Kesäteatteri on loppu ja lavasteet purettu. Perjantaina Hailuotoon hakemaan veistoksia ja viemään ne Luulajanpuistoon. Onneksi Sanna lähtee kaveriksi ja Hannukin tulee Luulajanpuistoon auttamaan.
On ollut menoa ja vilskettä. Väsyttää.
Toisaalta, jos minulla ei olisi ollut kyseisiä aktiviteettejä tänä kesänä niin mitä olisin tehnyt? Lösöttänyt pitkästyneenä telkkarin ääressä? Mennyt baariin? Herännyt krapulaisena?

Väsyttää.

Niin on tämä(kin) kesä vain huristellut omalla painollaan. Onhan tässä ollut menoa ja meininkiä, eipä siinä mitään. Alakestilän navettanäyttely on menossa Limingassa, siellä ollaan JATZ, Iskulehdon Toni ja minä, Hailuodossa on ”Puusta sinä olet tullut”-näyttelyni, tai eihän se minun ole vaan minun järjestämäni. 8 eri taiteilijaa siellä on, 7 minun lisäksi. Vielä 4 esitystä jäljellä kesäteatteria. ”Kuin tuhka tuuleen” –showta on vedetty sateessa ja paisteessa, yhtään esitystä ei olla peruttu. Esityksiä on kai 26 kaikkiaan, eli 22 esitystä on jo vedetty. Yleisömäärät ovat olleet vaihtelevia sääolosuhteiden mukaan.

Elokuun lopussa tulee hetki, jolloin ”Puusta sinä olet tullut” puretaan Luulajanpuistosta, jonne se tulee kuun vaihteessa, ja kaikki on taas ohi ja arki alkaa, kitaransoiton opetus, ammatti johon tosin nuoresta pitäen jo halusin päästä.

On se kuitenkin vähän haikea hetki. Olisi mukavaa jos voisi nauttia jonkinlaista taiteilijanpalkkaa ja tehdä kaikenlaisia projekteja ympärivuotisesti. Minusta on ehdottoman väärin että eläkeikiä nostettiin ja sitten kun ihmiset pääsevät eläkkeelle ja olisi aikaa tehdä omissa intresseissään olevia hommia niin alkaa kunto ja fysiikka pettää. On se niin väärin. Perkele.

Päivä paistaa välillä. Siis ei sada.

OTSin sivuilla oli mukavasti ilmoitettu veistosnäyttelystä päivämäärineen kaikkineen:

http://ots.artoulu.fi/nayttely/puusta-sina-olet-tullut

Joka päivä ollaan oltu näytelmäharjoituksissa, alkavat joka päivä aikaisemmin ja loppuvat myöhemmin. Ohjaajaraukalla on kaikenlaista pohdittavaa. Toivottavasti kuitenkin mieli pysyy iloisena ja kevyenä, etteivät luovuuden kanavat tukkeutuisi ja tilalle tulisi painostavaa pakkotunnelmaa. Tuskinpa sentään, ohjaajamme on kuitenkin ammattimies, empaattinen ja kekseliäs.

Nyt olisi taas puuta veistettäväksi kun vaan jossain välissä kerkeäisi/viitsisi veistämään ja inspiraatio iskisi. Naapuri kaatoi kuusen ja antoi minulle siitä kelpo palasen sahailtavaksi. Lisäksi vanhempieni mökiltä toin pari kapeampaa männyn palasta. En vielä oikein tiedä laittaisiko toisen niistä saunapuuksi vai tekisikö mitä. Aika näyttää – tiedä vaikka lahoaisivat pihalle.

55 minuutin päästä harjoituksiin lähtö, kello nyt 14:05. Kotiinpaluu noin 22.00 tai aikaisemmin tai myöhemmin – riippuu jälkikritiikin määrästä. Eipä ole vapaa-ajan ongelmia.

Erikoinen tunnelma. Isä vetelee viimeisiään, luulen. Tänään meni OYS:iin keskustelemaan mahdollisista hoitotoimenpiteistä, päätyi Kempeleen tk:n vuodeosastolle. Ei pysy tolpillaan. En usko, että enää kauaa menee.

