Lepoa

Kovasti olen tuntenut väsymystä nyt kun veistospuisto alkaa olla valmis. Aamullakin nukuin pidempään kun aikoihin ja parina päivänä olen vetäissyt päiväunetkin, mikä ei ole oikein minun tapaista.

Tänään puistoon lopulta ilmestyi infotaulu jossa tiedot tekijöistä, veistoksista ja niiden paikoista. Kyltin piti tulla jo perjantaina 9.6 mutta silloin ilmestyi vain tyhjä kyltti ilman tekstejä. Viestitin kaupungille että nyt ei kaikki ole ihan kunnossa. Tänään sitten tuli uusi kyltti tekstien kanssa. Se on muuten hyvä, mutta pitää polvistua voidakseen lukea. Laitoin viestiä että olisi kiva jos voisi nostaa. Toivon että sitä nostetaan, mutta en ole toiveikas. Ajattelen että se ei ole tukeva jos nostetaan.  

Tänään avasin sitten työsähköpostini ja siellä oli viesti, josta en suoraan sanottuna ymmätänyt yhtään mitään. Haluni ja energiani ei riittänyt ymmärtämiseen. Kiinnostuksellakin saattoi olla oma osuutensa. Haluaisin vain lepäillä, enkä huolehtia mistään.

En ole koskenutkaan kitaraan sormivammani jälkeen. Sormi on vieläkin epänormaalin tuntuinen.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *