Iltapäivä työpaikkapalaverissa. Tunsin oloni ulkopuoliseksi. Pyöräillessäni kotiin olin nälkäinen ja ärtynyt. Valmistin pika-aterian ja alkaessani syödä tunsin itseni hyvin surulliseksi, ulkopuolisen surulliseksi, turhaksi. Vaikka tiedän osaavani työn johon minut palkattu, tunsin itseni silti turhanpäiväiseksi joukon jatkeeksi. Ruoan jälkeen oloni hieman parani.
Olen usein pohtinut työn merkitystä. Oscar Wilde on sanonut sattuvasti, että työ on niitä varten joilla ei ole parempaa tekemistä. Se on minusta syvällisemmin sanottu kuin äkikseltään luulisi. Siinä ei ole mitään halveeraavaa niitä kohtaan, jotka joutuvat raatamaan työssä josta eivät pidä, koska mielestäni ei ole millään lailla halveeraavaa todeta että heillä ei ole muutakaan. Se on totuus. On onni saada tehdä kutsumustyötä.
Wikipedia sanoo hakusanalla ”työ” seuraavaa:
”Työllä tarkoitetaan jonkin tehtävän suorittamiseen tähtäävää pitkäjänteistä, aktiivista ja tavoitteellista toimintaa, joka liittyy tyypillisesti toimeentulon hankkimiseen (ansiotyö) tai yksilön omien taikka hänen lähipiirinsä aineellisten tarpeiden tyydyttämiseen (kotityö). Muunlaista työtä kutsutaan vapaaehtoistyöksi. On ollut tapana puhua ruumiillisesta ja henkisestä työstä, mutta tämä jako on harhaanjohtava, koska kaikessa ihmisen työssä ovat olennaisina edellytyksinä älykkyys sekä kokemuksen opettamat seikat ja siihen liittyvä harjaantuneisuus.”
Mielenkiintoista. Tuossa määritelmässä ei mainita sanaa ”onnellisuus” kertaakaan, miksikähän?
Sama artikkeli sanoo työn psykologiasta ja sosiologiasta seuraavaa:
”Työssä vaikuttavat moninaiset psyykkiset tekijät, joista vain osa on tietoisia. Työn rasittavuuteen vaikuttavat ruumiillinen ja henkinen ponnistus, kyllästyminen (varsinkin samanlaisina toistuvissa suorituksissa), liiallinen pitkäjänteisyys (esim. tavoitteen ollessa ehkä vasta vuosien päässä) sekä vieraantuminen (varsinkin työn välittömän tuloksen eli työsuorituksen ollessa liian kaukana työn motiiveista, esim. ansaitun palkan avulla hankittavista esineistä tai palveluksista). Parhaiten henkilö viihtyy työssä, jonka antama tulos ei jää suhteettoman paljon alle vaatimusten ja joka ei ole liian helppoa eikä liian vaikeaa sekä toisaalta tyydyttää sekä yksilön psyykkisiä toimintavirikkeitä että sosiaalisen ympäristön asettamia vaatimuksia. Työn saattaminen yksilöä joka suhteessa tyydyttäväksi on vaikeata nykyaikaisessa yhteiskunnassa, jossa koneellistuminen ja työnjako ovat pitkälle kehittyneitä.Daniel Pink on tutkinut uuden sukupolven motivaatioon vaikuttavia tekijöitä ja nostaa esille kolme merkittävää asiaa: Työn täytyy olla merkityksellistä (purpose), Työssä pitää voida kehittyä (mastery) ja työntekijän pitää saada päättää siitä miten työ tehdään (autonomy).”
Mielenkiintoista. Edelleenkään ei mainita sanaa ”onnellisuus” kertaakaan, miksikähän?