Puusta sinä olet tullut –näyttelykiertue alkaa pian. Työt haetaan 3.6 ja viedään Pudasjärvelle 4.6, jossa näyttely avautuu 5.6. Siitä se kiertue alkaa.

Näytelmätreenejä alkaa olla lähes joka päivä, ensi-ilta juhannusaattona.

Maanantaina pitäis raahata oma veistos Galleria 5:een, jossa alkaa taiteilijaseuran hOTS -yhteisnäyttely.

http://ots.artoulu.fi/nayttely/oulun-taiteilijaseura-hots-highlights-summer-0

http://www.kaleva.fi/menot/tapahtuma/puusta-sina-olet-tullut-puuveistosnayttely/986665/?sdate=2015.06.05

Käytettiin sunnuntaina isää ja äitiä äänestämässä. Teki pahaa katsoa kun isä olisi halunnut olla reipas ja seisoa omilla jaloillaan ilman tukea, suoriutua äänestyksestä ilman apua, se on hänelle kunnia-asia, kansalaisvelvollisuus. Sairaus on kuitenkin ottanut yliotteen, eikä omilla jaloilla kävely onnistu kymmentä metriä pitempää matkaa ilman tukea, täytyy istahtaa lepäämään.

Me kaikki tulemme vanhoiksi ennen pitkää. Eräänä aamuna käytiin kahvila Makiassa ja alakerran vessaan meni hissillä mies rollaattorin kanssa. Hänen hupparinsa selässä luki ”ÄLÄ NAURA, SINÄKIN TULET VANHAKSI”. Ei naurattanut, tunsin myötämielisyyttä

Eduskuntavaalit olivat ja menivät. Huolettaa muukalaisviha ja äärikonservatismin nousu ympäri maailman. Esimerkiksi Etelä-Afrikassa maahanmuuttajia kohtaan hyökkäyksiä tehdään jatkuvasti, Unkarissa äärioikeistolainen ja juutalaisvastainen Jobbik-puolue kasvattaa suosiotaan ja Suomessa kuulee kansanedustajien ja ehdolla olleiden suusta alatyylin tekstiä jotenkin siihen malliin että niitä beduiineja ei pidä tänne päästää ja että naisia ja lapsia saa päästää, miehiä ei. Raiskaukset ja rikokset lisääntyy. 

En muista sanatarkkaan kuulleitani ja lukeneitani lauseita mutta asiasisältö on sama: ulkolaisia ei pidä Suomeen päästää. Jollakin ehdokkaalla taisi lukea vaalimainoksessaan, että Suomi kuuluu suomalaisille, Somalia somalialaisille. No, arvonsa kullakin.

Mutta kuitenkin.

Toisaalta taas, me valitsemme omaa älykkyys- ja tunnetasoamme vastaavat edustajat, sellaiset edustajat, joihin voimme samaistua ja joiden puhetta ymmärrämme. Uskon, että supervisionäärit maailman pelastavine ideoineen ja visioineen voisivat jäädä rannalle eduskuntavaaleissa, kun emme ymmärtäisi heidän puheitaan ja kaavioitaan 🙂

Uskon ja luulen, että muukalaisviha perustuu pelkoon, pelkoon kaikkea uutta ja erilaista kohtaan. Aikanaan kun ensimmäiset tummaihoiset koripalloilijat tulivat Suomeen, niin olipas siinä ihmettelemistä. Muistan kun ystäväni kertoi olleensa kävelemässä kaupungilla katse alaspäin luotuna niin hänen äkkiä nostettuaan katseensa, olikin vastaantulijana kookas tummaihoinen mies. Ystäväni oli säikähtänyt äänekkäästi hätkähtäen.

Kävin syömässä työpaikkaravintelissa. Pöytääni tuli 3 opiskelijaa, 1 isoääninen ja 2 hiljaisempaa. Isoäänisen olin tosin rekisteröinyt jo ruokajonossa – äänen perusteella.

Saahan sitä pöytään tulla ja keskustellakin, ei siinä mitään. Kiinnitin huomioni keskustelujen aiheeseen, joka keskittyi pääasiallisesti paikallisten ihmisten haukkumiseen. Aluksi isoäänistä (paljon asiakaspalvelutyötä tehneenä) ärsytti toisten ihmisten tunkeminen, tuuppiminen, ähkiminen, tuhahteleminen ja yleensäkin kaikenlainen ”minäminä”-ajattelu, kuten hän asiaa nimitti.

