Kymmenen minuutin päästä tulee oppilaat. Ei ehdi paljoa kirjoittaa. Eipä ole kyllä paljon asiaakaan. Tarkemmin kun ajattelee niin ei oikeastaan mitään. Joten eiköhän tämä riitä tällä kertaa. Hyvää uutta vuotta kaikille. Nyt on 2016 ja vielä ollaan elossa. Elämä on aika mahtavaa.

Nyt se on vuosi lopuillaan, niin kuin otsikossa jo vihjailtiin. Taitaa olla 29. pvä. Pitääpäs käydä tarkistamassa kalenterista. Eikä ole kun 30. pvä, katsoin tuosta tietokoneen kalenterista, ei tarvinnut nostaa takapuolta penkistä.

Näytelmän ensi-ilta lähestyy. Vähän jännittää, sehän on jo 22.1.2016, klo 19:00, taitaa olla perjantaipäivä. Tarkistampa (oikeaoppinen olisi ”tarkistanpa”) kalenterista. Kyllä, se on perjantai, tervetuloa.

Tuntuupa hankalalta jättää tuo ”tarkistampa” tuonne. Tuntuu niinku olisi kivi kengässä tai litsit auki, mutta olenpa (huom. en kirjoittanut ”olempa”) päättäväisen radikaali, rohkea ja ”nuorekas”. Paskan marjat, ei sitä vanhasta nuorta saa tekemälläkään. ”Niinku” ei hierrä niin paljoa kuin ”tarkistampa”.

Vitsi kun alkaa olla nälkä, laiskottaa niin, ettei viitsisi lähteä syömäänkään. Pakasteessa olisi 1 ruoka-annos, mutta on ehkä parempi antaa sen olla siellä, jos vaikka poika tulee jossain välissä käymään. Nälkäisenä.

Laitanpas (en kirjoittanut ”laitampas”) tähän pari valokuva. Ensin epäselvä aamukuva makkarin ikkunasta:
Sitten toinen epäselvä kuva vanhasta taulusta, jota olen värkännyt uuteen, ehompaan uskoon:

Jälkikirjoitus hieman myöhemmin:

Tämän blogin kirjoittamisen jälkeen nousin ylös. puin, ja päätin lähteä Tupoksen ABC:lle vaikka lähempääkin olisi ruokaa saanut. Katsoin taskustani onko minulla ABC:n lounaspassia, sellaista että joka lounaasta saa yhden leiman ja kun tarpeeksi kerää niin saa ilmaisen lounaan. Löysin kuitenkin taskustani Kempeleen Zeppelinissä olevan meksikolaisravintola Rio Bravon lounaspassin, joka oli täynnä leimoja ja oikeutti ilmaiseen lounaaseen. Päätin lähteä sinne. Hyvä juttu, saisin ilmaiseksi aterian. Puin, lähdin ulos. Olin jo rappusilla kun poika hurautti pyörällä pihaan. Minä reiluna isänä että ”lähdetkö Rio Bravoon syömään”. Poika että ”eiku mää tartten auton, eikö se äiti sanonu?”.

Niinhän se juttu olikin, enhän minä muistanut. Ei muuta kuin avaimet pojalle ja takaisin sisään. Nyt tuolla hellalla lämpenee pakasteesta löytynyt ruoka-annos, semmosta kanan lihaa ja kastiketta. Kunhan nyt ei vain rouva tulisi ja sanoisi ”ihanaa kun olet lämmittänyt minulle ruoan”.

