Puolisoni kuunteli jotain e-kirjaa ja siellä sanottiin jotenkin siihen suuntaan, että me ihmiset usein käännämme syy ja seuraus -suhteet päälaelleen, esim. saatamme sanoa että ”en tehnyt sitä, koska se on niin pelottavan vaikea” (en muista sanatarkasti, mutta jotenkin noin), vaikka oikea sanamuoto olisi ”en tehnyt sitä, koska pelkäsin, että se on vaikea”.  Pelkomme usein estää meitä tekemästä asioita. Meillä on nyt Fiat Scudo pakettiauto, josta on toinen etuvalo palanut. Toissapäivänä menin päättäväisenä tutkimaan, miten vaihto uuteen lamppuun tehtäisiin, mutta siinä olikin hieman erilainen järjestelmä kuin edellisissä autoissamme, niin erilainen että jätin asian sikseen. Eilen tutkin asiaa uudelleen, sama lopputulos. Lampun puskurissa olevan kupu pitäisi aluksi irrottaa ja se säikäytti minut ja sai luovuttamaan. Ajan maanantaina tutulle autokorjaajalle, joka vaihtaa lampun. Voi minua pelkuria, en uskaltanut/halunnut edes yrittää, pelkäsin että en saa kupua takaisin. Tekosyyksi voisin mainita sen, että molempina päivinä oli tiukka aikataulu. Tekosyyn purkamiseksi taas sen, että tänään olisi ollut koko päivä aikaa.

Aikanaan kun minulla oli Suomessa ensimmäisiä autoja, niin olin usein konepellin alla uurastamassa, enkä pelännyt mitään. Kerrankin olin Volvo Amazonin alla ja tutkin moottoria, kun siellä ei ollut kaikki kunnossa, muistan että irrotin jostakin moottorin suurikokoisesta ja painavasta osasta toisen kiinnityspultin irti. Sitten huomasin toisella puolella olevan vastaavanlaisen pultin ja ihmettelin mikä se, on ja mikäs siinä muutakaan voi kuin irrottaa se. Irrotin pultin ja whum, moottorin suuri osa meinasi tippua rintakehäni päälle. Siinä se keikkui tehden yläsalaista liikettä rintakehäni edessä. Onnekseni se ei kuitenkaan tipahtanut kokonaan päälleni. Hitaasti punnersin sen ylöspäin, sain kiinnitettyä ja ajattelin, että annanpa tuon olla rauhassa tästä lähtien. Silloin en pelännyt outojakaan asioita autoissani, mutta nyt olen enemmän arkajalka, mikä ei ole oikein toivottava asia, olishan se kivempi olla Prinssi Rohkea kuin Arkajalka. 

Pelko ja häpeä ovat vahvoja aseita, jotka saavat meidät käyttäytymään ns. ”normaalista” (= meille tyypillisestä) poikkeavalla tavalla. Uudessa Tehy-lehdessä oli artikkeli pelosta, tässä katkelmia siitä:

Häpeä on kuin sisäinen romahdus. Se saa meidät kohdistamaan kovaa kritiikkiä minuuteemme: miten voin olla näin typerä ja huono!
Tunteena häpeä on niin piinallinen, että siitä halutaan usein nopeasti eroon. Häpeää kokeva henkilö saattaa kieltää tapahtumia ja syytellä toisia. Hänen voi olla vaikea myöntää virheitään ja käytöksestä voi tulla ihmissuhteita rikkovaa.
Kun ihminen kokee tulleensa nöyryytetyksi, hänelle voi syntyä tarve kostaa. Kohteeksi voidaan ottaa ottaa joku, johon on valtaa, ei siis välttämättä se, joka on nöyryyttänyt häntä.
Tehy 1/2022.