Tästä samasta aiheesta tuli kauan aikaa lätinää. Isoääninen julisti ja toiset olivat samaa mieltä. Minäminä –ihmisiä on kuulemma täällä Oulussa paljon, mutta maailman suurissa metropoleissa, kuten esimerkiksi Lontoossa ja Sao Paolossa, ei laisinkaan. Siellä ihmiset ovat kuulemma rauhallisia ja toiset huomioon ottavia.

Onneksi lautaseni alkoi jo tyhjentyä kun keskustelu siirtyi liikennekäyttäytymiseen. Oulussahan se oli heidän mielestään itsekästä ja täysin perseestä, kun taas suurissa metropoleissa rauhallista ja toiset huomioivaa. Totuuden nimessähän minun on kyllä mainittava, että olen itsekin toisinaan vertaillut Los Angelesin ja Suomen kaupunkien liikennekäyttäytymistä Los Angelesin eduksi. Täytynee lopettaa vertailu.

Joka tapauksessa heidän tekstinsä alkoi olla jo sen sorttista että olisi voinut kuvitella Oulussa barbaareja asuvan. Onneksi sain ruokani syötyä ja poistuttua paikalta, alkoi jo ahdistaa.

Minusta tässä on mielenkiintoista se, että luin juuri eilen illalla taas Deepak Chopran kirjaa Polku rakkauteen, jota en tosin jaksa iltaisin lukea kuin max pari kolme sivua ennen kuin alkaa väsyttää – ei kirjan vuoksi vaan väsymyksen, koska herään aamulla aikaisin: haluan ennättää meditoida, syöttää ja käyttää Joikun, syödä aamiaista, juoda kahvit ja lukea Kalevan ennen töihin menoa.

No, luin siis että toisista ihmisistä puhuttaessa ihminen usein juuri moittii niitä piirteitä ja käyttäytymismalleja, joita hänellä itsellään on. Tästä voisi päätellä että isoääninen ruokapöytäkeskustelija on ehkäpä minäminä -ihminen tyypillisimmillään. Tai sitten ei, mistäpäs minä tiedän, tuli vain mieleen. Jospa sellainen olenkin minä itse ja tyttöraukka mitä herttaisin Dalai Lama –tyyppi? Voi tätä maailmaa. Anteeksi että arvostelin 🙂

Luin eilen Deepak Chopran kirjasta Polku rakkauteen, että tuoreen tutkimustuloksen perusteella meidän aivomme ovat syntyessämme paljon täydellisemmät kuin aikuisina. Hän kirjoittaa, että aivojen jokaisesta hermosolusta lähtevät rihmamaiset säikeet, dendriitit, ovat syntyessämme paljon monihaaraisemmat kuin koskaan myöhemmin elämämme aikana. Chopran mukaan hermosäikeet huolehtivat huolehtivat aivosolujen välisestä viestinnästä, ja luultavasti niiden valtavan määrän ansiosta vauvalla on tunne, että häntä ympäröi monien erilaisten näkyjen, äänien, makujen, tuntemusten ja hajujen meri.

Minusta tämä on huikeaa. Haluaisin itse saada samanlaisen aivot, jotta voisin nauttia ympäristön ja koko maailmankaikkeiden sinfoniasta täysin aistein.

Chopran mukaan lapsi alkaa kuitenkin valikoida, erotella miljardeja aistiärsykkeitä. Todellisuuden skaala kapenee. Me siis leikkaamme todellisuuden siisteiksi aistihavaintosiivuiksi voidaksemme käsitellä sitä rationaalisesti.

Valitettavasti? Onneksi?

Minusta tuntuu, että viimeistään koulussa aistihavaintojen valikoiminen alkaa toden teolla ja nykypyrkimyksen mukaan vielä mahdollisimman nopeasti ja tehokkaasti, jotta kaikki saataisiin mahdollisimman pian koulusta läpi ja työelämään, tehokkaiksi veronmaksajiksi joille ei eläkevuosiakaan meinata enää sallia.

