Olen aika onnellinen mies – saan herätä joka aamu uuteen mielenkiintoiseen päivään suhteellisen terveenä, vaikka tiedän vanhenevani ja kangistuvani päivä päivältä, ja tiedän myös että voisin tehdä paljon enemmänkin terveyteni eteen. Jos päättäisin tehdä nykyistä enemmän terveyteni eteen, niin se ei kyllä kummoisia ponnistuksia vaatisi, koska en tee nykyisin käytännöllisesti katsoen mitään.

Tänne on luotu tällainen ihmeellinen planeetta, jolla kykenemme elämään – siis me kykenemme. Ketkä me? No, kaikki me jotka täällä elämme. Se se onkin ikuisuuskysymys, se, että ketä ja mitä me ollaan ja kuinka me ollaan tänne tupsahdettu. Uskon että kysymyksessä on paljon muutakin kuin oikeaan paikkaan oikealla hetkellä kiirehtinyt siittiö. Meillähän on keho kaikkine ihmeellisyyksineen, meillä on mieli, meillä on sielu.

Wikipedian mukaan Sielu on nimitys, jota käytetään ihmisen ja joskus muunkin (elollisen) olennon väitetystä tajuisesta henkisten toimintojen ja ilmiöiden ylläpitäjänä toimivasta aineettomasta puolesta, joka usein käsitetään itsenäiseksi olioksi ja jonka monissa uskonnoissa ajatellaan lähtevän ruumiista kuolemassa ja jatkavan olemassaoloaan.

Hienosti sanottu. Siinä sitä riittääkin pohtimista.  

Jossitellaanpa vaikka niin, että jos ja kun me olemme osa maailmankaikkeutta ja maailmankaikkeus on puolestaan värähtelyä, energiaa, niin silloinhan mekin olemme samaa energiaa, samaa värähtelevää ja tutisevaa voimaa, ja jos vielä enemmän jossitellaan, vaikka niin että Jumala on tuo kaikenkattava energia ja me olemme samaa energiaa niin silloinhan me olemme osa Jumalaa, tai mitä nimitystä nyt tuosta kaiken kattavasta energiasta, värähtelystä nyt halutaankin käyttää. Jos näin on, niin Luojaansa rakastavien ihmisolentojen tulisi osata rakastaa itseäänkin, koska mehän olemme osa tuota kaikenkattavaa energiaa, jota Jumalaksi tai joksikin muuksikin voidaan kutsua. Itsesääli ja -inho siis pois, hus hus.

Sellaista tuli mieleen. Piti kirjoittaa jotain kun tuntui että jotain on tehtävä. Olin aamulla uhkarohkeasti katolla ilman turvavaljaita tai mitään köysiä ja lapioin sieltä lunta alas ja sen jälkeen sain uuden kitarasävellyksen valmiiksi. Sellaisen lyhkäisen minikappaleen, niitä on nyt tullut 3 kpl lyhyen ajan sisällä, en tiedä tuleeko enempää. Saapa nähdä soittaako niitä kukaan koskaan. Kyllähän niistä nuotit painetaan ja niitä saa ostaakin mutta modernin konserttimusiikin kysyntä on nykyään hiljaisenpuoleista.