Viikko Berliinissä kolmen naisen kanssa on takanapäin. Selvisin hienosti. Totta puhuen matka oli oikein onnistunut ja sain paljon kokemuksia. Kunsthaus Tacheles oli yksi niistä. Vaikka Tachelesista oli avoinna vain sisäpiha, jossa kuvataiteilijat työskentelivät, oli kokemus voimakas. Nähtävillä oli paljon komeita taottuja ja hitsattuja rautaveistoksia. Upeita. On fantastista, että keskellä suurkaupunkia voi olla taiteelle pyhitetty systeemi, vaikkakaan se ei ehkä ulkoiselta olemukseltaan ole kaikkien siisteysihmisten mieleen, tai mistäs sen tietää vaikka kaikki Berliinin päättäjät olisivat siitä riemuissaan.

Berliinin muuri veti hiljaiseksi.

Komeita maalauksia, jotka on tilattu taiteilijoilta jälkeenpäin, mutta eniten mietitytti ajatus siitä, kuinka ihminen voi toimia niin, että rakentaa älyttömän muurin keskelle kaupunkia, jonka toisella puolella eletään toisen systeemin mukaan ja toisella puolella toisen? Kuinka ihminen voi olla niin typerä?

Holocaustin muistomerkki veti myös hiljaiseksi ja laittoi nieleskelemään.

On kunnioitettavaa, että historiaa ei yritetä pyyhkiä pois.

Nämä kolme asiaa olivat minulle voimakkaimmat kokemukset tältä reissulta, vaikka kävimme myös Dali-museossa ja Berliinin filharmonian kamarimusiikkisalissa kuuntelemassa Freiburgin loistavaa barokkiorkesteria.

Ai niin, olihan Käthe Kollwitz -museo Kolwitzin väkevine grafiikan töiteen, piirustuksineen, maalauksineen ja veistoksineen komeaa katseltavaa, todella vahvoja ja kantaa ottavia töitä. Sinne voisi mennä toistekin.

Mukava oli käydä, mutta mukava oli tulla kotiinkin. Lähtiessä oli jääkaappi täynnä ruokaa ja autossa bensaa tankki puolillaan. Palatessa molemmat olivat tyhjiä, kumma juttu.