Millainen maailma olisikaan jos ihmisaivot pysyisivät yhtä täydellisinä läpi elämän? Tarvittaisiinko kokoomusta, sdp:tä, perussuomalaisia ja mitä niitä nyt onkaan? Tarvittaisiinko armeijoita, presidenttejä, rehtoreita, kouluja?

Mökillä. Avannon teko on hikistä hommaa ja saa huomaamaan että tuo yleiskunto taitaa olla vähän heikolla kantilla ja ei varmaan haittaisi ollenkaan jos sitä vähän yrittäisi kohentaa.

Isä on Kempeleessä aika pahassa kunnossa. Syöpä on ankara seuralainen kun sitä ei voi enää enempää leikata. Se vain nakertaa ihmistä sisältäpäin päivä päivältä heikompaan kuntoon. Hyvän tuulinen tuntuu isä silti olevan. Olemme kyläilleet ahkerasti ja olen kuskaillut isää lääkäriin ja äitiä kauppaan ja milloin minnekin. Sitä on itse joskus samassa tilanteessa.

Ylihuomenna alkaa Helsingissä tällainen:
ja Kaleva julkaisi tänään tällaisen:
Puuveistokset kiertävät Pudasjärveltä Ouluun

Arki on taas koittanut. Olen tänä aamuna jo käynyt lääkärissä ja purkamassa OP -ikkunanäyttelyni. Lääkärissä oli ihan normaali käynti, mukava nuori tyttö, nätti, kiva kai sen kanssa oli porista. Eilen kävin purkamassa ARTtila -näyttelyni.  Nyt töitäni ei ole missään näytillä. Ensi kuussa niitä pitää vielä 2 tai 3 Helsinkiin ARTIKA -galleriaan, siellä on joku yhteisnäyttely. En tiedä vielä miten työt sinne toimitan ja miten ne sieltä pois saan. Luultavasti viemme ne rouvan kanssa ja toivon/pyydän että gallerian väki lähettäisi ne minulle takaisin.

Lunta on piha tulvillaan. Jos vielä tulee niin on hankaluuksia kolata sitä minnekään, ei meinaa löytyä tilaa. Huolettaa myös autokatoksen katto kun siellä on niin paksusti lunta. Voisi oikeastaan kiivetä sinne ja tiputella alas. Toiselta puolen on helppo tiputtaa kun ne tippuu omaan pihaan osittain vanhan kinoksen päälle. Toiselta puolen taas on vaikeaa, kun ne tippuvat naapurin pihalle. Katos on rakennettu minun mielestä turhan lähelle naapurin aitaa, eikä ole huomioitu lumijuttua. Itsepähän olin mukana antamassa ohjeita, enkä osannut/viitsinyt ottaa tuollaista lumijuttua huomioon. Ei siitä auta enää valittaa.

Työt alkavat tänään ruokatunnin jälkeen, back to business.

Joulu tuli. Kaleva julkaisi ennen joulua tällaisen:

Hyvin kirjoitettu juttu, kyllä Esko hallitsee hommat. Molemmat kuvatkin ovat onnistuneita, Hanna-Leenakin niin iloisena hymyilee 🙂 .

Uusi vuosi on tullut ja Pariisista tuli heti aikamoisia uutisia.

Uskonsotia on käyty iät ja ajat, eikä ihminen näytä kehittyneen siinä suhteessa laisinkaan, aina tuntuu joku olevan oikeammassa kuin toinen ja jonkun uskonto oikeampi kuin toisen. Ei se millään meinaa onnistua että pakotettaisiin kaikki samanuskoisiksi, me ihmiset olemme yksilöitä ja meillä jokaisella on omat ajatuksemme ja vakaumuksemme, mutta sen puolestaan ei pitäisi oikeuttaa meitä ryhtymään väkivallan tekoihin toisinajattelevia kohtaan, yksilönvapautta tulisi kunnioittaa.

Mielensäpahoittaja oli kuulemma viime vuonna Suomen elokuvateattereiden katsotuin elokuva. Mielensä pahoittivat kai myös Pariisin iskun tekijätkin. Toivottavasti eivät tästä kirjoituksesta.