Nyt on 2017 ja loman viimeinen viikko menossa.
En ole saanut mitään aikaan, taiteellista työtä tarkoitan, jos ei joululaulu- ja iskelmäsovituksia kitarakvartetille tarkoiteta, vaikka onhan se sentään jotain sekin.
Tulee jotenkin huono omatunto kun ei ole saanut mitään aikaan, vertailee tätä lomaa aikaisempiin, jolloin sitä on tullut maalattua/sävellettyä/kirjoiteltua/näyteltyä. Totta tämä aikaansaamattomuus on tavallaan kehon ja mielen lepoa, jonka oli tarkoituskin tulla tähän aikaan. Nyt tällä tavoin, mitäpä tuota valittelemaan. Ei sitä kannata väkisinkään yrittää mitään luoda (muuta kuin lunta), jos ei ole inspiraatiota. Väkisin ei saa paskaakaan väännettyä, kyllä se senkin on annettava itsestään tulla, kaikessa rauhassa.

No niin, nyt tuli tuokin asia käsiteltyä. Mitähän sitten?

Iltaisin sängyssä olen aina lukenut yhden luvun Wayne Dyerin kirjaa Pyrkimyksen voima, joka liippaa melko läheltä meikäläisen elämänkatsomusta, ainakin tähänastiset sivut. Terävä sälli (siis se Dyer), ja on onneksi kirjoittanut kirjaansa riittävän lyhyitä pätkiä aina yhden otsikon alle niin se on sopiva annos ennen yöunia. Minusta on tullut aika laiska kirjojen lukija. Ennen luin ahkerasti ja tein ahkerasti kaikkea muutakin. Nyt olen vähän, tai ehkä on niin vähänkään laiskistunut monilla aloilla, fyysisesti ja henkisesti.

Vähän tuntuu nyt tulevan itsesäälikuorrutteista tekstiä. Pitäisiköhän lopettaa? Niin taidan tehdä. Heippa.

Löysin netistä useita nimiä Jumalalle. Yhteen tietolähteeseen (joita oli monenlaisia) oli koottu seuraavat: ”Jumala”, ”Herra”, ”Herra Jumala”, ”Luoja”, ”Kaikkivaltias”, ”Isä”, ”El”, ”Elohim”, ”El Shaddai”, ”Adonai”,, ”YHWH”, ”OLEN MITÄ OLEN”, ”MINÄ OLEN”, ”Jahve”, ”Jehova”, ”Yah”, ”Allah”.

Monenlaisia nimiä siis löytyy ja varmasti löytyisi lisääkin jos oikein alkaisi penkomaan, mutta se nyt ei taida olla tässä yhteydessä oikein järkevää.
Eräässä kirjassa puhutaan kaikkialla vallitsevasta luovasta voimasta, energiasta. Vasta luin jonkun puhuvan pelkästä energiasta, mikä lienee hyvin käytännöllinen nimi omassa lyhykäisyydessään.
Wayne Dyer nimittää kirjassaan ”Pyrkimyksen voima” (OTAVA, ISBN 951-1-20799-7), tuota kaikkialla vallitsevaa luovaa voimaa pyrkimyksen voimaksi, mikä on ihan ok nimitys sekin.

Yhtenä keinona Pyrkimyksen voiman ominaisuuksien soveltamiseksi jokapäiväiseen elämään Dyer kehottaa torjumaan epäilykset:

”Torju epäilykset. Epäilyjen hälvetessä yltäkylläisyys ottaa vallan ja silloin kaikki on mahdollista. Meillä kaikilla on taipumus muovata ajatuksillamme maailmasta tietynlainen. Jos epäilet kykyäsi luoda haluamasi kaltainen elämä, silloin torjut pyrkimyksen voiman. Vaikka mistään ei voisi päätellä, että toiveesi ovat toteutumassa, älä sittenkään epäile. Muista, että se tukihihna riippuu kyllä yläpuolellasi odottaen, että tartut siihen ja antaudut pyrkimyksen voiman vietäväksi.

