomailla ollessaan kävi joka joka päivä mäkkärillä syömässä saman annoksen. Ja sitten nykyään laskee tarkkaan joka aterian että siinä on kaikki tärkeät ravintoaineet. Siinä hän on kyllä omaa laatuaan, että kylään mennessään vie mukanaan omat ruokansa, jottei tulisi pettymyksiä ruoan suhteen, mutta kyllä me monet toistetaan päivittäin samoja asioita robotin tavoin. Sen lisäksi että me ollaan vähän homoja kaikki, vois myös laulaa että me ollaan vähän aspergeereja kaikki.

Nyt ei talon lämmitys pelitä minun mielestä niin kuin pitäisi. Olohuoneen lämpömittari näyttää 19 astetta ylimmillään, eikä patterit meinaa lämmetä täysilläkään. Sais olla ulkona vähän pakkasta niin ehkä se sitten alkaisi toimia paremmin. Eilen meni sähkötaulusta 3 varoketta (tai mitä ne nyt ovat) pois päältä ja lämmitys katkesi. Olkkarin lämpötilaksi tuli 15 astetta. Laitoin nappulat oikeaan asentoon ja lämpö alkoi nousta, yli 19 se ei ole kuitenkaan noussut, vaikka tänään soitin firmaan ja heidän ohjeiden mukaan muutin asetuksia. Paska mitään tapahtunut, olkkarin patterit ovat edelleen kylmänä ja mittari korkeimmillaan 19 astetta. Minun mielestä se saisi olla 21 astetta. Eilen katselin telkkaria pipo päässä ja sormikkaat kädessä kun lämpö ei ollut vielä kerennyt paljoa nousta. Joiku-koira oli oikein tyytyväinen kun oli kerrankin sopivan viileää. Helppoahan se lapinkoirilla.

Omakotitaloasumisessa on omat kommervenkkinsä. Tällainen ulkosää on kaikkein tympein, kun lämpö on plussan puolella, vettä tulee ja sensorit mittaa että on pari plusastetta eikä kannata paljon lämmittää pattereita. Toivottavasti vika on syysilmassa eikä lämmityslaitteissa. Tuollaiset huolet tulee uniinkin: viime yönä näin unta että lattiat lainehti vettä pattereiden edessä ja kun kiristin ilmausruuveja, joista vesi tirisi, niin se ei auttanut vaan joka patteri lirisi vettä lattialle. Jännitti aamulla tulla keittiöön katsomaan onko kuivat lattiat. Oli onneksi, mutta olohuoneen lämpömittari näytti vasta 18 astetta.

Upea päivä. Kävin elämäni ensimmäistä kertaa jäsenkorjaajalla ja koin senkin ihanuuden. Kaksi tuntia kokonaisvaltaista kehonhoitoa mukavan ja taitavan ihmisen käsittelyssä, sinne jäi suuri osa kehon jännityksistä. Sen jälkeen olin maalaamassa ystävieni luona maalausillassa ja onnistuin tekemään itseäni tyydyttävän maalauksen. Kotiin tultuani sain lautasellisen vaimoni valmistamaa todella herkullista punajuurikeittoa, jonka jälkeen Maarit ja Juha Tapio liikuttivat minut lauluesityksillään kyyneliin asti. Lisää kyyneliä seurasi kun katsoin nauhalta aiemmin TV:stä tulleen Seikkailu Etelänavalla–elokuvan, jossa olleet koirat veivät täyden huomioni, eivät niinkään ihmisnäyttelijät. Kaiken lisäksi ystäväni Johanna lähetti minulle s-postissa vuosia sitten akvarelleilla pikaisesti maalaamansa muotokuvan minusta:

@ Johanna Säkkinen

Mitä nyt? Nyt sänkyyn ja pikku hetki Paula Tillin Toisin: Minun Asperger-elämäni kirjaa, niin kauan kunnes uni ottaa vallan.

Huomenna on taas uusi päivä, josta on syytä olla kiitollinen.