Perjantaina oli konsertti. Yllätyin kuinka jännitin. Aloittaessani soiton huomasin vasemman käden sormieni tärisevän. Tuumin kuitenkin että se johtui jännityksestä eikä Parkinsonin taudista. Uskon vuorenvarmasti olleeni oikeassa.

Koossa oli hyvä kvartetti ja esitys oli riittävän hyvä ainakin yleisön reaktioista päätellen, saimme hyvän vastaanoton. Kalevassa ei ollut minkäänlaista kritiikkiä. Koska tänään lehdessä oli kritiikki 8.10 konsertista niin tuskinpa huomenna enää lehteen tulee 7.10 konsertin kritiikkiä, varsinkin kun eilen tai toissapäivänä oli Petrin konsertin kritiikki, jonka ohjelmasta osan hän soitti myös 7.10 konsertissa, jossa meidän kvartettimmekin oli. Olipa sekavasti selostettu 🙂
Olisihan se kiva jos aina joku rivi lehdessä olisi, varsinkin kun noita konsertteja varten niin kovasti treenataankin.

Käytiin eilen uudella mökillä, rva oli mennyt sinne jo aiemmin polkupyörällä, minun sähkösellaisella, ja jäi vielä sinne meidän tultua kotiin. Mukanani oli molemmat lapsemme, äitini ja koira. Koira jäi sinne rouvan seuraksi, viihtyy paremmin siellä kuin kaupungissa.

Keskustelin siellä tyttäreni kanssa työnteosta. Hän tuntui olevan sitä mieltä että ihmisen pitää tehdä sitä mistä on kiinnostunut ja mitä haluaa tehdä. Sitähän minäkin olen koko ikäni toitottanut, mutta kun tyttö kysyi minulta jatkaisinko opettamista jos voittaisin lotossa, niin jäinpä hiljaiseksi. Se oli vaikea kysymys. Nytkin istun luokassani ja seuraava, tämän päivän viimeinen oppilas tulee tarkalleen 81 minuutin kuluttua. Nyt on poikkeuksellinen päivä kun on tällaisia pitkiä rakoja. En tiedä opettaisinko silloin, eli jos voittaisin lotossa, vai keskittyisinkö maalaamiseen/veistämiseen/säveltämiseen/soittamiseen.  En todellakaan tiedä. Turha jossitella. Voihan olla etten tekisi mitään vaan lösöttäisin sohvalla, söisin suklaata ja keskittyisin netflixin elokuvatarjontaan tai roikkuisin räkä poskella lähiöbaarissa. Mistä sen voi tietää? Olenhan minä sitäkin ajatellut että ottaisin suuresta summasta itselleni riittävän elintason loppuelämäkseni ja lahjoittaisin loput miljoonat hyväntekeväisyyteen, se voisi olla ehkä viisain ratkaisu.

Toivottavasti tyttäreni löytää sellaisen työn, josta hän pitää ja joka on henkisesti riittävän antoisaa. Minusta on kunnioitettavaa että hän niin ajattelee. Isänä olen tietysti huolissani että kuinkahan se onnistuu.

Perjantaina olisi konsertti, klo 19:00.

http://lokakuu.fi/ohjelma/

uml-2016-frozen-moon-07102016-kasiohjelma-2-0

Pikkuisen jännittää – niin kuin aina ennen esiintymstä. Se on ihan tervettä jännitystä, laittaa yrittämään parastaan.

”Poliisi tutkii tapon yrityksenä Orimattilassa Nelostiellä sattunutta tilannetta, jossa 23-vuotias, autossa matkustajana ollut lahtelaisnainen sai vakavia vammoja. Teosta epäillään autoa kuljettanutta miestä, joka kuoli poliisin luotiin.

Paikalla olleen silminnäkijän mukaan ampumatapauksessa oli kyse siitä, että kolariautoa kuljettanut mies puukotti kyydissään ollutta naista.

Tapahtumat alkoivat, kun auto oli kolaroiduttuaan pysähtynyt keskiviheriölle. Silminnäkijä oli ensin luullut, että mieskuljettaja menee auttamaan naista, joka oli vähän retkahtanut istuimellaan. Silminnäkijän mukaan kuljettaja kuitenkin iski puukolla naista vatsaan ilmeisesti ainakin pari kertaa. Tilanne päättyi siihen, kun poliisi tuli paikalle.

Poliisi kertoi jo eilen, että paikalle tullut poliisi ampui miehen pysäyttääkseen epäillyn vakavan henkeen ja terveyteen kohdistuvan rikoksen. Poliisi tai kihlakunnansyyttäjä ei kuitenkaan ole vahvistanut tietoja tarkemmista yksityiskohdista.