Shakespeare on sanonut: ”Epäilymme ovat pettureita. Niiden takia menetämme usein sen hyvän, minkä voisimme saada, koska emme uskalla yrittää.” Ja Ramana Maharshi: ”Epäilyt heräävät, jos emme osaa antautua.”

Voit kyllä epäillä toisten puheita tai omia aistihavaintojasi, mutta torju epäilykset, jotka koskevat universaalia pyrkimyksen voimaa. Tiedä, että se on luonut sinut ja tuonut sinut tänne! Älä epäile, että olet peräisin voimakentästä, joka on sinun ulottuvillasi.”

Tällaista tekstiä Wayne Dyer kirjoittaa.

Yhdessä elokuvassa toinen kaveri toppuuteli toista, joka halusi elää vanhaksi. Toppuuttelija luetteli pitkän listan mielestään ikäviä asioita, joita vanheneminen tuo mukanaan ja lopuksi hän sanoi että seksi muuttuu vastenmieliseksi. Hauskasti sanottu, minähän repesin täysin.

Niinhän se on, että halut vähenevät vuosien myötä mutta vastenmielisyydestä en tiedä. Tietenkin jos toista osapuolta ei haluta ja hän makaa puolison kanssa kuvitellusta velvollisuuden tunnosta, niin silloinhan se saattaa olla vastenmielistä.

Mielenkiintoinen asia koko seksuaalisuus. Se tuntuu hallitsevan ihmisten ja kaikkien elollisten olentojen elonkulkua aika vahvasti alusta loppuun. Ihmisten, yleensä vastakkaisten sukupuolten, kohdatessa ilmassa on aina seksuaalista jännitettä, jollei tietoista niin tiedostamatonta ainakin. Elisabeth Haich on kirjoittanut kirjan Seksuaalivoima ja jooga. Siinä hän kutsui seksuaalivoimaksi kaiken kattavaa energiaa, jota monella nimellä kutsutaan, kaikenkattavaksi luovaksi luomaksi, värähtelyksi, luovaksi voimaksi jne jne.

Wayne Dyer kirjoitti jossain jotenkin niin niin että voit saavuttaa kaikki tavoitteesi olemalla sopusoinnussa kaiken kattavan luovan voiman kanssa. Toki omat tavoitteet ja pyrkimykset eivät saa/voi tuottaa haittaa kenellekään tai millekään, koska silloinhan ne eivät ole sopusoinnussa kaiken kattavan luovan voiman kanssa vaan pikemminkin ristiriidassa. Kuulostaa järkevältä.
Tuntuisi kai se erikoiselta jos olisimme jonkinlaisia yksittäisiä olentoja vailla minkäänlaista yhteyttä ympäröivään maailmankaikkeuteen. En jaksa uskoa että olisimme yksittäisiä erillisiä olentoja, joiden elämän tarkoitus olisi kerätä ilmaisia muoviämpäreitä. Uskon että olemme yhteydessä toisiin ihmisiin, eläimiin, luontoon, koko maailmankaikkeuteen, samaa värähtelyä koko porukka. Minusta hyvä vertaus on ilmapallo, ts. ihminen on kuin ilmapallon sisälle tungettu ilma. Pallon puhjetessa ja ilman purkautuessa ulos, se vasta tajuaa kuuluvansa suurempaan kokonaisuuteen, koko maailmankaikkeuteen.

Semmosia tuli mieleen.

Aamulenkillä Joiku -koirani kanssa kävelimme puiston halki ja katsellessani nousevaa päivää, puiston kauneutta ja nauttiessani lähes tuulettomasta pikku pakkasesta minun tuli tavattoman hyvä olo. Ajattelin, että yhtä hyvä olo se pitäisi olla räntäsateella ja tuulisella ilmallakin, kaikki taitaa olla omasta asenteesta kiinni. Minulle tuli niin hyvä olla että meinasi tulla itku. Siinä sitten käveltiin, Joiku ja minä, ja minä tuhersin orastavaa itkua. Ajattelin, että tämä se taitaa olla sitä onnellisuutta.

Edellisessä elämässä kävin jollain messuilla, vai olikohan se tietomaassa? No, joka tauksessa siellä pantiin käsi valokopiokoneeseen ja sieltä tuli vaikka mitä analyysiä ja taisi olla maininta että onnenpäivä tiistai.

No, nyt on tiistai. Tuli ainakin e-lasku sähkölaitokselta, 0,00€. Ei kuulemma tarvitse maksaa kun on joko hyvityslasku tai sen loppusumma on 0. Tuli mieleen, että eivätköhän ne osaa päättää kumpi se on.

Kohta sen s-postin lukemisen jälkeen tuli oppilas sanomaan etteivät voi tulla tunnille kun niillä on joku pakollinen luento.

Iltapäivällä sitten rouva lähti Joiku-koiraamme kävelyttämään, vaikka minä olen yleensä sen tehnyt. Suuria yllätyksiä päivä täynnä 🙂

Illalla olisi Jouko Tötterströmin retrospektiivinen sävellyskonsertti ja samalla hän täyttää 60 vuotta. Niin se aika rientää. Vastahan me itse kukin oltiin nuoria, tai ainakin minä.

Kohta alkaa joulukuu ja olisi yhteisnäyttelymme.

Aika vähän töitä kuraattorimme Katja Kettu oli itse kultakin valinnut, mielenkiintoista nähdä miten ne suurehkoon galleriaan asettuvat. 

Tämä aamu alkoi hyvin. Poikkeuksellisen aikainen töihin tulo. Sitä ennen kotona pimeässä puistossa iso musta koira hyökkäsi minun koirani kimppuun. En uskaltanut ottaa hanskoja kädestä ja vapauttaa koiraani hihnasta, jotta se olisi voinut paremmin paeta/tapella. Mustan koiran hihna oli kuulemma katkennut. Onneksi kuitenkin se totteli lopulta omistajansa komentoja ja omistaja nappasi sen pannasta haltuunsa. Epämiellyttävä tunne kun pimeydestä hyökkää musta vihainen koira, aluksi kuuluu vain ääni ja viime hetkessä näkee suuren hyökkäävän koiran. Kaikki tapahtuu todella nopeasti.  

Aamiaisen ääressä ihmettelin kun Kalevassa ei ollut uutista USA:n uudesta presidentistä, eikä sitä mainittu radiossakaan. Nyt töihin tultua ei oppilas tullutkaan ja jäi aikaa mennä YLE:n sivuille. Siellä lukee että Trump on johdossa! Ja että todennäköisesti voittaa! Apua!

En pitänyt Clintonia mitenkään hyvänä ehdokkaana, mutta Trumpia ehdottomasti sopimattomana presidentin virkaan. YLE:n sivujen mukaan voitto näyttää jo aika varmalta. Huh huh. USA:ssa Trump, Venäjällä Putin, Kiinassa Xi Jinping, Pohjoi-Koreassa  Pak Pong-ju, kyllä hommat nyt luistaa! Kiinan ja Pohjois-Korean päämiesten nimistä en ole ihan varma, mutta kyllä minä vähän googlettelin.

Nyt on kello työpöytäni tietokoneen mukaan 9:10. En tiedä onko Trump jo käytännössä USA:n presidentti. Toivon että ei olisi. Olen huolissani, oikeasti.

XXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXX

Kello on nyt 10:05 ja Trumpin voitto on varmistunut.

Yllättäen vapaapäivä opetuksesta, sellaisia ei ole sattunut aikoihin. Tuntuu jotenkin viikonlopulta, vähän niin kuin lauantailta. Tänään olisi kyllä vaikka mitä tehtävää, mutta mitään ei ole saa oikein aloitettua, ei oikein huvittaisi. Olisi mukava vaan ottaa rennosti. Voisi vaikka kokeilla värien levittelemistä taulupohjalle, mitä jotkut maalaamiseksi kutsuvat, mutta sekin vaatii aloittamista ja kolmeksi pitää mennä Kempeleeseen kun äiti haluaa mennä jotain asuntoa katsomaan. Olisi ensimmäisenä jossakin asuntojonossa, olisi kolmio tarjolla. Äiti on 85v.
Kahdelta pitäisi jo sitten keskeyttää värikokeilut ja käyttää Joikua kävelyllä että ennättäisi kolmeksi Kempeleeseen ja se tieto tuntuu estävän aloittamasta.

