Maaliskuu. Euroopassa on sota lähellä kotimaatamme. Venäjä hyökkäsi helmkuussa Ukrainaan. Tilanne on järkyttävä, siviilejä ja sotilaita kuolee päivittäin, aivan turhaan. Joka päivä saamme lukea lehdistä sodan kuulumisia ja kuulla uutisista tuoreimmat uutiset. Eri tietolähteet ilmoittavat eri lukemia kuolleille siviileille ja sotilaille. Toisaalta, kukapa heitä kykenisi molemmilta rintamilta joka hetki laskemaan. Täällä kotimaassamme on jokaisella omat mielipiteensä sodan syistä, syyllisistä, syyttömistä, hyvästä ja pahasta – saa ollakin, tärkeintä ettei ryhdytä tappelemaan, raivostunut mieli ei kykene ajattelemaan selkeästi.

Ensi viikolla alkaisi ”Talo täynnä taidetta” -yhteisnäyttely Galleria 5:ssä, jonne minäkin ajattelin pari työtä viedä. Kyseessä on myyntinäyttely, josta halukkaat voivat ostella mieluisiaan töitä itselleen tai kenelle nyt haluavatkaan niitä ostella. Olen ollut aiemminkin mukana vastaavassa näyttelyssä vaatimattomalla 0-linjaisella myyntimenestyksellä. No, eipä noita töitä rahan vuoksi tehdäkään.

Olen monasti miettinyt, että kuinka olisin selviytynyt näinkin pitkälle elämäni vuosissa, ellen olisi tuntenut vetoa eri taiteen aloille, musiikkiin, kuvataiteisiin ja välillä teatteriinkin. En voi kuvitella että olisin kyennyt painamaan menemään missään ns ”normaalissa” työssä ilman jonkinlaisia mielenhäiriöitä ja turvautumatta alkoholiin tai muuhun vastaavaan pakokeinoon. Onnekseni löysin kaikki taiteen muodot elämän sisällökseni ilman murtumista. Elin yhden järkyttävän ihmissuhteen, pääsin siitä pois ja löysin onnen. Poikani ensimmäisestä avioliitosta ei ole enää fyysisessä olomuodossa.

Olen koettanut värkkäillä taidetta kierrätystavarasta. Parhaillaan värkkään jonkinlaista yhdistelmää vanhoista armeijan lumikengistä (riisuttu malli) ja kasettisoittimen + radion osista. Olen onnistunut jo vetämään vasempaan käteeni 2 haavaa terävällä kirurgin veitsellä. Uskomattoman terävä. Nyt tuli virhe: toinen haavoista tuli oikeaan käteeni. Niinpä.