Minulla on koira, nimeltään masennus. Se on ottanut minut aika lailla haltuunsa. En tunne iloa ja mielenkiintoa mitään tekemistä kohtaan, en sävellä, en soita, en maalaa, en veistä. Möin vihkisormuksemme. Tekee mieli myydä kesämökki, tekee mieli myydä talo, tekee mieli lähettää avioerohakemus, mutta en saa aikaiseksi mitään. Jos saisin aikaiseksi, katuisin tekojani varmasti myöhemmin, koska minulla on ennen ollut kaikki hyvin, Black Dog on pannut kaiken mullin mallin. Black Dog on koiran nimi, se kävi ensin vain silloin tällöin kylässä, nyt se asuu minussa. Olen järkyttävä aviopuoliso, räkätän ja mäkätän puolisolleni, ulkopuolisille olen ystävällinen. Kaikki vittumainen teksti mitä suustani päästän, on sen mustan koiran puhetta. Kaikki sen puhe on valetta, se minun täytyisi muistaa. Olen mukava mies, Black Dog on vittumainen ja terävähampainen. Lääkäri antoi lääkettä. Välillä tuntuu, että se auttaa, mutta ainakin näin aluksi se saa ilon tunteen ja raivon tunteet tuntumaan 50% voimakkaammilta kuin ennen. Ehkä ilon tunteita tulee kuitenkin enemmän kuin ennen, en tiedä, toivottavasti. Vittumainen koira. Se on meillä kaikilla, mutta yleensä hallinnassa. Minun täytyy saada oma koira hallintaani, saada se tottelemaan ja kiinni valjaisiin, saada se hiljaiseksi, silloin kun sillä ei ole puheenvuoro.