Ihminen tarvitsee toisia ihmisiä selviytyäkseen, kukaan ei selviä yksin. Kaikki valtiot tarvitsevat toisiaan, yksikään ei selviä yksin. Ukraina ei selviä yksin, Suomi ei selviä yksin, USA ei selviä yksin, Venäjäkään ei selviä yksin. Me kaikki tarvitsemme toisiamme. Ihminen on luotu toimimaan yhdessä, toisten avulla ja toisia auttaen. Ihmisiä ei ole luotu taistelemaan toisiaan vastaan.
Maailma kehittyy väärään suuntaan, valtiot rakentavat korkeampia muureja rajoilleen, muurien taakse asevoimia vartioimaan ettei kukaan tule yli. Ihmiset tungetaan pienempiin ja pienempiin koppeihin asumaan, eristysselleihin. Elämme kilpailuyhteiskunnassa, emme ole koskaan tyytyväisiä, emme saavuta tavoitteitamme, koska haluamme aina enemmän ja enemmän, tunnemme itsemme epäonnistujiksi.
Ihminen kilpailee koko elämänsä, tulematta koskaan maaliin. Valtiot kilpailevat, kaupungit kilpailevat, rikollisjärjestöt kilpailevat, yksilöt kilpailevat, kukaan ei voita.
Kilpailusokeudessaan ihminen tuhoaa elinympäristöään siitä piittaamatta, menestys kilpailussa on pääasia. Asiantuntijat sanovat meidän olevan muita Pohjoismaita jäljessä. Missä asiassa? Miksi kilpailemme, miksi sodimme? Miksi emme elä sovussa, tee yhteistyötä, kilpailuvietin vuoksi, rahan vuoksi? Tähän on helppo vastata, että teemmehän me yhteistyötä. Niin teemme, pärjätäksemme liiketaloudellisessa kilpailussa.