Häpeä

Oltiin rouvan kanssa viikko mökillä, puulämmitteisessä mökissä keskellä metsää. Oli mukavaa olla viikko ilman maskia ja hengitellä raikasta ulkoilmaa, pakokaasuista ei tietoakaan. Nyt kun ajokortti on toistaiseksi hyllyllä terveydellisistä syistä, matkanteko mökille on huomattavasti erilaisempaa kuin ennen, nyt mennään bussilla Ylikiiminkiin ja sieltä sitten loppumatka taksilla mökille. Kyllähän se ruhtinaalliselta tuntuu mutta minkäs teet, autoa ei enää ole, eikä toisaalta korttiakaan. Myytiin auto saman tien, kun ostaja löytyi.

Tultiin tänään kotiin, äsken syötiin ja kuunneltiin youtubesta Ilona Rauhalan podcastia, jossa hänellä oli vieraana terapeutti ja terapeuttikouluttaja Marjo Timoria ja he keskustelivat häpeästä, mitä se on, miten se vaikuttaa elämäämme ja miten sen kanssa voi tulla toimeen. Timoria puhui tiukkaa asiaa, esimerkiksi näin: ”sekin on vanha määritelmä että miehet ei puhu. Mä oon joskus sanonu ihan luennoillakin ja useinkin oon sanonut sitä että miehet puhuu paljon enemmän, naiset höpöttää monenlaista, sillon kun mies puhuu, se puhuu asiaa, se puhuu sieltä syvältä, se on vaan siinä kun asettuu kuulemaan”.  Minua kosketti tuo paljon ja ehkä kaikkein eniten kosketti kun Timoria sanoi jotenkin niin että ei lapsi tunne häpeää, se opetetaan hänelle (sanamuodoista on ole ihan varma, etsin sitä kohtaa videolta uudestaan mutta väsyin etsimiseen ja luovutin, linkki on tässä https://www.youtube.com/watch?v=PqmXfEBAoUE. Kannattaa kuunnella, tiukkaa asiaa. Videon lopussa keskustelu tahtoi kuitenkin mennä naureskeluksi ja toisen päälle puhumiseksi, että en jaksanut kuunnella tällä kertaa enempää. Luulen jatkavani toisena päivänä, en luule vaan tiedän.  

Kun kuuntelin häntä ja etenkin noita sanoja, tietyt lapsuuden kokemukset palasivat mieleeni ja oikein kuulin tietyt sanat ja elin tietyt kokemukset uudestaan kyyneleiden valuessa silmistäni. Olen hyvin herkkä ihminen, liikutun herkästi, nauran herkästi, koen asiat voimakkaasti, nyt herkkyys ilmeni liikutuksena. Kaikkia muistojani en ole jakanut edes vaimoni kanssa kaikkien näiden avioliitovuosien jälkeenkään. Ehkä vielä joskus avaudun tarpeeksi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *