Konsertissa

En ole aikoihin maalannut ja veistänyt mitään. Sävellellyt olen jonkin verran pikku kappaleita. Lauantaina tuli tunne, että piti päästä jonnekin, jonnekin pois kotisohvalta. Varasin netistä elokuvalipun, Markku Pölösen ohjaamaan Oma Maa-elokuvaan, sitä on kehuttu ja sitä tehnyt vähän mieli mennä katsomaan. En mennyt. Jonkin ajan kuluttua peruin varaukseni ja päätin lähteä Patrik Kleemolan kitarakonserttiin, siitäkin huolimatta, että ohjelmassa oli perinteisen kaavan mukaan vanhaa ja uutta.

Kleemola soitti barokkimusiikkina Johann Sebastian Bachia ja Silvius Leopold Weissia,sekä klassismin ajan biisinä Fernando Soria – hyvin tyypillisiä valintoja. Teknisesti hyvin vaikeita teoksia ja Kleemola suoriutui niistä erinomaisesti, mutta niiden aikana muistin taas miksi en ole käynyt kitarakonserteissa pitkään pitkään aikaan. Olen kuullut samojen säveltäjien samat biisit niin tuhottoman monta kertaa aiemminkin. Taitavia säveltäjiä, ei siinä mitään, mutta korvani kaipaisivat jotakin muutakin.

Sitä sainkin täyden hinnan edestä, kun Kleemola soitti Harri Vuoren Chiroptera-sävellyksen jaMikko Heiniön viisi preludia. Ne olivat musiikkia minun makuuni ja Kleemola tulkitsi ne komeasti.

Ajattelin konsertin aikana, että ehkä olisi jo aika muuttaa perinteistä konserttikaavaa: lyhentää konserttia väliajattomaksi, kestoltaan noin 45-50 minuutin mittaiseksi, ja yhdenmukaistaa ohjelmasisältöä. En tiedä muista, mutta ehkä se innostaisi minuakin käymään enemmän konserteissa. En ole kiinnostunut ihastelemaan virtuoosien sorminäppäryyttä vaan kuuntelemaan musiikkia.    

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *