Pyöräilin töihin, karjasillalta linnanmaalle. Näin olen tehnyt joka päivä parin viikon ajan, mukavaa hommaa. Välillä se tuntuu kyllä vaaralliselta kun jotkut kääntyilevät minne sattuu ilman ennakkovaroituksia ja suhahtelevat eteen milloin minkäkin mutkan ja kulman takaa. Säikähdyttää ja pelottaakin. Suuntamerkki tuntuu olevan useimmille vieras käsite. Niin se oli minullekin ennen. Ja kypärä myös. En käyttänyt kypärää vaikka olin jo kerran käynyt kuoleman porteilla kallovamman takia. Eihän sitä nyt pyöräillessä kypärää, näyttää tyhmältä ja menee tukka lyttyyn. Sitten tapasin vaimoni. Hän jaksoi naisellisen lempeästi muistuttaa kypärän tärkeydestä ja niinhän siinä kävi, että ennen pitkää minunkin päässä tökötti pyöräilykypärä. Ja myös lastemme päässä, vaikkakin luonnollisesti vain teini-ikään asti, ymmärrettävistä syistä. Nyt ajelen kypärä päässä ja viittelöin suuntamerkkejä suuntaan ja toiseen. Luonnollisesti pyörässäni on myös valot, siltä varalta että kaikki oululaiset hankkisivat samanlaiset esimerkistäni (tämä oli tunnelmaa keventävä kasku jos joku ei hoksannut).

No, nyt kun olen tällainen lainkuuliainen ja toiset kulkijat huomioon ottava pyöräilijä niin luonnollisesti tarkkailen muita, itseäni  huolettomampia pyöräteiden kuluttajia, ollen muka huolissaan heidän turvallisuudestaan vaikka piilotajuisesti nostan itseni jalustalle kypäröineni, valoineni ja suuntamerkkeineni arvostellen ja tuomiten heitä sieltä käsin.

Tänä aamuna pyöräillessäni töihin sanoin hiljaa mielessäni ”i” nähdessäni kypärättömän pyöräilijän ja ”k” nähdessäni kypärällisen pyöräilijän. Matkantekoni oli tällaista: i-i-i-i-i-i-i-i-i-i-i-i-i-i-k-i-i-i-i-i-i-i-i-i-i-i-i-i-i-i-i-i-i-i-k-k-i-i-i-i-i-i-i-i-i-i-i-i-i-i-i-i-i-i-i-i-i-i-i-hh (=huopahattu)-i-i-i-i-i-i-i-i-i-i-i-i-k-i-i-i-i-i-i-i-i-i-i-i-i-i-i-i-i-i-i-i-i-i-…

Yhdellä koululaisella oli kypärä ohjaustangossa roikkumassa, varmaan vanhempien ostama. Pari teiniä tuli vastaan t-paitasillaan, eihän tyyliin nyt sovi syyskuun loppupuolella takkia pitää. Sormia heillä näytti palelevan. Muistan kyllä kun itseänikin paleli teini-ikäisenä kesätakissa syyskolealla ilmalla, myönnettäköön se, koska sen verran pitää vanhalta köpöltäkin ymmärrystä löytyä.

Mutta minä, pyöräteiden ritari, töröttelin kypärä päässä suuntamerkkejä näytellen ja i-kirjaimia hokien eteenpäin. Voi kuinka tunsinkaan itseni muita paremmaksi.