Se on taas sitä aikaa vuodesta, että apurahojen saajat saavat onnitteluja ja ilman jääneet ovat nyreissään. Välitalon Vega valittiin vuoden taiteilijaksi 2014. Onnea Vegalle. Anottiin molemmat samaa apurahaa vuosi sitten, muttei saatu kumpikaan. Nyt jätin anomatta kun ajattelin, etten kuitenkaan saa. Vega anoi. Hyvä homma, saipahan se hakija, joka sitä enemmän halusi ja tarvitsi.

En oikein muistakaan milloin olisin viimeksi saanut apurahan. Taisi olla vielä markan aikaan kun sain yliopistolta vähän avustusta kun olin kirjoittanut vapaa säestys –oppikirjan. Taiteilija-apurahan olen kai viimeksi saanut 90-luvulla, se oli muistaakseni puolivuotinen lääniltä. Sen jälkeen en muista saaneeni keneltäkään.

Minusta koko apurahasysteemistä voisi luopua ja alkaa maksamaan taiteilijoille kuukausipalkkaa. Taiteilijan on tehtävä taidettaan, jotta elämä pysyisi mielekkäänä, se on sellainen sisäinen pakko, kyllä siitä pitäisi palkkaa maksaa.

Milläkö rahoilla? No helvetti, aina siihen keinot keksitään. Ei sitä nyt vielä tässä vaiheessa kannata pohtia, kun ei ole vielä taiteilijapalkkapäätöksiäkään tehty.

Miten niin muka tehtävä taidetta, että elämä pysyisi mielekkäänä? Eikö se elämä muka ole tarpeeksi mielekästä jos käydään päivät töissä ja illat katsotaan televisiota? Ei se kaikille ole, meitä on niin moneen junaan. Toisille riittää television katselu, toisten on pakko pelata lätkää päivät päästään (ja uhrata siihen kaikki aika), toisten on taas pakko tehdä taidetta. Se on sisäinen pakko, eikä mikään sairaus. Hyvin yksinkertainen juttu, ei siinä pitäisi mitään ihmettelemistä olla.

Huomasin facebookissa, että asiasta on tehty aloitekin: https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/44

Hyvä homma.

No niin, nyt tuli tuokin ongelma ratkaistua. Pitää mennä katsomaan kuivumassa olevaa uutta maalausta ja lämmittämään ruokaa. Missähän minä söisin kun taulu kuivuu keittiön pöydällä? Sitä ei voi oikein liikutella kun siinä on niin paljon nestettä kankaan pinnalla. No, enköhän minä jotain keksi.