Kesä on ollut upea. Kesäkuun kylmät vähän hätkäyttivät, mutta tämänhetkiset lähes 30 asteen tuntuu luksukselta. Paitsi toisinaan 🙂
Tuntuu siltä, että tällainen elo kun saisi jatkua ilman velvoitteita niin mikäpäs siinä olisi elellessä, tekisi taidetta inspiraation mukaan ja rahaa ilmestyisi tilille ihan itsestään. On se vaan kumma juttu kun ei asiat voi olla niin.
Kohta olisi vuosinäyttelyn aika:
Kävin äskettäin viemässä maalaukseni Valveelle ja huomenna on sitten vuorossa ripustus kun kaikki työt ovat paikalla, talkootyötä. Huomenna on Santerin synttäritkin, 22 vuotta – niin se aika rientää. Itsehän sitä on aina saman ikäinen. Ensi vuonna Santeri on kai jo minua vanhempi tällä menolla. Huimaa.
Kuuntelen tässä samalla Erinin CD:tä Hunningolla. Mukavia kappaleita. Laatutavaraa minun mielestä.
En ole vielä ajatellut töiden alkamista, yritän elää päivän kerrallaan siihen asti kunnes ne vapaat päivät loppuvat kesken. Mukava työhän minulla on, ei siinä mitään.
