Ensimmäinen syyskuuta, työt alkaa, tai oikeestaan alkoi.

On se vaan kumma joka syksy kun tulee sellainen vastarintareaktio ja hienoinen apatiakin, kun elämäntilaan tulee muutos, joka ainoa syksy sama juttu. Sitä aikansa mieli ja keho vastustaa, kunnes sopeutuu uuteen tilanteeseen ja selviytyy. Seuraava loma kun alkaa niin se loma on se muutos, jota mieli ja keho alitajuisesti vastustaa, vaikka molemmat ovatkin uudesta tilanteesta tavattoman mielissään.

Sama vastarinta pätee isommissa muutoksissakin, kolmivaiheinen ketjureaktio: vastustus, hiljaisuus (=mökötys), myöntyminen (”minähän olin alun alkaen samaa mieltä…”).

Menin tänään pyörällä töihin, keväällä ostetulla sähköpyörälläni. Sillä on helppo edetä ja ohitella hiljempaa ajavia. Saatanhan minä tietysti herättää vihamielisiä tunteitakin pyörätiellä, samoin kuin ohittelijat moottori- ja muilla teillä. Jotta kukaan ei närkästyisi, en mainitse automerkkejä tällä kertaa, jätetään nyt audit ja bemarit rauhaan.

Laitoin äsken korvaan sellaista suihketta, että voin yrittää illalla putsata sitä suihkussa. Korva meni tukkoon viimeksi kun oltiin mökillä, eikä ole suostunut aukeamaan. Vähän keljua kun ei toisella korvalla kuule sataprosenttisesti.

Nyt lopetan ja menen laittamaan saunan lämpiämään. Toivottavasti korva aukeaa ettei tartte kääntyä työterveyshuollon piiriin. Kyllä tuollainen pikku vika pitäis osata itse korjata. Pikku vikoja, heleppo korjata.