Epäillystä puukotuksesta tai sen yrityksestä ovat kertoneet myös ainakin MTV ja Ilta-Sanomat.”

(Kotimaa 3.10.2016 16:46, STT, Kaleva

Tätä tapahtumaa on jo nimitetty sankariteoksi. Poliisihan ilmeisesti esti miestä tappamasta kyydissä ollutta naista, vaikea sanoa näin tietokoneen näppäimistön äärestä. Oletetaan että mies ei ole reogoinut verbaalisiin rauhoitusyrityksiin eikä käskyhuutoihin vaan jatkanut puukotusaktiviteettiaan. Silloinhan tuntuisi oikeutetulta ampua mies. Olisiko ollut mahdollista ampua sellaiseen paikkaan ihmiskehoa että puukotusvimma olisi talttunut ja mieskin olisi säilynyt hengissä? Sitä on mahdotonta sanoa näin tietokoneen näppäimistön äärestä.

Nyt poliisin tekoa on kutsuttu sankariteoksi, mies kuoli, nainen säilyi hengissä. Oletetaan että poliisi ei olisi tullut paikalle, niin nainen olisi ehkä kuollut ja mies säilynyt hengissä. Molemmissa tapauksissa vainajien lukumäärä sama, eli 1 kpl. Jos poliisi olisi tullut myöhemmin paikalle, löytänyt kuolleen naisen ja pidättänyt miehen, olisi mies joutunut telkien taakse. Olisimme ehkä silloin surkutelleet naisen kohtaloa ja pitäneet miestä hirviönä.

Entä jos nainen olisikin ollut joku kaikkien tuntema henkilö, ilkeistä ilkein rääväsuu, häijyistä häijyin oman edun tavoittelija. Olisimmeko silloin surkutelleet vai olisimmeko sanoneet ”joutikin kuolla, sai ansionsa mukaan”? Olisimmeko kenties tunteneet sympatiaa murhaajaa kohtaan, miettineet että hän ei raukka enää kestänyt enempää sen ilkeän kotkan suunsoittoa? Sitä on mahdotonta sanoa näin tietokoneen näppäimistön äärestä.

Kaikki on suhteellista. Yritän vain sanoa, että jokainen on samanarvoinen. Kun puhumme sankariteosta, asetamme ihmishenget eriarvoiseen asemaan.

En millään lailla kyseenalaista poliisin toimia, hän toimi varmasti parhaan kykynsä ja taitonsa mukaan. Luultavasti tapahtumaa tullaan tutkimaan tarkasti. Hyvä niin.

Minä saan palkkaa kitaransoiton opettamisesta, olen saanut melkein koko elämäni. Olen pitänyt paljon konserttejakin. Viime vuosina on tullut noustua harvemmin lauteille, jotenkin ei ole oikein huvittanut, on tullut paljon seikkailtua tulla kuvataiteen puolella ja teatterissakin.

Nyt olisi taas ollut teatteria tarjolla, mutta en jaksanut/halunnut alkaa taas siihen rulianssiin, se on aika kokonaisvaltaista hommaa. Hakemus yhteen yhteisnäyttelyyn, mikä mua kiinnostaa, on vetämässä, mutta en sillä pahemmin päätäni vaivaa.

Mulle soitettiin ja pyydettiin soittamaan Uuden Musiikin Lokakuu -festivaalien konserttiin, jäseneksi kitarakvartettiin, joka soittaa itse väsäämäni kvarteton neljälle kitaralle. Suostuin ottamaan vielä ykkösstemman. Vasta rauhassa nuotteja selaillessani hoksasin että sehän on aika kimuranttia tekstiä mitä oon joskus kirjoittanut, vaatii treenaamista, helkutti.

Hirvitti kun oikea olkapää oli niin kipeä että sänkyyn oli vaikea mennä ja kyljen kääntäminen teki tiukkaa, puhumattakaan kitaran soittamisesta. Hirvitti myös kun en ole koko kesänä kitaraan koskenut.

Nyt ei enää hirvitä. Olen jumpannut olkapäitä ohjeiden mukaan, jotka sain fysioterapeutiltani muutama vuosi sitten kun molemmat olkapääni meni tosi pahaksi. Hän oli ihmemies joka korjasi minut pikku jumpalla kuntoon, eikä tullut edes hiki. Oli puhe että otan ohjeet aina esiin jos paikat tulee kipeiksi. Nyt ne tuli.

