Tämä kevät oli mukavan vaihtelevaa aikaa, On ollut iloisia hetkiä ja tuskallisiakin. Pari päivää ennen vuoden vaihdetta lähdin aamulla tapani mukaan hakemaan Kalevaa kadun varressa olevasta postilaatikosta. Alimmalla rappusella, jo maatasossa, lipesin ja rojahdin koko massiivisella ruhollani oikean nilkkani päälle ja huusin voimasanojen koristelemat kivun huudot. Hitaasti ja idioottimaiset jääräpäisesti vääntäydyin pystyyn ja hinasin itseni takaisin sisälle ”eihän tässä mitään” ajatellen. Pian kuitenkin selvisi, että kyllä siinä jotain on ja täytyi soittaa taksi. Oysin päivystyksessä homma hoitui ripeästi ja asiantuntevasti ja pian pääsin kotiin kipsi jalassa ja äärettömän tuskallinen vääntökoe tuoreessa muistissa. Siinä jalkaterä väännettiin murtuman suuntaan ja pidettiin siellä jonkin aikaa. Huusin täyttä kurkkua kaikki osaamani kirosanat ja jälkeenpäin pyytelin nöyränä poikana anteeksi.

Kinkkasin aikani kyynärsauvoilla ja söin kipulääkkeitä, kunnes kipsi otettiin pois. Sitten taisi paljastua pari hammasreikää ja niiden takia antibioottikuurit kahdella eri lääkkeellä ja kehotuksen vetää kipulääkkeitä, jos särkee. Vatsa kuralla koko kuurin ajan.

Kuurien loputtua mentiin pyörällä Kempeleeseen ja minä kekseliäänä miehenä oikaisin yhden ojan poikki, koska siinä oli polku, eli joku muukin oli ajanut. No, ojan pohjalla takapuoleni jysähti kovaan penkkiin koko satakiloisella painolla ja mursi häntäluun. Taas pitää syödä kipulääkkeitä.

Alkutalvesta vaihdoin autoon tuulilasin, koska vanha oli halki. Nyt 31.5 siihen vaihdetaan taas tuuliasi, omavastuu 200 €, koska siihen lensi kivi ohittavasta autosta ja tuli halkeama.

Eiköhän tässä tärkeimmät valitukset. Kaikki ovat kuitenkin pikku juttuja, tärkeintä on olla hengissä ja asua turvallisesti omassa kodissa lasten porskuttaessa sinnikkäästi eteenpäin omilla tahoillaan.

Valtion taideteostoimikunta osti yhden veistokseni, pronssisen ”Siirtolaiset” -veistoksen. Se ei ole surullinen uutinen, kaikki hyvin.