Jouluaatto. Ukki haudassa, mummo Virossa. Sointu-tytär kävi Topi-armaansa kanssa puurolla ja samantien jaettiin lahjatkin. Topi otti kuvia ja rouvani, joka ei halua nimeään julkisuuteen, katseli sivummalta sanottuaan ensin ettei häntä saa kuvata.
Tuli hyviä kuvia, buenos dias (vanha vitsi). Olin jo laittamassa yhtä kuvaa facebookiin, kuvaa missä ojentelen säkistä lahjoja sohvalla istuville Sointulle ja Santerille, sekä syrjemmällä istuvalle rouvalleni, joka ei halua nimeään julkisuuteen, mutta yhtäkkiä ajattelin että ei se ole korrektia laittaa ilman lupaa ja jos laitan niin joku lukija voi pahoittaa mielensä, että vittuako tuokin tuolla leuhottaa noilla lahjoillaan. Joillakin saattaa olla asiat kehnomminkin. Monimutkaista on tämä joulunkin aika.
Sointu ja Topi jätti koiransa meille, hakevat illalla. Siperian husky Luna ja sekarotuinen Mila. Meinasi niillä äsken tulla tappelu. Ovat molemmat narttuja. Meidän koira Joiku on uros. Leikattu sellainen. Joiku haluaa olla pomo, mutta Luna välillä yrittää alistaa. Joskus Joikulla sitten ottaa pattiin.

Käytiin eilen käveleen hautausmaalla. Oli pitkä kierros kun kierrettiin ensin rouvani, joka ei halua nimeään julkisuuteen, sukulaisten haudat, molemmat vanhemmat, mummot, serkut sun muut ja sitten lopuksi minun poikani hauta. Kyllä se aina koskettaa piipahtaa siellä.
Sitten käytiin kotona saunassa ja illalla myöhempään vielä Kempeleessä ukin, eli minun isäni haudalla.

Nyt kuulostaa että koirat rauhoittuvat. Joiku on pihalla ja Luna ja Mila taisivat väsähtää. Taidan olla suomalainen mies ja mennä tv:n ääreen.

Pitäisi siivota, pitäisi tankata vuorosanoja, pitäisi laihduttaa (miksi???), pitäisi osata olla huolehtimatta asioista joihin ei voi murehtimalla vaikuttaa, vaan koettaa miettiä voiko kuviteltua ongelmaa auttaa, jos sellainen nyt ylipäätään on olemassa. Kiva kun on joulu.

18.12.2015. Jees. Ensimmäisiä lomapäiviä, mutta silti on kaikenlaista kiirettä pitänyt. Niin kiirettä että en ole oikein ennättänyt maalaamaankaan, vaikka mieli on tehnyt.
Syksy sujui töissä, näytelmäharjoituksisssa ja uuden sävellyksen kimpussa. Oli sietämättömän erikoista/tuttua/ihanaa/ärsyttävää herätä keskellä yötä ja huomata, että mielessä pyörii ulkoa opeteltavat vuorosanat ja työn alla oleva sävellys. Sävellys tuli valmiiksi ja nyt pitäisi keskittyä näytelmään, OTN:n ”FLIRTTIKURSSI 55+”, joka tulee esi-iltaan muistaakseni pe 22.1.2016 klo 19:00. Minä olen näytelmässä eläkkeellä oleva Hugo Manninen, joka haluaa olla hurmaava ja kaikesta kaiken tietävä.

Aamulla heräsin jo neljältä, vaikka pääsin nukkumaan vasta puolen yön aikoihin. Sitten en saanut enää unta ja kuudelta piti nousta aamutoimille. Vietiin äitimuori linja-autoasemalle Joensuun bussiin. Joensuusta hän jatkaa siskonsa, siskon miehen ja tämän (siskon miehen) siskon kanssa jotakin kautta Viroon jouluksi. Olipas monikutkaisesti sanottu: ” siskonsa, siskon miehen ja tämän (siskon miehen) siskon kanssa”. En nyt keksinyt parempaa.
Toivottavasti äiteellä on virkistävä ja antoisa reissu, hän kun on ollut kovin yksinäinen isän kuoltua elokuussa.

Nyt, juuri nyt, tuli hetki jolloin tuntuu että mitäs minä nyt kirjoittaisin. Onkohan minulla muuta asiaa? Kovin yksityisasioita ei viitsi julkisesti seuloa, kun tarpeeksi yleiset asiat kuulee TV- ja radiouutisista.