Lupasin myös vähän siivoilla pöydän pintoja näin päiväsaikaan kun viikonlopuksi on tulossa vieraita, rouvan veli perheineen tulee yöpymään meille. Eilen vielä ajatus pöydän pintojen siivoamisesta tuntui oikein simppeliltä jutulta, mutta nyt kun se olisi tarkoitus aloittaa niin ei viitsisi millään.

Taidan olla tullut laiskaksi. Nuorempana olin ahkerampi, tai ehkä parempi sana on touhukkaampi. Se aloittaminen on se pahin ongelma, se vaikein asia, ei niinkään se itse tekeminen.

Niin kai se on kaikissa asioissa, se aloittaminen vaikeinta. Laihduttamisen aloittaminen, kuntoilun aloittaminen ja niin edelleen, ei niinkään syömisen aloittaminen nälkäisenä, ynnä muiden tarpeiden tyydyttämisen aloittaminen silloin kun siihen on tarve.

Olen joskus kuullut että joillakin on sellainen siivoushimo. Minulla ei ole. Piste.Taidan olla pikemminkin sellainen nautinnon haluinen ihminen.

Sellaista se on, kaikki ovat erilaisia. Onneksi.

Aamulla luin Kalevan ja siellä oli uutisosastolla tällainen kolumni. En ole moista ennen sanomalehdessä nähnyt. Tärkeä aihe, vaikka siitä usein hissun kissun ollaan tai tirskumalla vitsaillaan.

Ongelmat puolisoiden välisissä suhteissa heijastuvat kai suoraan sänkyosastolle, koska en osaa kuvitella eripuraista ja toisiaan inhoavaa, mutta silti toisiaan fyysisesti himoavaa ja kiihkeästi lempivää pariskuntaa. Tarpeeksi kauan venynyt pihtaaminen tai väkisin makaaminen saattaa kai johtaa vakaviinkin mielen järkkymisiin ja/tai jopa väkivaltaisiin tekoihin, uskoisin. Vastaavalla tavallahan suuremmatkin riidat, jopa uskonsodat puhkeavat, kun toinen kansa ei usko oikeanlaiseen Luojaan, niin pannaan se perkele uskomaan vaikka väkisin.

Mistä ratkaisu? Siinäpä kysymys. Tuskinpa ratkaisu ainakaan henkisellä tai fyysisellä väkivallalla löytyy. Ehkä ystävällinen, ymmärtäväinen ja luottamuksellinen kanssakäyminen onnistuisi luomaan sellaista empatian ilmapiiriä, jolloin riidat ja mielenpahoitukset jäisivät kokematta? Samahan toimii lasten kasvatuksessakin, pelottelulla, uhkailulla ja piiskalla ei rakkauden ilmapiiriä luoda.

Väkivaltaisesti se on kristinuskokin aikanaan levittäytynyt. Ehkäpä nyt on sen lama-aika. 

Tänään kävin verotoimistossa. Sinne aina jotenkin jännittää mennä.

Täytin perintöveron oikaisuvaatimuslomakkeen, joka oli muistaakseni lomake nro 9, laitoin mukaan kaikki tarvittavat liitedokumentit, sulloin paperit käytettyyn kirjekuoreen jonka teippasin kiinni maalarinteipillä ja hyppäsin pyörän selkään, nokka kohti verotoimistoa. Siellä otin henkilöverotusvuorolapun ja istuin odottamaan. Odotin ja odotin. Aina kun yksi ihminen pääsi virkailijakoppiin niin hän viipyi noin 15-20 minuuttia, tai ainakin se siltä tuntui.

