Aloin tätä kirjoittamaan ja puhelin soi. Jonkun vesiputkifirman kaveri soitteli missä kunnossa meidän talon vesiputket ovat. Kysyin että mistä soittelet. Kaveri meni vähän hämilleen, sanoi firmansa ja kyseli missä kunnossa meidän talon putket ovat. Sanoin, että se ovat hyvässä kunnossa vaikka arvelen vähän valehdelleeni. Mies meni vähän hämilleen ja jatkoi että niin mutta minkä ikäiset ne ovat. Sanoin että se on minun yksityisasiani. Sitten hän hoksasi lopettaa. Jos ei olisi hoksannut, olisin sanonut seuraavaksi että minulla on puhelinmyyntikielto. Se pitää kyllä paikkansa, mutta ei se näytä toimivan aivan sataprosenttisesti.
En osannut suhtautua positiivisesti tuohon puheluun, harmi. Tuntui jotenkin ikävältä hänen tapansa vaatia vastauksia kysymyksiinsä. Hemmetti, en minäkään hänelle soittele, että mitenkäs teidän perheessä on musiikkiopintojen laita, onko opiskeltu laisinkaan? Löytyykä kitaraa talon varastosta? Ukulelea ullakolta?
Pitäisi kyllä osata suhtautua positiivisesti kaikkeen, se olisi ihanne. 

Viime viikolla oli kokous jossa tuli esille asia opetustuntien vähenemisestä. En yleensä haudo työasioita mielessäni vapaa-ajalla, mutta tämä pyöri koko viikonlopun ajan mielessä mökillä ollessamme. Ei irrottanut otettaan kertaakaan, sinnikäs kaveri. Mieleen pulpahteli kaikenlaisia muita mahdollisuuksia ansaita elantonsa. Vapaaksi taiteilijaksi ei oikein arvaa heittäytyä kun on tuota velkaakin vielä maksettavana. Mielelläni kyllä jäisin, ulkoiset olosuhteet säveltämiseen, maalaamiseen ja veistämiseen olisivat mitä parhaimmat, niitä hommia työnteko tuntuu vain rasittavan, mutta mutta.
Elämänsuuntaa valitessa olisi mielestäni hyvä seurata sydämensä ääntä, niin kuin tein nuorena kitaran suhteen, sitä vain piti saada soittaa ja olin päättänyt että siitä leipäni revin, opettamalla ja konsertoimalla. Into ja halu konsertoimiseen on kyllä laantunut, mutta mukavaa hommaahan tämä opetustyö on, nyt kun saa opettaa niitä asioita jotka parhaiten osaa. Elämä on ollut hyvää, toivottavasti säilyy sellaisena ja miksei säilyisi – elämä on juuri sellaista, millaiseksi teemme sen.
Keksin juuri tuollaisen aforismin, piti tuijottaa lausetta pitempäänkin ja miettiä uskoisiko siihen.

Maailman tilanne huolestuttaa. USA:n presidentti Donald Trump vaikuttaa todella arvaamattomalta kaverilta. Niin arvaamattomalta, että muun maailman on syytä olla varuillaan. Todella varuillaan. Tuntuu, että siihen virkaan ei vaadita suuriakaan älyllisiä lahjoja, näyttää riittävän että osaa tunnetasolla vaikuttaa ihmisiin ja toisia haukkumalla kääntää huomio itsestä pois. Onkohan mahdollista, että presidentiltä otettaisiin virkaoikeudet pois, hänet pantaisiin viralta niin kuin normaalit työläiset tarvittaessa?
Trump syyttää nyt mediaa kaikesta. Onkohan hänellä mahdollisuutta sulkea lehdistöä ja alkaa julkaista vain yhtä ja ainoa totuutta, Trump-Sanomia?
Trump, yksi ainoa mies ja sellainen sotku. Niin kuin koululuokkakin, jos siellä on yksi häirikkö niin se riittää, kaikki on sekaisin. Häirikkö kerää oman kannattajakuntansa, koska kukaan ei halua olla häntä vastaan varsinkin jos hän sattuu olemaan suurempaa ja vahvempaa sorttia. Loppujen lopuksi hänkin saattaa olla vain yksinäinen reppana, joka toisten ystävällisyyttä, myötätuntoa ja hyväksyntää kaipaa. Jokainen etsii onneaan, kuka löytää sen milloinkin, jotkut eivät kai koskaan.
Tai sitten hän saattaa olla vain narsistinen psykopaatti, joka ei piittaa toisten tunteista ja aiheuttamastaan vahingosta.