Autokatoksessa olisi pari reilun metrin mittaista mäntyä odottamassa inspiraatiotani, että veistäisin siistä jotain. Jotensakin on kovin luotaan työntävää tuollainen talvi-ilma veistoksen tekoa ajatellen. Talvella tekee enempi mieli maalata.
Toisaalta mieleen tulee yhä useammin sellainen ajatus, että pitäisikähän lukea läpi viime keväänä kirjoittamani näytelmä ja lyhyehkö kirja. Molemmat tosin kirjoitin valmiiksi jo parikin vuotta sitten, mutta vuosi sitten luin ne ajatuksella läpi ja totesin täysiksi paskoiksi ja muokkasin uuteen uskoon. Nyt olisi hyvä taas lukea kun aikaa on kulunut riittävästi ja olen saanut etäisyyttä niihin.
Harmittaa ja hävettää vaan, kun ennätin niitä eka versioita lähetellä kustantajille ja teattereille. Vastaanotto oli kovin hiljaisen sorttinen 🙂

Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta Kaikille 🙂 🙂 🙂

Eilen oli mukava päivä, vieläkin hymyilyttää. Lähdin hieman väsyneenä Uuden musiikin lokakuun konserttiin, mutta se olikin todella hieno kokemus. Oulu Sinfonia soitti upeasti Erkki-Sven Tüürin, Jouko Tötterströmin ja Kalevi Ahon teokset ja tapasin hyviä ystäviä pitkästä aikaa, jäi oikein hyvä mieli. Kapellimestarina oli Risto Joost ja Ahon fagottikonserton solistina Bram van Sambeek – äärimmäisen taitava fagotisti, jonka soitto Ahon komeassa konsertossa avasi minunkin silmät fagotin monipuolisuudelle.

On niin hyvä mieli, että lupautuminen Oulun työväen näyttämön kevään näytelmään mukaan ei harmita yhtään, vaikka se runsaine harjoituksineen rajoittaakin menoja aika lailla, mutta kyllähän ne yleensä ovat olleet mukavia kokemuksia. Kyseessä oli Flirtti 55+ -niminen näytelmä, jonka harjoitukset alkavat marraskuussa ja ensi-ilta on sitten tammikuussa 2016.

Olen tuossa itsekin yrittänyt vähän sävellellä kitaralle ja muutaman minuutin jo saanutkin aikaan ihmeellisen kuuloista kitaramusiikkia, joka omasta mielestä menee ihan täydestä. Sitä olen aina joutohetkinä yrittänyt väsäillä, oppilaat aina tullessaan luokkaan näkevät minut yleensä kumartuneena tuijottamaan tietokoneen näytön nuottisekamelskaa. Siinäpähän ihmettelevät, että mitä tuo äijä oikein touhuaa 🙂

Korva aukesi. Tuli iso löntti sellaista ällön näköistä möhnää. Olin aikaisemmin suihkuttanut korvaan sellaista korvan puhdistaja spraytä ja antanut sen vaikuttaa pari tuntia + saunan ajan, niin jopas se lopulta suostui tulemaan ulos. Tai toisaalta, mistäs minä tiedän oliko se korvamöhnää vai palanen aivoistani?

No, sitten kun se löntti oli tullut ulos niin ajattelin että suihkutan ruiskulla vettä toiseenkin korvaan, että jospa sekin samalla kertaa puhdistuisi noin niinkun vesisuihkun voimalla. Eipä puhdistunut, päinvastoin, meni vähän tukkoon. Nyt pitää tänään suihkuttaa siihen toiseen, nyt tukossa olevaan korvaan sitä ainetta ja yrittää se puhdistaa. Onpahan ohjelmaa.

Kesä meni jo. Tänään töihin pyöräillessä piti laittaa huppari, lämmin tuulitakki, pipo ja hanskat, ihan vaan että olisi tarennut. On se lyhyt tämä Suomen Kalifornia-aika, muutamia päiviä, sitten taas palelee. Kohta pitää varmaan vaihtaa jo pitkät kalsaritkin. En tajua niitä, jotka porskuttavat läpi talven lyhyillä kalsareilla, ei onnistu minulta, ei huvita palella. Jos se siitä on kiinni onko ”cool” vai ei niin mieluummin ei.

Ensimmäinen syyskuuta, työt alkaa, tai oikeestaan alkoi.

