Ajatuksia

En ole tänne kirjoitellut pitkään aikaan. Olen ajatellut asioita.

Elämä on aika ihmeellinen asia. Kun muistelee vaikka omaa suhtautumistaan maailmaan, omaa elämäntilannettaan ja omia arvojaan parin vuosikymmenen tai vielä pidemmänkin ajan takaa, niin ovathan ne muuttuneet kovastikin ja asioita on tapahtunut valtavasti – asioita, jotka ovat paljolti vaikuttaneet omiin asenteisiin ja elämään muutoinkin. Lähiomaisten kuolemat, uusien elämien synnyt, eläimet, kaikki taiteen muodot, jokapäiväisen elämän pienet yksityiskohdat jne. – niillä kaikilla on valtavat vaikutukset meihin, toivottavasti opettavaiset ja kehittäväiset sellaiset.

Nuorempana sitä toisinaan eli ja toimi aika itsekkäästi omaa etua tavoitellen, vaikka elämääni on kuulunut jaksojakin, jolloin ulkopuolisten toiveiksi ja pyynnöiksi naamioidut vaatimukset ovat säädelleet omia toimintojani. Tällaisissa tapauksissa oma päättäväisyys ja itsekkyys on ollut tervetullutta, koska se on pystynyt katkaisemaan sellaisen toiminnan kierteen. On toisaalta mielenkiintoista pohtia, kuinka paljon nuorempana ja vanhempanakin opitut arvot ja asenteet vaikuttavat meidän elämäämme ja ratkaisuihimme. Luulen että paljonkin. Tuli mieleen jostain, ehkä raamatusta (?), peräisin oleva väittämä että isien (ja äitien) pahat teot kostautuvat kolmanteen ja neljänteen polveen. Olen tämän käsittänyt niin, että niiden vaikutus meidän perimään, sekä käytös- ja ajatustapoihin, heikkenee sukupolvesta toiseen. Siinä mielessä olen iloinen, että edesmennyt isäsi oli perusluonteeltaan kiltti mies. Kyllä hän toki yritti olla jämäkkä kasvattaja, mutta ei häntä ilkeäksi voi sanoa. Parastaan yritti yritti omilla keinoillaan. 

Maailman tilanne on huolestuttava. Elämme kai sellaista oman edun aikakautta. Rahaa ja etuja minulle minulle enemmän ja enemmän, toisista viis, syyttäkööt itseään jos eivät osaa bisnestä. Sellaiselta tämä maailman meno välillä tuntuu. Luin eilen eräästä romaanista kun Afganistanista Yhdysvaltoihin päätynyt lääkäri katseli kotiinsa rakennettua kotiteatteria ja sanoi että tälläkin rahalla olisi rakentanut sairaalan Afganistaniin. Se jotenkin pysäytti minua. Pikku kuukausilahjoitukset hyväntekeväisyysjärjestöille ovat kyllä parempi kuin ei mitään, mutta tulee samanlainen tunne kuin juutalaisia pelastaneelle Schindlerille elokuvan loppukohtauksessa kun hän puhkeaa itkuun että enemmän olisi pitänyt pystyä tekemään. Silloin minäkin itkin.

Kuinka paljon meilläkin on turhaa krääsää? Turhaa tavaraa, kuntoiluvälineitä joilla emme kuntoile, vaatteita joita emme käytä, äänilevyjä joita emme kuuntele, kirjoja joita emme lue, soittimia joilla emme soita, kalliita huonekaluja, tavaroita joiden olemassaolon olemme jo unohtaneet? Mitä kaikkea hyvää silläkin rahalla olisi voinut tehdä?

Entä jos lahjoittaisimme hyväntekeväisyyteen kaiken turhan tavaramme, sen sijaan että yrittäisimme myydä sitä? Kaiken sellaisen tavaran, josta voisi olla hyötyä vähäosaisemmille?  

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *