Luulin ennen, että masennus on vain sellainen vähän surullisempi olo kuin normaali olo. Olin todella väärässä. Se on aivan hirveä tila. Black Dog video selittää asian hyvin: https://www.youtube.com/watch?v=XiCrniLQGYc

Tuntui, että menen aivan sekaisin, mieleni oli todella musta. Olin aivan järkyttävä piru vaimolleni, ihme, että hän kesti kaiken sen paskan, mutta syydin hänen päälleensä. Kaikki vika oli tietysti hänessä ja paha oloni johtui tietysti hänestä, kuvittelin ja uskottelin itselleni. Jos hän vain muuttuisi toisenlaiseksi, kaikki muuttuisi paremmaksi. Uskoin oikeasti niin. Lopulta tajusin, että apua on haettava. Kävimme kaksi kertaa yksityisellä avioliittoneuvojalla. Tila ei parantunut. Lopulta menin yksityislääkärille ja sain mielialalääkettä. Ei auttanut. Pyysin lääkäriltä vielä vahvempaa. Ei auttanut. Lopulta ajattelin meneväni lopullisesti sekaisin ja menin Kontinkankaan päivystykseen. Siellä hoitaja kuunteli minua kauan ja antoi lääkäriajan. Lääkäri kuunteli minua 1,5 tuntia. Terapiaan en päässyt, tänä vuonna ei otettu yhtään uutta, siksi, että saataisiin jonoja purettua. Psykiatrinen hoitaja soitti 2 kertaa. Ne oliva aivan turhia juttuja, ainoa hyöty oli, että sain vahvemmat lääkkeet. Ne tuntuivat auttavan. Lopulta kävin yksityisellä terapeutilla 3 kertaa, ratkaisukeskeistä psykoterapiaa. Se tuntui auttavan. Nyt syön mielialalääkkeitä ja tuntuu menevän ihan regulaaristi, ikan ok vointi. Jospa sitä joku päivä saisi jotain maalattua, veistettyä tai peräti sävellettyä. Tein kyllä yhden lastenlaulun, eli tein sanat ja soinnut yhteen melodiaan, mikä mulla on ollut mielessä jo kymmeniä vuosia.

Masennus on todella vittumainen (sori ruma sana) kumppani, ilkeämpi kuin osasi kuvitellakaan, onneksi älysin itse hakea apua. Täytyy olla tyytyväinen.