Konsertti

Oltiin konsertissa vaimon kanssa. Voimalassa esiintyi Philippe Thuriot, harmonikka, ja Takapiha-kvartetti (Kasmir Uusitupa, viulu, Atte Kilpeläinen, alttoviulu, Anna Westerlund, sello, Tuija Hakkila, piano) ohjelmanumeronaan Johann Sebastian Bachin (1685–1750) Goldberg-variaatiot BWV 988.
Ennakkojen mukaan muunnelmat olivat saamassa täysin erilaisen esityksen. Erilainen se kyllä oli, verrattuna perinteisiin tulkintoihin. Mukana oli mm. laulua ja rytmistä paukuttelua. Ammattimuusikothan siinä olivat asialla, mutta lopussa tuli tunne, että lopettakaa jo. Bachin sävellyksen musiikillinen jännite rikkoontui eikä säilynyt. Taiteilijoiden kehittelemät tulkintaniksit saivat konsertin tunnelman lässähtämään. Minun mielestäni. Johtunee kuulemistani suurenmoisista rytmimusiikin improvisatorisista esityksistä. Olisin kaivannut Bachiin enemmän rytmisiä elementtejä, jonkun lyömäsoittimen mukaan ja suurenmoista olisi ollut kuulla esimerkiksi improvisaatiota sävellyksen harmonioiden päälle, vapaata irroittelua nuottikuvasta. Kaipasin kaiketi vastaavaa tulkintaa Bachin muunnelmista kuin Miles Davis esittää Joaquin Rodrigon Aranjuez konsertosta suurenmoisella levyllään Sketches of Spain. Joka tapauksessa konsertti oli hyvä ja yleisö näytti nauttivan siitä. Kun kuulin etukäteen, että mukana on harmonikkataiteilija, muistui mieleeni Niko Kumpuvaaran esitykset, mikä loi mieleeni ennakko-odotuksia ja -toiveita.
Eli summa summarum, konsertti oli menestys, sisälsi erinomaista musisointia erinomaisen sävellyksen tiimoilta, mutta koska olin ennakko-odotusteni vanki, koin pienoisen pettymyksen. Siinä mielessä konsertti toimi myös erinomaisena opetuksena siitä, kuinka ennakkoasenteet ja -odotukset ohjaavat mielipiteitämme ja asenteitamme, sekä vaikuttavat päätöksiimme. Konsertti toi mieleeni myös maamme musiikkikoulutusjärjestelmän. Konserttimusiikin solistinen koulutusohjelma keskittyy pääasiassa virtuoosisten taitojen kehittämiseen perinteisen konserttimusiikin ja teknisten harjoitusten avulla ja päättyy solistiseen diplomitutkintoon, jossa pidetään tutkintokonsertti. Opiskelijat oppivat erinomaisen soittotekniikan ja nuotinlukutaidon. Koulutukseen ei sisälly esimerkiksi skaalaimprovisaatiota, kuten jazz-puolella. Jos ja kun soitetaan pääasiassa tonaalista konserttimusiikkia, olisi mainiota, mikäli opiskelijat ja valmistuneet osaisivat improvisoida tonaalisen musiikin sointupohjien päälle, mikä lisäisi heidän musiikillisia valmiuksiaan erilaisissa ammatillisissa tilanteissa ja antaisi valmiuksia yhä useammanlaisiin työtehtäviin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *