Herään aamulla aikaisin, puolisoni vielä nukkuu. Nousen ylös, peseydyn, pukeudun, otan päivän ensimmäisen lääketabletin, siirryn työhuoneeseeni meditoimaan. Vajaan tunnin kuluttua siirryn alakertaan ja laitan puuron kiehumaan. Vetelen kuminauhaa fysioterapeutin ohjeiden mukaan ja haen Kalevan postilaatikosta. Syön puuroa, luen Kalevaa, juon kahvit ja nappaan loput aamulääkkeet. Luen tekstarit ja mietin ihmisten pahaa oloa, joka purkautuu valituksina, milloin on mikäkin asia huonosti ja joku on pahasti väärässä tai on sanonut mieltä pahoittavan ikävästi.
Joskus olen ajatellut, että kun alkaa etsimällä etsimään epäkohtia, joista tahtoisi valittaa, niin niitähän löytyy. Se on itseään ruokkiva polku, joka vain kasvaa koko ajan. Ajatukset alkavat keskittyä epäkohtien ympärille ja puhe alkaa olla sen mukaista. Keho reagoi omalla tavallaan negatiiviseen mielenlaatuun ja ilmoittelee omilla keinoillaan. Miltä sellainen elämä tuntuu? Miellyttävältä vai epämiellyttävältä?
Jos keskittäisi ajatuksensa niihin asioihin, jotka ovat hyvin ja niihin itsestään selvyyksinä pitämiinsä asioihin, joista ei ole huomannut olla kiitollinen, niin voisi ajatella, että miksei sekin voisi olla itseään ruokkiva polku, joka kasvaisi ja saisi ajatukset ja teot keskittymään positiivisiin asioihin valituksen aiheiden sijaan. Uskoisin, että maailmaa voi parantaa miettimällä, miten asiat voidaan tehdä paremmin, sen sijaan, että märehtii sillä, kuinka huonosti ne tehdään. Se ei varmasti olekaan helppo juttu, koska pielessä olevat asiat ovat helpommin huomattavissa kuin positiiviset asiat, koska niihin reagoidaan tunteella ja negatiivinen mieliala puskee voimakkaammin puskurin takaa esiin kuin kiitollinen mieli. Mielenhallinta olisi erinomainen opiskeluaihe kaikille, niin nuorille kuin aikuisillekin. Se olisi ja on minullekin hyödyllistä.