Kävin teatteriesityksessä aikaa sitten. Viereeni tuli nainen jonka luulin tuntevani. Tervehdimme ja vaihdoimme sanan pari ennen ja jälkeen esityksen. Kun hän poistui, ihmettelin että eihän hän noin pitkä ollut muistini mukaan. Ratkaisin ropleemin niin, että hällä oli varmaankin huippukorkeakorkoiset kengät. Viikko sen jälkeen tapasin naisen, jonka vieressä luulin olleeni teatteriesityksessä. Hän nauroi tarinalleni ja sanoi, että niinhän se on että apinan tuntevat kaikki mutta apina ei puoliakaan.

Miksi minä tämän kirjoitin? Pulpahti mieleen kun äskettäin tuli vastaan mies joka morjesti, mutta en minä häntä kyllä tuntenut vaikka tervehdin takaisin. On tämä nyt kummallista.

Maalasin viikonloppuna. Mietin nyt, että en minä kyllä kummoinen maalari ole, mutta maalasin kuitenkin. Kunhan sudin niitä värejä sinne tänne ja sitten kun tuntui ja näytti hyvälle niin lopetin. Mielenkiintoista kun automaattisesti mollaan itseäni maalarina kun minulla ei ole erityisen korkeaa teknistä taitavuutta vaan pikemminkin sellainen brutaalihko ronski ote. Toisaalta taas en halua maalata yksityiskohdiltaan tarkkoja maalauksia, koska koen ne itselleni vieraiksi ilmaisutavoiksi. Maalaan mieluummin itseni näköisiä töitä. Sama kai se on veistämisessäkin, pärisyttelen moottorisahalla sellaisia kuin milloinkin sattuu syntymään.

En ole aikoihin säveltänyt mitään, paitsi viime talvena, enkä kirjoittanut mitään isompaa, paitsi vuosi sitten, ehkä voisi niitäkin hommia kokeilla, tai sitten lepäillä, lukea kirjoja ja katsella elokuvia, on se tärkeää hommaa sekin. On kai niitä paljon asioita, joita ei ole tullut aikoihin tehtyä, sitä kai sitä tulee aina vaimollekin valitettua, niin kuin nyt esimerkiksi luistelua, murtomaahiihtoa, tai vaikkapa suunnistusta.