Näin tv:stä miesten parisprintti-hiihdon (kirjoitetaankohan se noin?) loppurutistuksen. Olin varma, että Suomen hiihto diskataan juryn toimesta. Minun silmissäni Sami Jauhojärvi kaatoi kiilaamisellaan Saksan hiihtäjän ja horjutti venäläistä. Jauhojärvi kaatoi toisen ja horjutti toista ja pääsi johtoon selostajien huutaessa suu vaahdossa, että tulee kultaa. Vaahdot pursusivat tv:n kaiuttimista olohuoneen lattialle asti, oli siinä luutuamista.

Saksalaishiihtäjä oli kuulemma ollut vihainen – en ihmettele yhtään, niin olisin minäkin ollut hänen sijassaan: http://www.iltasanomat.fi/maastohiihto/art-1288656310342.html

Ajattelin, että ei kai tuo voi olla totta, kaikki keinotko ovat sallittuja? Ajattelin, että Jauhojärven olisi pitänyt pysähtyä ja auttaa saksalainen kohteliaasti ylös omille jaloilleen, pyytää anteeksi ja jatkaa sitten matkaa. Samalla hän olisi voinut pyytää anteeksi myös venäläiseltä (mikäli tämä olisi ollut vielä paikalla).

Tämä oli ensimmäinen kerta minun elämäni aikana kun en ollut iloinen suomalaisen urheilijan voittamasta mitalista, tämä oli ensimmäinen kerta minun elämäni aikana kun olin häpeissäni suomalaisen urheilijan voittamasta mitalista, tämä oli ensimmäinen kerta minun elämäni aikana kun suomalaisen urheilijan voittama mitali ei tuntunut hyvältä, oikealta voitolta, reilulta peliltä.