On se vaan kumma joka syksy kun tulee sellainen vastarintareaktio ja hienoinen apatiakin, kun elämäntilaan tulee muutos, joka ainoa syksy sama juttu. Sitä aikansa mieli ja keho vastustaa, kunnes sopeutuu uuteen tilanteeseen ja selviytyy. Seuraava loma kun alkaa niin se loma on se muutos, jota mieli ja keho alitajuisesti vastustaa, vaikka molemmat ovatkin uudesta tilanteesta tavattoman mielissään.

Sama vastarinta pätee isommissa muutoksissakin, kolmivaiheinen ketjureaktio: vastustus, hiljaisuus (=mökötys), myöntyminen (”minähän olin alun alkaen samaa mieltä…”).

Menin tänään pyörällä töihin, keväällä ostetulla sähköpyörälläni. Sillä on helppo edetä ja ohitella hiljempaa ajavia. Saatanhan minä tietysti herättää vihamielisiä tunteitakin pyörätiellä, samoin kuin ohittelijat moottori- ja muilla teillä. Jotta kukaan ei närkästyisi, en mainitse automerkkejä tällä kertaa, jätetään nyt audit ja bemarit rauhaan.

Laitoin äsken korvaan sellaista suihketta, että voin yrittää illalla putsata sitä suihkussa. Korva meni tukkoon viimeksi kun oltiin mökillä, eikä ole suostunut aukeamaan. Vähän keljua kun ei toisella korvalla kuule sataprosenttisesti.

Nyt lopetan ja menen laittamaan saunan lämpiämään. Toivottavasti korva aukeaa ettei tartte kääntyä työterveyshuollon piiriin. Kyllä tuollainen pikku vika pitäis osata itse korjata. Pikku vikoja, heleppo korjata.

Kyllä on kiva kun on lämmintä, on ollut jo monta päivää. Tällaisina päivinä sen tajuaa kuinka armoton maa Suomi on asua ilmastollisesti ajatellen. Toki niitä armottomampiakin on, mutta ei Suomi kaukana kärjestä kyllä ole.

Nyt on mahtavaa. On se huikeeta kun yöllä on lähellä nollaa ja päivää 20-30 astetta. Pikku hiljaa alan ymmärtää niitä, jotka asuvat talvet Espanjassa tai jossain muussa lämpimässä maassa ja kesät sitten Suomessa. Ennen ajattelin että kaamosmasennus ja muut vastaavat löpinät ovat täyttä höpöpuhetta, kyllä mies kestää, sitten vietin vuoden Kaliforniassa ja muutin mieltäni. Nyt minulla on kotona kirkasvalolamppu ja korvilla kirkasvaloearplugit (ei varmaan taida olla yhdyssana).

Isän hautajaiset olivat oikein mukavat juhlat. Oli kiva nähdä serkkuja joita ei ollut tavannut pariin kymmeneen vuoteen. Huomattiin että kyllä meidän suvun miehet ovat herkkiä, varsinaisia itkupillejä – ei adressien lukeminen onnistunut keneltäkään vakavalta naamalta. Nyt minulla on hyvä olo, isä pääsi lepoon ja rauhaan.

Työt alkavat reilun viikon päästä. Mitäpä siihen sanoisi? Kivahan se, ei siitä mitään. Vanhenen päivä päivältä, kohta olen eläkkeellä, istun kiikkutuolissa ja muistelen miten kivaa oli olla töissä 🙂

Isä nukkui pois tänään klo 08:35. Vaikka lähtöä jo odoteltiin kuukausien ajan syövän vuoksi, on lopullinen hetki kuitenkin aina yllätys, joka vetää hiljaiseksi. Itku tulee väkisinkin, mitäpä sitä estelemäänkään.

Isä oli nukahtanut rauhassa pois sairaanhoitajan ollessa hänen luonaan kotikäynnillä ja saatuaan juuri uuden kipulaastarin + lääkettä liuoksena jota pystyi nielemään. Kaunis tapa kuolla, nukkua rauhassa pois.

Kävimme valitsemassa isälle arkun ja hautaustoimiston miehet kävivät pukemassa hänet pukuun, nostamassa arkkuun ja viemässä seurakunnan säilytystiloihin.

Isä oli kiltti mies, loppuun asti. Hän pääsi komealla autolla arvokkaan rauhallisesti hautausta odottamaan. Hyvää matkaa isä.