Kitaransoitto tuntui aluksi järkyttävältä, sormet oli kuin nippu en sano mitä, mutta notkeita eivät ainakaan. Olen nyt treenannut muutamana päivänä ja kyllä ne perhana alkavat toimia pikkuhiljaa, kyllä siitä ihan hyvä esitys pitäisi tulla. Kokeillaan kvartetilla treenata ensi kuussa. Konsertti on lokakuussa, se on UML-konsertti Frozen Moon, 7.10 klo 19 Tulindbergin sali, Oulun Musiikkikeskus. Liput 15/10 €. Tuntia ennen ovelta.

Sellanen tapaus. Muuten tuntuu oudolta kun on taas syksyinen ilma, t-paidalla ja shortseilla ei oikein viitsi mennä pihalle, vaikka kävin minä, olikohan se viikko sitten, pelkällä paidalla, ilman housuja, hakemassa autosta yhden kassin. Se oli sellanen pitkä paita että ei olis pelejä ja pumppuja näkynyt vaikka kuinka ois yrittänyt tillottaa. Korkeintaan pyllyvako vähän vilahti kun kassia autosta kurkotin. Semmosta jännitystä minun elämässä on ollut viime aikoina.

Olen muutaman kerran elämässäni soittanut 112-hätänumeroon. Eilen viimeksi.

Lähdin pyöräilemään kaljallemenomielessä. Ajoin ensin Rehulantietä Karjatuvalle päin. Siinä lösötti keskellä asfalttia 4 tosi kännistä ihmistä, 2 täydessä unessa ja 2 veti kaljaa ja kääri sätkiä.Menin Karjatupaan ja sanoin myyjälle että jonkun pitäisi kai soittaa niille apua jostain. Kaveri vaan hymyili, eikä tehnyt mitään muuta kuin möi kaljaa. Seurasin tilannetta ja kun kukaan ei soittanut minnekään, jätin tuoppini puolilleen ja lähdin pois. Hyppäsin pyöräni selkään ja soitin itse. Sain ystävällistä palvelua ja virkailija sanoi ilmoittavansa poliisille kyseltyään ensin tarkat tiedot nukkujien/ryyppääjien sukupuolista ja tarkan osoitteen.

Asia selvisi ja minä hurautin pyörällä keskustaan Roosterin Pubiin, joka vaikuttaa viihtyisältä paikalta. Nuoruuden kaverini Ilkka liittyi seuraani ja vietimme hauskan illan, ehkä vähän turhankin hauskan.

Sitä ennen päivällä käytiin Sointun kanssa seuraamassa Karin järjestämiä korkokenkäkukkamekko- ja rippipukulakerikenkäsuohiihtoja (nimi saattoi mennä väärin) Yli-Kiimingissä, hauskaa oli.

Kävin viime viikolla Limingassa Arvolan Juhon navettanäyttelyssä. Komea näyttely. Siellä pälkähti päähäni että taiteilijoiden maalaukset kuvaavat usein ihmisten kasvoja tai sitten maisemia. Itsekin jos alan maalata jotain niin helposti siihen kankaalle kasvot ilmestyvät, harvemmin takaraivo, niska tai vaikka kantapää. Kai ne kasvot ovat ilmeikkäämmät kuin esimerkiksi polvi. Sukuelimissähän on ilmeikkyyttä mutta niistä tehtyjä maalauksia ei kai suosita ostajien keskuudessa. En tiedä miten galleristitkaan ottaisivat jonkun penismaalarin tauluja seinillensä, tai vaginaveistäjän veistoksia. Vaikeita kysymyksiä jos niitä oikein analysoimaan alkaa ja itselleen ongelman ottaa.

Ei kai tässä tämän kummempia.

Kesäkuu meni jo. Nyt on heinäkuu. Jos oikein pessimistisesti ajattelisi niin ajattelisi että ensi kuussa alkavat työt ja tulee syksy ja pitkä talvi, mutta yritänpä  olla ajattelematta. Ei kannata murehtia sellaisia.

Oltiin juhannuksena Pyhäjärvellä mökillä:

Viime viikolla olin neljänä päivänä peräkkäin OTN:n kesäteatterin järkkärinä Hupisaarilla:

Sitä ennen saatiin myytyä mummon talo ja onnistuin löytämään hänelle sopivan vuokra-asunnon Kempeleestä. Eihän se ihan priimakunnossa ole, mutta syksyllä siihen laitetaan uusi laminaattilattia ja siitä tulee ihan kiva. Tärkeintä on että hän itse tykkää. Toivottavasti naapuritalossa oleva pubi ei kovin aiheuta häiriötä.

Olen itse ollut kovin laiskana taiteilun suhteen. Taidelainaamoon vein kyllä muutaman pikkuveistoksen näytille mutta en ole itse luonut yhtään mitään, enkä käynyt näyttelyissä, iltaisin olen vain katsonut kotona jonkun elokuvan. Pitäisi kai kääriä hihat ja olla ahkerana sen ympärivuotisen veistospuiston suhteen, jotta sen kesällä 2017 saisi jo alkuun, joopa joo. En ole vielä saanut minkäänlaista vastausta niihin ympäristölupa-tiedusteluihini, tuli vain lyhyt viesti, ”keskusteluun”. Mitä hemmettiä se nyt tarkoittaa? En ymmärrä virkamieskieltä. Taidan yrittää selvittää vähän sitä vartiointihommaa ja pyytää tarjouksia. Niin teenkin, heippa.

Jo 9. pvä kesäkuuta. Viikko sitten oli hellettä, nyt ei. Aamulla mittari näytti +4, onneksi sentään plussan puolella. Toisaalta tammikuussa +4 tuntuisi ihmeeltä. Finland Finland Finland.

Aamulla aikainen herätys, oli hammaslääkäri 8:45. Luulin että juurihoidetun hampaan tilapäinen paikka vaihdetaan pysyvämpään, mutta ei. Joku toinen hammas vaati kuulemma kiireellisempää hoitoa ettei romahda. En tiedä tarkoittiko lääkäri hammasta vai paikkaa. Se hammas oli kyllä sellaisessa paikassa että lääkärillä ja assistentilla oli kova homma saada siihen paikka, kun minä en olisi saanut nieleskellä ollenkaan ja nielemisrefleksi tuli vähän väliä, ei siinä auta vaikka lääkäri kuinka sanoo että ei siellä todellisuudessa ole mitään nieleskeltävää. Hän kehotti vaan hengittämään nenän kautta, rentouttamaan olkapäät ja lopuksi vielä kipristelemään varpaitakin koska silloin yläpää rentoutuu. Mutta ei se auttanut, minua alkoi vielä yskittämäänkin. Ja yskäisythän tulivat vaikka kuinka yritti olla yskimättä. Kun hän lopulta sai homman niin valmiiksi että pystyi ottamaan laitteita pois suustani ja sanomaan että nyt voi nieleskellä, niin ei minulla oikein ollut tervetta enää. Malliksi muka nielaisin pari kertaa ja sitten taas mentiin. Onneksi se lopulta valmistui, paitsi että jäi liian korkeaksi. Minä sanoin että se on liian korkea ja lääkäri sanoi että se vain tuntuu sen puudutuksen takia. Onneksi sitä kuitenkin kokeiltiin vielä, ja korkeahan se oli, kyllä minä nämä korkeusasiat tunnen 🙂

Ameriikan käly (rvan sisko, onkohan oikea nimitys?) kävi kylässä kalifornian murteensa kanssa, oli hauska tavata pitkästä aikaa ja kuunnella hauskaa suomen kieltä. Hän lähti eilen lankoni (rvan veli,  onkohan oikea nimitys?) ja hänen perheensä kanssa käymään Lapissa ja ties missä, tulee joskus takaisin tänne, ainakin pyörähtämään enne paluutaan ameriikan ihmemaahan, jossa tuntuu olevan melkoiset presidenttiehdokkaat ja kampanjat.

Olisi aikaa tehdä vaikka mitä. Pitäisiköhän käydä lounaalla?

Toukokuun viimeinen päivä. Ollut oikein hellettä jo kaksi päivää. Mukavaa.

Menen huomenna Joensuuhun hakemaan Taidekeskus Ahjosta näyttelytyöni pois. Paikallista kriitikkoa oli neljän taiteilijan näyttelykokonaisuus ärsyttänyt jostain syystä. Tai sitten jokin muu oli ärsyttänyt, mistäpä sen tietäisi ja väliäkö tuolla. Sain siitä pdf-tiedostosta siedettävän tulostuksen, jonka sitten skannasin ja tallensin jpg:nä, joten tässä se on:

Minä käyn siis huomenna keskiviikkona tyttäreni kanssa Joensuussa, rouvani veli tulee torstaina Kajaanista, rouvani sisko tulee perjantaina Los Angelesista – hänet pitää hakea Luulajasta ja rouvani veljen perhe tulee lauantaina Kajaanista. Vilskettä riittää. Siistin eilen vähän partaani.

Näin vasta jonkun nettilinkin, jossa kerrottiin tuoreesta parinkunnasta, jonka ikäero oli 30 vuotta. Nainen oli alle kahdenkympin ja mies siihen noin 30 vuotta lisää. Olivat oikein rakastuneita, ainakin jutun teon aikoihin. Kertoivat joidenkin ystävien tehneen välirikon heidän suhteensa vuoksi ja kaikkea muuta hässäkkää mitä siitä on seurannut.

Ajattelin, että mikä saa miehen ryhtymään sellaiseen suhteeseen ja mitä nainen puolestaan näkee ja kokee huomattavasti vanhemmassa miehessä. Uskoisin että miehen elämänkokemus, sekä mahdollinen henkinen kypsyys ja viisaus, jos sellaista on päässyt kertymään, saattavat vaikuttaa puoleensa vetäviltä naisessa. Ellen täysin erehdy ja yleistä tyhmästi niin uskoisin että miehen silmissä vaikuttaa paljon nuoren naisen seksuaalisuus, elämänhalu, romantiikka, eivätkä niinkään syvälliset keskustelut maailman poliittisesta tilanteesta. Saatan erehtyäkin ja pahastikin, mistäpäs sen tietäisi?

Ajattelin myös tilannetta kun on menty ajassa kymmenen vuotta eteenpäin: nainen kolmikymppinen ja mies kuusikymppinen. Nainen vielä täysin viriili ja elämänhaluinen, mies saattaa jo painiskella eturauhas- ja potenssiongelmiensa kanssa. Siitä vielä 10 vuotta eteenpäin: nainen 40 ja mies 70. Vaikka kuinka haluaisin, en kykene kuvittelemaan sellaiselle liitolle pidempiaikaista kestävyyttä.

Tämä nyt oli ristiriidassa sen ajatusmallin kanssa, että olisi hyvä ajatella vain ja ainoastaan positiivista kaikista ja kaikesta, nähdä kaikessa hyvää, koska niin positiivisuus vahvistuu, ikään kuin heijastuu takaisin ja ajan myötä moninkertaistuu. Yritänpä nyt unohtaa edelliset, jo kirjoittamani ajatukset ja ajatella positiivisesti. Hmm…

Torstai on toivoa täynnä. Mistähän sekin sanonta tulee? Olin töissä tiistaina ja keskiviikkona. Muuten meni hyvin, mutta eilen oli 7 tunnin opetuspäivä ja ääni rupesi madaltumaan ja käheytymään tunti tunnilta. Ei kestänyt rasitusta. Minua rupesi vähän huolettamaan että lähteeköhän se kokonaan ja sain lääkäriajan työpäivän päätteeksi. Lääkäri tutki ja tutki ja löysi kurkusta ja kai poskistakin jotain kun kirjoitti diagnoosiksi ”Akuutit nenän sivuontelojen tulehdukset”. Tällä päivälle anto sairaslomaa ja kehotti olemaan hissukseen. Menen illallakin teatterin lukuharjoitukseen ja kuuntelen kun joku muu lukee minun roolihahmoni replat. Voi olla hauskaakin. Tällainen jälkitauti tuli siis määrittämättömästä virusperäisestä ylähengitystie infektiosta. Kaikkea sitä saa kokea. Mikäpäs siinä, yhtä kokemusta rikkaampana eteenpäin.

Vielä parikymmentä minuuttia ja sitten olisi aika ottaa antibiootti. Hankala laskea kun on määrätty 3 tablettia päivässä ja ne pitäis ottaa 8 tunnin välein. Pitää joko herätä aikaisin ottamaan eka tai valvoa myöhään ennen kuin viimesen voi ottaa. 10 päivää sellaista meininkiä.

Music Finlandilta tuli pari päivää sitten uuden sävellykseni ”Summer Games” partituurit. Tuolla ne on hyllyssä, olisihan se kiva jos joku joskus senkin soittaisi.

Katselin yhtenä päivänä mitä tauluja sitä veisi Joensuuhun ja niitä löytyikin melkoisesti. Ei tarvitse olla huolissaan, osa tarjokkaista jää ehkä kotiinkin. Värkkäilin tänään jonkinlaista lehdistötiedotetta sinne Pohjois-Karjalaan ja tilasin julisteet, toivottavasti kaikki menee hyvin ja vaikka niin tosi hyvin että joku taulu menisi kaupaksikin. Olisihan se mukava yllätys.