Avajaiset eilen. Sujuivat oikein mainiosti, oli ohjelmaa, kiitos Alakärpän perheen, oli naposteltava, kiitos Jaanan ja minun, ja oli tuoleja iäkkäämmille avajaisvieraille, kiitos Martti Valkosen. Jaana Kokko-Alakärpän ja minun työt sopivat mainiosti yhteen, niistä tuli oikein miellyttävä kokonaisuus – minun mielestäni. Avajaisista jäi oikein hyvä mieli, eikä kukaan kai pahoittanut omaansa, siis mieltään. Oikein mainio galleria. Paranee entisestään kun valaistusta vähän saadaan lisää ja veistosjalustat saapuvat. On kuulemma varattu jo vuoteen 2015 saakka.
Kävin eilen myös viemässä ”Kiss my aura” -veistokseni Valvegalleriaan 5.12 avattavaa taiteilijaseuran vuosinäyttelyä varten. En vain pääse avajaisiin kun lähdemme huomenna ajamaan etelään päin, koska menen sinne Vedic Art -opettajakursseille. En tiedä tulenko koskaan pitämään yhtään kurssia, koska en ole ennustaja, mutta aika näyttää mitä se tuo tullessaan. Aurinkopaneleihin säästämäni rahat tahtovat mennä aina johonkin muuhun tarkoitukseen kuin aurinkopaneleihin. No, jospa näin on tarkoitus.
Sointu, Topi ja Joiku- ja Luna-koirat jäävät kotivahdeiksi ailla aikaa kun olemme Tainan kanssa Espoossa. Joikun vieraana oleva Luna on energinen, vuoden ikäinen, siperian husky, sillä ei virta meinaa loppua sitten millään, eikä ruokahalu. Eilen tulin kotiin niin se oli maistellut yhtä rukkasta, kahta saapasta, kahta leikkuulautaa ja kahta pannualustaa, eli kaikkea minkä oli alas saanut. Reipas tyttö 🙂
Mielenkiintoista päästä kokemaan mitä kurssi tuo tullessaan.