Lopulta huomasin kynän yhdellä pöydällä. Menin sinne, kirjoitin kuoreen että Perintöveron oikaisuvaatimus ja lisäsin oman nimeni ja henkilötunnukseni. Sitten lompsin infotiskille, selitin mitä kuoressa on ja kysyin voiko sen jättää sinne. Virkailija sanoi että siellä on kaikki tarvittava ja otti kuoren vastaan. Kiitin ja lähtiessäni annoin oman vuoronumerolappuni iäkkäälle miehelle jolla oli suurempi numero. Nauratti kun olin jo ovella poistumassa, niin takaa kuului taikasana ”kiitos”. Ilmeisesti rouva oli patistanut kiittämään.

Pyöräilin kotiin. Rahat niin vähissä että en halunnut mennä syömään mihinkään. Muistin että kotona on perunoita ja jotain pitkiä nakkeja. Tein niitä ja niiden valmistuttua tuli rouva jo töistä. Jaettiin ruoat. Makkara olikin sellaista älyttömän tulista chilimakkaraa, tosi epämiellyttävää. Yritin haarukalla tonkia niitä chilejä sieltä makkaran sisältä pois mutta nälkä jäi.

Lähdettiin mummolaan ja päätettiin käydä kahvilla matkalla. Kahvilassa oli asiakkaita ja meidän lähellä istui eräs rouva jolla oli kova ääni, pieni vauva ja leikki-ikäinen poika. Kirjoitin asiat tuossa järjestyksessä, koska rouvalla oli todella kova ääni hänen komentaessaan poikaa, joka yritti kerätä huomiota äidiltään ja leikki kuten hänen ikäiset yleensä leikkivät. Pojasta ei niinkään ollut häiriötä mutta äidistä kyllä oli. Tuli niin surullinen olo pojan puolesta kun äiti häntä koko ajan komensi ja uhkaili. Tuntuu surulliselta kun itse ei voinut tehdä mitään, tai ehkä on parempi sanoa että kun itse ei tehnyt mitään. Olisihan sitä edes voinut yrittää sanoa rouvalle että ei tässä mitään hätää ole, kaikki on hyvin. Vaan kun ei saanut tehdyksi edes sen vertaa. Toisten asioihin on vaikea mennä puuttumaan.

Tarkoitus oli myös varata aika hammaslääkäriin mutta unohtui. Kaikenlaista normaalista poikkeavaa sattui tänään 🙂 .

Mulla on purentakiskot. Niitä on tarkoitus pitää öisin ja olen pitänytkin, siis suussani, en piirongin laatikossa. Niiden käyttötarkoitus on sellainen etten pure torahampaitani (niitä korkeita alaleuassa) matalaksi, kuten olen jo kerran tehnyt. Silloin mulle tehtiin jostain aineesta uudet torahampaat. Ne on vissiin tärkeät.

No, nyt mulle piti laittaa yhteen hampaaseen juuripaikka ja sehän laitettiin. Kävin lääkärin luona monta kertaa ja hyvin meni joka kerta kun puudutettiin, enkä tuntenut kipua, että ei sen puoleen. Purentakiskojakin sovitettiin ja uutta paikkaa hiottiin. Kaiken piti olla kunnossa. Vaan eipä ollutkaan. Lääkäri sanoi että jos tulee ongelmia niin varaa päivystysaika ja tule uudestaan. Eihän se kisko sopinut kunnolla suuhun ja ei muuta kuin päivystykseen. Taas hiottiin ja mentiin kotiin. Nyt olen pitänyt kiskoa 2 yötä suussani ja pysyyhän se siellä jos ja kun kun puren koko ajan hampaitani yöllä yhteen, mutta jos sanon sanankin tai haukottelen niin ne tippuu suusta. Ne on niin kuin eri pari kengät, vasen kenkä sopiva ja oikea liian pieni tai eri pari jalat, oikea jalka numeron verran suurempi. Nyt mulla on taas päivystysaika, tosin vasta 24.10, siihen asti pitäis pärjätä. Saapa nähdä mitä lekuri tuumaa kun taas tulen, varmasti ilahtuu kovasti. Viime kerrasta ei aikonut laskuttaa, saapa nähdä miten nyt käy.

Oppilaat sairaana, aikaa kirjoittaa. Piti tuokin mainita jos joku ihmettelee 😉

Jospa tekis vähän oppilaille harjoitustehtäviä, niin tuntuis hyödylliseltä.