Sellaista

Nyt on jo syyskuu lopuillaan. Tuntuu ihan hyvältä olla kotosalla ilman työvelvollisuuksia. Hiljaistahan tämä on kun Joiku-koirakin sai eläinlääkäriltä elämän päättävän pistoksen. Raukalla meni lonkat niin heikoiksi että lysähti kasaan yhä useammin ja useammin, eivätkä hoidot auttaneet kuin tilapäisesti. Lokakuussa olisi pojalle tullut ikää 12 vuotta. Vähän jäi vajaaksi.

Hieno koira, isäntäväelle uskollinen, ihmisiä rakastava, sosiaalinen. Tarvittaessa oli kyllä tiukasti kotia puolustava, kuten silloin kerran kun eräässä kesäpaikassa – vanhempieni silloisella kesämökillä – kaksi vierasta suurehkoa koiraa pyrki pihaamme ja yllättäen Joiku ärisi ja murisi niille kuin kauhuelokuvien pedot hampaat irvessä ja aikansa paikallaan oltuaan vieraat koirat lähtivät, eikä niitä sen jälkeen näkynyt. Olin yllättynyt ja samalla tunsin hivenen ylpeyttäkin urheasta koirastamme, joka uskalsi ajaa itseään suuremmat koirat pois.

Huomenna menemme linnanmaalle lääkärin vala -tilaisuuteen, jossa lääkäriksi valmistunut Santeri vannoo ammattivalansa ja saa todistuksensa. Siellä sitten kahvia ryystellään puvut päällä. Sellaista hupia, kaikki ovat varmasti hyvin vapautuneita ja rentoja. 😉

Sain kaadettua pihakuusen joka jostain syystä ei oikein menestynyt paikalla, jossa se oli. Kovasti sai suunnitella ettei se olisi kaatunut aidan tai talon päälle, mutta onistuihan se lopulta. Sitten se piti karsia ja pätkiä, ihan tarpeeksi homma yhdelle aamulle 🙂

Pitäisi sovittaa huomisia vaatteita ja samanaikaisesti nukuttaisi kovasti – sovitus vai päiväunet, siinäpä probleemi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *