Avioliitto tai mikä tahansa liitto

Aloin miettiä niinkin arkista asiaa kuin avioeroa siltä kantilta, että onkohan olemassa tilastoja eroista, että monenko vuoden jälkeen erotaan eniten, toiseksi eniten jne.
En ole itse ajatellut erota, mutta asia alkoi kiinnostaa, koska kuvittelen nykyään olevan juridisesti helpompi erota kuin ennen.
No, läräilin nettiä ja siellä luki että ”Viime vuosien tilastojen mukaan suomalaisen ensimmäinen avioliitto päättyy eroon 39 prosentin todennäköisyydellä, keskimäärin 10 avioliittovuoden jälkeen. Ensimmäisestä avioliitostaan eroavat naiset ovat keski-iältään noin 40 vuoden ikäisiä, kun avioliitto päättyy. Miesten vastaava keski-ikä on noin 43 vuotta (julk. 3.9.2016).

Iltalehti kirjoitti eroista näin (9.6.2015):

”Hopes&Fears -sivusto selvitti, kuinka kauan avioliitot keskimäärin kestävät kymmenessä eri kaupungissa ympäri maailman. Luvut kertovat karua totuutta siitä, kuinka monet avioliitot päättyvät nykyään eroon.

Rooma, Italia
18 vuotta, kansallinen avioeroprosentti: 30,7

The Economistin mukaan italialaiset avioparit pysyvät yhdessä kaikista pisimpään vertailun maista. Avioliittojen suosio on kuitenkin myös Italiassa romahtanut. Vuonna 1995 tuhatta avioliittoa kohden erosi 80 paria, kun vuonna 2010 luku oli jo 182.

Ottawa, Kanada
13,8 vuotta, kansallinen avioeroprosentti: 48

Statistics Canada kertoo, että Kanadassa avioliitot kestävät keskimäärin 14 vuotta ja pääkaupungissa Ottawassa hiukan vähemmän eli 13,8 vuotta.

Pariisi, Ranska
13 vuotta, kansallinen avioeroprosentti: 55

Vaikka OECD:n mukaan Ranskassa liitot kestävät pidempään kuin monissa muissa Euroopan maissa, ovat maan avioeroluvut kohonneet viime vuosikymmenellä noin 40 prosentilla.

New York, Yhdysvallat
12,2 vuotta, kansallinen avioeroprosentti: 41

Koko Yhdysvalloissa avioliitot kestävät keskimäärin 8,2 vuotta, mutta New Yorkissa pysytään yhdessä pidempään, noin 12,2 vuotta.

Sydney, Australia
12 vuotta, kansallinen avioeroprosentti: 43

Australiassa avioliitot kestävät keskimäärin 12 vuotta, mutta yhä useammat parit pysyvät yhdessä pidempään lasten vuoksi.

Mexico City, Meksiko
12 vuotta, kansallinen avioeroprosentti: 15

Meksikossa parit pysyvät yhdessä keskimäärin noin 12 vuotta, mutta viimeaikaisten tutkimusten mukaan yhä useammat eroavat vain kahden vuoden avioliiton jälkeen.

Tokio, Japani
11 vuotta, kansallinen avioeroprosentti: 36

Japanin avioerojen määrät ovat räjähtäneet edellisten vuosikymmenien aikana. Maassa järjestetään yhä enemmän myös avioeroseremonioita, jotka toimivat erorituaaleina samalla tavalla kuin häät yhdistymisrituaaleina.

Lontoo, Iso-Britannia
11 vuotta, kansallinen avioeroprosentti: 42

Iso-Britanniassa avioliitot kestävät keskimäärin 11 vuotta, vaikka suurin riski erolle on 4–8 avioliittovuoden jälkeen.

Kapkaupunki, Etelä-Afrikka
11 vuotta, kansallinen avioeroprosentti: 31,2

Etelä-Afrikassa avioliitot kestävät keskimäärin 11 vuotta, vaikka luku vaihtelee paljon miehistä ja naisista riippuen. Useimmat eteläafrikkalaiset miehet eroavat 40–44-vuotiaina, kun taas naiset 30–35-vuotiaina, kertoo Statistics South Africa.

Doha, Qatar
5,5 vuotta, kansallinen avioeroprosentti: 38

Qatarin kansallinen avioeroprosentti on varsin korkea, eivätkä useimmat avioliitot kestä edes vuosikymmentä. Vuodelta 2011 olevan raportin mukaan 60 prosenttia maan aviopareista eroaa viiden vuoden sisällä häistä.

Lähde: Hopes&Fears

LINDA ARPONEN
linda.arponen@ilmedia.fi

Että semmosta. Mitä hyötyä tai iloa noista tilastoista on? Ei paskan vertaa, eikä asiakaan enää kiinnosta. Siis minua, jotakuta voi kiinnostaa.
Itse olin eka avioliitossa muistaakseni 9 vuotta, nyt olen ollut toisessa avioliitossa kolmisenkymmentä vuotta. Eli olen 39 -vuotias, uskotteko?

Erään lehden artikkelissa eronneet kertoivat eroihinsa johtaneista syistä. Yksi rouva kertoi että nukuttiin samassa sängyssä, mutta erillään, nukahtaminen oli suloista. Ei ollut yhteistä tekemistä jne. Oli yritetty elvyttää, oli käyty elokuvissa ja kävelyllä, mutta sitten mies oli taas uponnut tietokoneeseensa ja omiin hommiinsa. Se jokin ”kipinä” oli vain puuttunut.

Tuon luettuani tuli tunne että Haloo, ei kukaan ihminen pysy samanlaisena koko elämäänsä ja vaikka pysyisikin, eivät meidän tunteemme häntä kohtaan pysy samanlaisina koko elämän ajan. Ei lapsena saatu lego-auto tai pehmonukke herätä enää 39-vuotiaana samanlaisia tuntemuksia kuin 4-vuotiaana. Lisäksi jokaisella on omat harrastuksensa ja mielenkiinnon kohteensa.
Me kasvamme, kehitymme, opimme ja toivon mukaan myös kypsymme koko ajan. On luultavaa, että kasvamisemme ja kehittymisemme ei käy samaa tahtia puolisoidemme kanssa.
Mielestäni on tärkeää pitää mielessä, että me kaikki olemme yksilöitä, ja että alun ihastuminen ei välttämättä ole rakkautta, joka syvenee ja kypsyy ajan myötä ja tulee sitä suuremmaksi mysteeriksi mitä enemmän sitä pohtii. Ihanne kai olisi, jos oppisimme toisiltamme koko ajan muistaen, että huonotkin kokemukset voivat olla opiksi ja hyödyksi. Alkuaikoina, kun ihastuminen on voimakkaimmillaan ja ollaan yötä päivää toisissa kiinni, kaikki toisen tekemiset ja sanomiset ovat suurenmoista ja ihanaa, naidaan vähän väliä ja ”se jokin kipinä” on ilmiliekeissä.

Suhde kuitenkin muuttuu päivä päivältä, sitä alkuaikojen huumaa on turha haikailla, se oli silloin, nyt on nyt. Kipinä ei voi pysyä enää samanlaisena, se voi olla täysin erilainen, niinkin erilainen ettemme oikein sitä älyäkään ennen kuin on liian myöhäistä, vai onko koskaan liian myöhäistä? Jos kumppani ei enää ”sytytä” niinkuin ennen, niin ehkä kannattaa miettiä olemmeko itsekään enää samanlaisia kuin ennen. Maailma muuttuu, me siinä mukana. Jos kumppani ”ei enää sytytä” tai ”se kipinä” tuntuu puuttuvan, kannattaa ehkä miettiä mitä puolisolta odottaa, listata paperille ihannepuolison ominaisuudet, miettiä ovatko vaatimukset realistiset ja miettiä kykenisikö itse elämään sellaisen puolison kanssa. Mielestäni mennään vikaan, jos kumppanilta odotetaan jotain, tietynlaista huomaavaisuutta, kohteliaisuutta, houkuttelevuutta, tms., ei anneta toisen olla oma itsensä, yritetään puskea toista johonkin itseä miellyttävään rooliin. Me emme ole robotteja, olemme ihmisiä.

Kannattaako sanoistani ottaa opikseen? En tiedä, mutta sen luulen tietäväni, että kaikki painettu teksti kannattaa kyseenalaistaa, pohtia eri kantilta. Mistä sen tietää ovatko nämä sataprosenttisesti minun omia ajatuksiani vai missä määrin ystävieni, kollegoideni ja puolisoni kanssa käydyt keskustelut ja heidän ajatuksensa ovat vaikuttaneet niihin? Kaikki vaikuttaa kaikkeen.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *