Vein tänään yhden polkupyörän huoltoon, kello oli kai kolmen pinnassa. Radio oli auki vissiin yle ykkösellä. Siellä oli niin mielenkiintoinen keskustelu, että ajoin vielä jäätelökioskille ja vaikka supertiikeri oli kioskilta loppu, niin istuin silti autossa tötterön (kinuski/pähkinä) kanssa keskustelua kuuntelemassa. Siellä puhuttiin nuorista ja aikuisista ja maailman menosta muutenkin. Puhuttiin viisaita. Puhuttiin esmees niin, että kun sanotaan vaikka että ”te ette kykene siihen ja siihen vaikka pitäisi ja ette pysy siinä ja siinä mukana…”, niin me niin väittäjät/haukkujat samalla irrotamme itsemme vastuusta ja edellytämme kypsyyttä ja vastuunkantoa ihmisiltä, jotka ovat vasta kehittymässä kypsiksi, vastuullisiksi ja toisetkin huomioiviksi. Sattuvasti sanottu. Sehän on selvää ihmisten jakamista parempiin ja huonompiin: me kehittyneet ja te kehittymättömät. Kuinka paljon me syyllistymmekään moiseen lastemme kasvatuksessa.

Muistan kuinka mieleni pahoitin lapsena kun minua verrattiin toisten lapsiin, jotka osasivat sitä ja tätä ja minultahan ne asiat eivät tietenkään muka onnistuneet. Minä olen, ja ehkä sinäkin, kyllä itsekin syyllistynyt samaan, omien lasteni vähättelyyn ja heidän osaamisensa epäilyyn, mutta onneksi lapseni ovat olleet sen verran jääräpäisiä, että ovat topakasti sanoneet suoraan päin naamaa, että ”ei kun minä ite”, eivätkä ole antaneet minun riistää heiltä onnistumisen riemua. Kiitos heille siitä. Hyvinhän nuo ovat kaikki tarpeelliset asiat oppineet ja tähän asti selvinneet hengissä, josta olen tavattoman kiitollinen.

Kävin tänään taidekaupassa. Siellä oli kaikkea ihanaa, kaikkea sellaista mitä piti juuri sillä hetkellä saada, sinne saisi omaisuuden upotettua helposti. Onneksi minulla oli muistilappu mukana etten ostanut koko kauppaa tyhjäksi. Nyt ei huvita enää kirjoittaa. Moro.