Taide on ihmeellinen asia. Se on jotain sellaista, mitä on vaikea sanoin selittää, kaavioin esittää, tilastoin todistaa. Se on jotain, mikä kumpuaa tekijänsä sisimmästä, tietoisen mielen takaa. Se on jotain, mitä on tehtävä säilyäkseen tasapainossa, henkisesti vatupassissa. Se on jotain, mikä piilee unen ja toden välimaastossa, viisauden ja hulluuden rajamailla, epänormaalin ja normaalin risteytyksessä. Sitä on vain pakko tehdä, vaikka se ei tekijäänsä välttämättä ulkoisesti palkitse millään lailla.

Toiveikkaana pystytät näyttelyn, menet kotiin, kuukauden päästä haet teoksesi pois. Uutterana heräät harjoittelemaan aamuisin kuukausien ajan, pidät konsertin, kumarrat aplodeille, menet kotiin. Viikko-, kuukausi-, tai äärimmäisessä tapauksessa jopa vuosikaupalla tuherrat sävellyksesi kimpussa, tallennat tiedostosi kovalevylle tai muistitikulle, lähetät teosilmoituksen Teostolle ja siinä se on, harvoin sitä kukaan esittää. Kirjoitat runoja, novelleja, näytelmiä, tai vaikka paksun kirjan ja innokkaana lähettelet teoksiasi eri puolille saamatta mitään vastausta. Ajan kuluttua huomaat heikkouksia tekstissäsi, korjaat ne ja harmittelet, että lähettelit keskeneräistä tekstiä luettavaksi.

Milloin taide palkitsee tekijäänsä? Ehkä silloin parhaiten kun saa palautetta suoraan kokijalta, kuulee tai näkee tekeleensä vaikuttavan kokijaansa, antavan kokijalleen elämyksen.  Elämyksen, niinpä niin, wikipedian mukaan taide onkin juuri ilmaisun, viestinnän, kannanoton ja mielihyvän tuottamisen väline. Kyseinen w-pedia jatkaa, että se, onko jokin teos taidetta, riippuu paljolti tarkastelijan omaksumasta taidekäsityksestä. Taidetta voi olla myös sellainen, joka aiheuttaa kokijassaan muitakin kuin esteettisyyden tunteita.  Sovitaan niin, mikäpäs siinä, mutta silti sitä on vain pakko tehdä jostain syystä. Se miksi joillekin taide on yksi paskan hailee ja toisille elämän sisältö ja elinehto, on suuri mysteeri, ainakin minulle.

Muistan kun nuorena koulupoikana olin äimän käkenä kun tajusin, ettei toisille kitaran tai jonkun muun instrumentin soitto merkitse yhtään mitään. En kerta kaikkiaan voinut käsittää sitä. Koin silloin itseni ulkopuoliseksi, erotuin massasta. Ajan myötä olen alkanut omassa puutteellisessa ajatustoiminnassani kallistua siihen suuntaan, että taide kaikissa muodoissaan on äärettömän tärkeä asia tässä maailmassamme, jotain sellaista mikä pysyy hengissä kaikkien kriisien ja häslinkien läpi. Taide vain yksinkertaisesti elää, sitkeästi kaikkien katastrofienkin keskellä. Hyvää ja taiteellista joulua + uutta vuotta 2013 kaikille.